ABC-latausverkostoa on laajennettu useilla uusilla kohteilla. Uusia latausasemia on avattu Helsingin Triplaan, Espoon Nihtisiltaan, Vantaan Korsoon, Prisma Tuusulaan ja Vantaan Petikkoon. Vantaan Petikossa avattu suurteholatausasema on samalla ABC-latausverkoston 400. asema Suomessa.
Verkoston kasvussa on mukana myös pala historiaa. Tänä vuonna avattu uusi ABC-latausasema Espoon Nihtisillassa sijaitsee samalla alueella, jonne avattiin yksi Suomen ensimmäisistä sähköautojen pikalatauspisteistä vuonna 2012. Samalla se oli käytännössä HOK-Elannon ensimmäinen julkinen latauspiste ja lähtölaukaus yhtiön latausverkoston kehitykselle.
HOK-Elannon latausverkostossa on nyt 52 latausasemaa, joista 50 on kaikkien asiakkaiden käytettävissä. Kaksi asemista sijaitsee sopimuspysäköinneissä. Latausasemilla on yhteensä yli 430 latauspistettä. Tänä vuonna verkostoa on kasvatettu myös olemassa olevia asemia kehittämällä. Keravan latausasema avautui remontin jälkeen uudistettuna, ja Konalan lataustehoa kasvatettiin merkittävästi vastaamaan kasvavaa kysyntää. Herttoniemen latausasemalla tehtiin latausaseman kokonaistehoa parantavia uudistuksia. ABC-latausverkoston tavoitteena on mahdollistaa sähköautoilijoille sujuva lataaminen arjen asioinnin yhteydessä eri puolilla HOK-Elannon toimialuetta. Latausasemat löytyvät ABC-mobiilisovelluksesta, jossa voi tarkistaa asemien sijainnit, saatavuustiedot ja lataushinnat.