Sata robottia ja 140 000 banaania – HOK-Elannon keräilykeskus juhlistaa 1-vuotissyntymäpäiväänsä


Yksi Euroopan suurimmista ruoan verkkokaupan keräilykeskuksista avattiin vuosi sitten kesäkuussa Vantaan Veromieheen. Päivittäin tuhansia verkkokauppatilauksia käsittelevä keräilykeskus on ollut HOK-Elannon historian suurin investointi ruoan verkkokauppaan.

28.05.2025

HOK-Elannon ruoan verkkokaupan keräilykeskuksen ensimmäiset asiakastoimitukset lähtivät matkaan ympäri pääkaupunkiseutua 3.6.2024. Kuluneen vuoden aikana keräilykeskuksesta on toimitettu muun muassa yli 300 000 litraa maitoa, 140 000 banaania ja 98 000 kurkkua. Tilauksia kerää ja pakkaa lähes 200 ihmistä, työkavereinaan yli 100 robottia. 

–Merkittävin asiakasryhmämme ovat toistaiseksi olleet lapsiperheet. Keskiostos asiakkaillamme on reilusti yli 100 euroa eli kerralla tilataan usein isommat ruokaostokset, kertoo HOK-Elannon keräilykeskuksen johtajana toukokuussa aloittanut Sanna Mäenpää. 

–Vaikka keräilykeskuksen noutolokerikoista voi tulla myös noutamaan itse oman tilauksensa, yli 90 prosenttia tehdyistä tilauksista on toimitettu kotiinkuljetuksena, mikä kertoo asiakkaiden tarpeesta tehdä arjen ruokaostoksista mahdollisimman vaivatonta. Viime kuukausina etenkin Kampin ja Etu-Töölön asukkaat Helsingissä, tikkurilalaiset Vantaalla sekä Espoon puolella leppävaaralaiset ovat olleet aktiivisia verkkokauppatilaajia, Mäenpää paljastaa.

Asiakastoiveet edellä hektisellä toimialalla

Toukokuun lopussa keräilykeskuksessa siirrytään asiakastoiveiden pohjalta pakkaamaan tilaukset pahvilaatikoihin aiemmin käytössä olleiden muovikassien sijaan. 

–Vantaan keräilykeskuksen toiminta on edelleen alkuvaiheessa ja kehitämme toimintamallejamme jatkuvasti paremmiksi saamiemme asiakaspalautteiden pohjalta. Pahvilaatikoiden käyttöön siirtyminen on yksi konkreettinen muutos, jota asiakkaat ovat toivoneet paljon, kertoo Mäenpää ja jatkaa: 

–Keräilykeskuksessa on nykyisellään Prismaa vastaava valikoima. Kannustamme asiakkaita lähettämään S-kauppojen kautta tuotetoiveita, mikäli oma suosikkituote puuttuu vielä valikoimasta. 

Mäenpää on aloittanut uudessa tehtävässään HOK-Elannon keräilykeskuksen johtajana toukokuun alussa. Ruoan verkkokaupan maailmaan hän siirtyi Helsingin ja Kaaren Sokoksen tavaratalojohtajan roolista. 

–Keräilykeskuksella on nyt edessään mielenkiintoinen vaihe ensimmäisen käynnistysvuoden jälkeen, kun pääsemme kehittämään ja kasvattamaan toimintaamme kunnolla. Vaikka Sokoksen kauneuden ja muodin maailma on melko erilainen ruoan verkkokaupan keräilykeskukseen verrattuna, ovat ihmiset kuitenkin se, mikä on ja pysyy kaikissa organisaatioissa. Toimialasta riippumatta ihmiset tarvitsevat hyvää johtamista, selkeitä prosesseja ja nähdyksi tulemisen tunnetta, summaa Mäenpää uutta aluevaltaustaan.