Mene Etusivulle
2.12.2025

UUTINEN

Alepa Kivistö uudistuu – myymälä palvelee taas tammikuussa

Vantaalla sijaitseva Alepa Kivistö suljetaan 5.12.2025 remontin vuoksi. Remontissa uudistetaan myymälän valikoimaa, sisustusta, sekä kylmäkalusteita. Uudistettu myymälä palvelee asiakkaita taas ensi vuoden puolella, 15.1.2026 alkaen.
Alepa Kivistö (Kannistontie 1) kokee täysimittaisen uudistuksen joulu-tammikuun aikana. Myymälä suljetaan remontin vuoksi perjantaina 5.12.2025 alkaen tai jo aiemmin, jos myytävää ei enää ole. Uudistettu Alepa palvelee asiakkaita jälleen torstaina 15.1.2026 klo 10 alkaen. Uudistuksen aikana myymälä remontoidaan kokonaisuudessaan lattiasta kattoon. Samalla myymälän valikoimaa ja etenkin hedelmä- ja vihannesosastoa uudistetaan asiakkaiden toiveita paremmin vastaavaksi. Myymälän kaikki kylmäkalusteet vaihdetaan myös energiatehokkaammiksi. Alepa Kivistön henkilökunta siirtyy työskentelemään muihin HOK-Elannon toimipaikkoihin uudistuksen ajaksi. Alepa Kivistö avaa ovensa jälleen tammikuun puolivälissä, jolloin tuttu henkilökunta palvelee asiakkaita taas viikon jokaisena päivänä. Alepa Kivistön lähellä asiakkaita palvelee myymälän uudistuksen ajan muun muassa Alepa Kivistön asema (Keimolantie 12). Alepa Kivistö
  • Osoite: Kannistontie 1, 01700 Vantaa
  • Myymälä suljetaan remontin vuoksi 5.12.2025 klo 18 tai jo aiemmin, jos myytävää ei enää ole.
  • Uudistettu myymälä avataan torstaina 15.1.2026 klo 10.
  • Myymälä palvelee remontin jälkeen arkisin klo 6–23, lauantaisin klo 8–23 ja sunnuntaisin klo 9–23.
  • Tuotetoiveita voi jättää osoitteessa alepakorttelitoive.fi

KATEGORIAT

  • Uutiset
  • Market