Mene Etusivulle
3.5.2024

UUTINEN

HOK-Elannon edustajiston vaalit 2024: ääniä yli 140 000, edustajia kaikista toimialueen kunnista ja kaupungeista

HOK-Elannon edustajiston vaalien 2024 tulokset ovat nyt selvillä. Uuden, 60-henkisen edustajiston kokoonpano edustaa asiakasomistajia monipuolisesti: edustajistoon valittiin eri ikäisiä varsinaisia jäseniä ja varajäseniä HOK-Elannon toimialueen kaikista kunnista ja kaupungeista. Vaaleissa äänesti kaikkiaan 142 391 asiakasomistajaa, ja äänestysaktiivisuus nousi 21,2 prosenttiin. Mahdollisuutta äänestää sähköisesti käytti kaikkiaan 88 433 jäsentä eli 62,1 prosenttia äänestäneistä (edellisissä vaaleissa 2020 sähköisesti äänesti 54,8 % äänestäneistä).  
HOK-Elannon päätöksenteossa noudatetaan hyvää hallintotapaa. Päätöksenteon lähtökohtana on osuuskaupan ja sen jäsenten etu. Edustajisto valitaan vaaleilla, jossa jokaisella äänioikeutetulla jäsenellä on yksi ääni. Edustajisto muun muassa vahvistaa osuuskaupan tilinpäätöksen, päättää mahdollisen ylijäämän käytöstä ja valitsee hallintoneuvoston jäsenet ja tilintarkastajan.– Edustajisto toimii vuorovaikutuskanavana osuuskaupan omistajien ja toimivan johdon välillä, ja on tärkeää, että edustajiston kokoonpano edustaa mahdollisimman monipuolisesti laajaa omistajakuntamme, HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen linjaa. Vaaleissa oli kaikkiaan yli 673 000 äänioikeutettua, noin 45 000 enemmän kuin edellisissä vaaleissa vuonna 2020. HOK-Elannon vaaleissa oli nyt jo viidettä kertaa käytössä mahdollisuus äänestää verkossa. Vaalipalvelukokonaisuuden tuotti Edita Prima Oy. Verkossa äänestäminen oli helppoa pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella tunnistautuneena. Postiäänikuorissa oli koodi, jolla varmistettiin vaalisalaisuuden säilyminen sekä se, ettei kukaan päässyt äänestämään vaaleissa kahdesti. Annettua ääntä ei voitu missään vaiheessa yhdistää äänestäjään. Ahkerimmin toimialueen kunnista äänestettiin Helsingissä ja Keravalla (molemmissa 24 % äänioikeutetuista).Jäseniä ja varajäseniä valittiin kaikista toimialueen kunnista ja kaupungeista HOK-Elannon edustajiston vaaleissa valittiin Suomen laajimmin omistetun yrityksen ylin päättävä elin. Osuuskaupan 60-jäsenisen edustajiston toimikausi on neljä vuotta. Uusia edustajiston varsinaisia jäseniä on valittujen joukossa 27 (vuonna 2020 vastaava luku oli 24). Heistä osa on toiminut aiemmin edustajiston varajäsenenä.Uuden edustajiston kokoonpano edustaa asiakasomistajia monipuolisesti: edustajistoon valittiin eri ikäisiä varsinaisia jäseniä ja varajäseniä HOK-Elannon toimialueen kaikista kunnista ja kaupungeista eli Espoosta, Helsingistä, Hyvinkäältä, Järvenpäästä, Mäntsälästä, Tuusulasta, Keravalta, Nurmijärveltä ja Vantaalta. Vuoden ostokset 12 000 € kolmelle voittajalleKaikkien äänestäneiden kesken arvottiin vuoden ostokset à 12 000 € kolmelle voittajalle. Arpaonni suosi voittajia Helsingistä, Espoosta ja Tampereelta. Sähköisesti internetissä äänestäneet osallistuivat myös lisäarvontaan, jossa palkintoina oli 100 € arvoinen ravintolalahjakortti 50 voittajalle. Kaikille voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.Eniten ääniä saaneet kymmenen ehdokasta olivat:Eveliina Heinäluoma, 2720 (henkilökohtaiset äänet)Matti Vanhanen, 1968Sari Sarkomaa, 1522Pentti Arajärvi, 1375Erkki Tuomioja, 1279Lasse Liemola, 1235Veronika Honkasalo, 1030Outi Alanko-Kahiluoto, 1029Mai Kivelä, 1020Shawn Huff, 950Ehdokaslistojen äänet jakautuivat seuraavasti:Hyväksyttyjä ääniä oli yhteensä 142 015. Tyhjiä tai muuten hylättyjä ääniä oli 376.Voit tutustua vaalitulokseen ehdokaslistoittain.Edustajiston varsinaisiksi jäseniksi valittiin seuraavat henkilöt lopullisen vertausluvun mukaisessa järjestyksessä:
HeinäluomaEveliinaKansanedustajaHelsinki2720
KaumaPiaKansanedustajaEspoo796
ArajärviPenttiProfessoriHelsinki1375
SarkomaaSariKansanedustajaHelsinki1522
HonkasaloVeronikaKansanedustajaHelsinki1030
Alanko-KahiluotoOutiFilosofian tohtoriHelsinki1029
RydmanWilleElinkeinoministeriHelsinki824
KiljunenKimmoKansanedustajaVantaa924
TupamäkiBingaLakimiesKauniainen430
KurkiAnniinaMyyjäVantaa408
TuomiojaErkkiValtiotieteen tohtoriHelsinki1279
VanhanenMattiEläkeläinenNurmijärvi1968
KalevaAtteKansanedustajaHelsinki932
KiveläMaiKansanedustajaHelsinki1020
PerholehtoPinjaKansanedustajaHyvinkää821
EloTiinaKansanedustajaEspoo460
PoutalaMikaKansanedustajaEspoo504
RantanenMariSisäministeriHelsinki799
HarakkaTimoKansanedustajaHelsinki815
LaihoMiaKansanedustajaEspoo419
UotilaKariEläkeläinenEspoo556
TuohinoAnitaEläkeläinenVantaa347
SalovaaraTaruSairaanhoitaja (AMK)Espoo524
MeriOttoOikeustieteen tohtoriHelsinki764
HuffShawnYrittäjäHelsinki950
SelinAnnEläkeläinenHelsinki698
PeltokorpiTerhiKätilö (AMK)Helsinki627
MånssonBjörnJournalist (pens.)Helsinki576
JuvonenArjaKansanedustajaEspoo670
KontulaAnnaKansanedustajaValkeakoski635
EklundTarjaLeipomotyöntekijä (eläk.)Vantaa577
JuutiSiniKauppatieteiden tohtoriEspoo369
JalovaaraVilleDosenttiHelsinki681
KoluHarryMyyjäEspoo324
JulkunenSuviVammaisalan erityisohjaajaJärvenpää626
AhonenEmmiElintarviketieteiden maisteriEspoo443
SaukkonenLeaMeteorologiHelsinki677
AbdullaZahraKätilö (AMK)Helsinki526
KarjalainenAnneTalousjohtajaKerava468
MakkonenTeijaSotatieteiden maisteriHelsinki605
KostamaRitaYrittäjäJärvenpää306
HassanAhmad NoorMerkonomiHelsinki651
KosonenJyrkiMaanviljelijäMäntsälä479
EbelingMikaPastoriHelsinki493
AlametsäAlviinaEuroopan parlamentin jäsenHelsinki842
LehtinenTimoJohtajaHelsinki595
LohikoskiPiaProjektipäällikköKerava536
Eloholma-TuuraEssiResearch AnalystHelsinki323
PastersteinDennisYlikomisarioHelsinki604
SaarikkoOlliMyyjäVantaa489
LampiSatuVanhempi rikoskonstaapeliMäntsälä427
LehmuskallioPaulaSairaanhoitajaVantaa285
VärmäläJohannaHallintotieteiden maisteriEspoo486
VärtöAnnamariKampanja-koordinaattoriHelsinki509
SeppäläPeppiEnergia-asiantuntijaEspoo414
Asko-SeljavaaraSirpaProfessoriHelsinki536
PaavolainenSaraNäyttelijäHelsinki577
KuuskoskiEevaErikoislääkäri (eläk.)Helsinki422
UntamoLauriMyyntipäällikköTuusula269
LiemolaLasseLaulajaHelsinki1235
Edustajistoon valittiin varsinaisten jäsenten lisäksi 60 varajäsentä. Heidän nimensä ja vaalien tulokset kokonaisuudessaan julkaistaan osoitteessa osuuskauppavaalit.fi/hok-elanto.

KATEGORIAT

  • Hallinto