HOK-Elanto 120 vuotta!
Juhlimme iloisina ja ylpeinä yhdessä henkilökuntamme, asiakasomistajiemme ja kaikkien yhteistyötahojemme kanssa. Kiitos kuuluu meille kaikille yhteisesti!
120 vuoden aikana HOK-Elanto on kasvanut ja kehittynyt. Olemme nyt yksi alueemme merkittävimmistä toimijoista muun muassa työllistäjänä ja palvelujen tuottajana.
HOK-Elanto haluaa olla palvelualojen paras työpaikka. Meidät on monena vuonna palkittu Suomen innostavimmat työpaikat- ja Hyvän Mielen Työpaikka
-tunnustuksilla. Tällä hetkellä meitä hok-elantolaisia on noin 7 000.
Tuotamme etuja ja palveluita pääkaupunkiseudun ja lähialueiden asukkaille. Marketteja, tavarataloja, ravintoloita, liikennemyymälöitä ja muita toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400 yhdeksän kunnan alueella.
Lähimmät palvelut löydät täältä>>
Suurimman hyödyn palveluistamme saavat osuuskuntamme jäsenet eli HOK-Elannon asiakasomistajat, joita on nyt lähes 700 000. Vihreä S-Etukortti on jäsenyyden tunnus ja avain asiakasomistajan monipuolisiin etuihin.
Tutustu asiakasomistajuuden etuihin>>
HOK-Elanto tukee paikallista yhteisöä ja edistää hyvinvointia. Tästä tuorein esimerkki on 71 000 euron lahjoitus Mielenterveyden keskusliitolle. Lahjoituskohde valittiin äänestyksellä henkilökunnan kesken.
Lue lisää yhteistyökohteistamme>>
Juhlavuoden kunniaksi järjestämme monenlaisia tapahtumia ja kampanjoita asiakasomistajillemme. Kerromme näistä muun muassa eri tiedotusvälineissä sekä sosiaalisen median kanavissamme. Ota siis seurantaan XXXXX
Lue lisää HOK Elannon 120 vuoden historiasta>>