Asiakasomistajien henkilökohtainen asiointipalvelu Oma S-kanava uudistuu tämän vuoden aikana. Uudistuksen myötä sekä palvelun ulkoasua että toiminnallisuuksia uudistetaan.
Ensimmäinen näkyvä muutos tapahtui tiistaina 26.5., kun suoraan Oman S-kanavan etusivulle tuotiin asiakkaan bonus- ja ostotiedot. Oman S-kanavan yläreunassa on nyt myös uutena elementtinä ns. laatikkonavigaatio, jonka kautta on helppo siirtyä palvelun eri osioihin.
Tavoitteena on, että Oma S-kanava palvelee asiakasomistajiamme mahdollisimman hyvin. Yksi osa uudistusta on, että palvelusta saadaan entistä helppokäyttöisempi – päätelaitteesta riippumatta. Koska uudistus tehdään vaiheittain, kaikki osiot eivät vielä toimi täysin responsiivisesti, toisin sanoen osa näkymistä ei skaalaudu päätelaitteen mukaan.
Käy testaamassa uudistunutta Omaa S-kanavaa ja anna meille palautetta. Mikä toimii, mikä ei? Pääset kirjautumaan Omalle S-kanavalle joko tästä linkistä tai S-Pankin verkkopankin kautta.
Lisätiedot ja palautteet: S-kanava@sok.fi