Mene Etusivulle
12.1.2026

UUTINEN

HOK-Elannon kesärekrytointi on alkanut – tarjolla yli 2 000 kesätyöpaikkaa

Tulevana kesänä HOK-Elanto tarjoaa yli 2 000 kesätyöpaikkaa monipuolisissa asiakaspalvelutehtävissä eri puolilla pääkaupunkiseutua. Kesätöihin ei ole yläikärajaa.
HOK-Elanto on yksi pääkaupunkiseudun suurimmista kesätyöllistäjistä, ja kesätyöt tarjoavat vuosittain tuhansille hakijoille mahdollisuuden kartuttaa työkokemusta ja ottaa ensiaskeleet työelämään. Valtaosa kesätyöpaikoista on haettavissa 8. maaliskuuta asti.    HOK-Elanto tarjoaa tänä vuonna kesätöitä muun muassa S-ryhmän kaupoissa, Sokoksissa ja Sokos Emotioneissa, ABC-pesukaduilla, HOK-Elannon ravintoloissa, Kukkasitomossa, S-Herkkukeittiössä sekä Asiakasomistajapalveluissa. – Kesätöihin voi hakea matalalla kynnyksellä. Meille on tärkeää, että uudet työntekijät perehdytetään hyvin uusiin työtehtäviinsä. Kesätyöntekijöiltä toivomme innostunutta asiakaspalveluasennetta, oma-aloitteisuutta sekä valmiutta toimia erilaisissa ja ajoittain nopeastikin vaihtuvissa tilanteissa, kertoo HOK-Elannon HR-asiantuntija Heidi Hellsten. Kesätöissä työtehtävät vaihtelevat toimialan mukaan. Kaupan alalla työ voi sisältää esimerkiksi asiakaspalvelua, kassatyöskentelyä, hyllytystä, osastojen ylläpitoa ja myyntiä. Ravintoloissa kesätyöntekijät voivat työskennellä keittiö- tai salitehtävissä. HOK-Elannolle voivat hakea kesätöihin myös alle 18-vuotiaat. Kassatyöskentely edellyttää kuitenkin täysi-ikäisyyttä tupakka- ja alkoholilainsäädännön vuoksi. Alaikäisille on tarjolla omat Tutustu työelämään ja tienaa -kesätyöpaikat, joiden hakuaika on 23.2.–8.3.2026. Kesätyö HOK-Elannolla tarjoaa mahdollisuuden kartuttaa arvokasta työkokemusta, kehittää asiakaspalvelutaitoja ja työskennellä osana kannustavaa työyhteisöä. Kesätöihin ei ole yläikärajaa. – Toivotamme kaikki hakijat lämpimästi tervetulleiksi, ja kannustan rohkeasti hakemaan mukaan, jos kesätyö asiakaspalvelun ja muiden monipuolisten tehtäviemme parissa kiinnostaa, Hellsten sanoo. Kesätyöpaikkailmoitukset ja tarkemmat hakuohjeet löytyvät HOK-Elannon verkkosivuilta: Kesätyöt – HOK-Elanto

KATEGORIAT

  • Uutiset
  • Ässäduunissa