Kummilusikka


ONNEA VASTASYNTYNEELLE!

Jos perheessäsi vietetään näinä aikoina vastasyntyneen perheenjäsenen ensimmäisiä hetkiä, kannattaa siitä kertoa meille. Sillä HOK-Elannon asiakasomistajana perheenne saa kummilusikan. Kummilusikan saavat kaikki vauvat tai adoptiolapset, joiden vanhemmista ainakin toinen on HOK-Elannon asiakasomistaja ja on maksanut täyteen osuusmaksun.

Kummilusikka on haettava vuoden kuluessa lapsen syntymästä tai adoptiosta. Lapsella tulee olla nimi. Kummilusikan voi hakea vain omalle lapselleen. Lusikan mukana perhe saa kolme alennuskuponkia HOK-Elannon Prismaan/Sokokseen. Alennuskortti on voimassa kolme kuukautta luovutuksesta.

Kummilusikan - ja alennuskortit saa heti mukaan HOK-Elannon Prismojen tai Sokos Helsingin yhteydessä sijaitsevasta Omistajapalvelusta (Asiakasomistajapalvelu- ja S-Pankkipiste).

Kummilahjaesite