20.01.2017
S-ryhmä on eniten nuoria työllistävä yritysryhmä Suomessa. Ensi kesänä S-ryhmän myymälöissä ja ravintoloissa työskentelee yhteensä yli 10 000 nuorta kesätöissä. Määrä nousee vielä muutamalla tuhannella, mikäli työmarkkinaliittojen välillä saadaan solmittua Tutustu ja tienaa -sopimus.
S-ryhmä toivoo, että liitot pääsevät mahdollisimman pian sopuun Tutustu ja tienaa -harjoitteluohjelman sopimuksesta, jotta mahdollisimman moni nuori saisi kesätyökokemusta. S-ryhmän kesätyöpaikkoja sekä mahdollisia Tutustu ja tienaa -harjoittelupaikkoja löytyy esimerkiksi Prismoista ja S-marketeista, ABC-liikennemyymälöistä sekä majoitus- ja ravitsemisalalta. Tarjolla on muun muassa myyjän, liikennemyymälätyöntekijän tai tarjoilijan pestejä ja työtehtävät vaihtelevat avustavista vaativiin.
S-ryhmässä kesätyöntekijöitä odotetaan
Osuuskaupat ovat merkittäviä alueellisia kesätyöllistäjiä. Esimerkiksi Osuuskauppa Keskimaa palkkaa ensi kesänä noin 350 kesätyöntekijää sekä lisäksi kahden viikon pestiin noin 350 15–17-vuotiasta peruskoululaista ja lukiolaista, mikäli valtakunnallinen Tutustu ja tienaa -harjoitteluohjelma toteutuu. HOK-Elanto puolestaan palkkaa 1000–2000 kesätyöntekijää ja -harjoittelijaa riippuen Tutustu ja tienaa -harjoitteluohjelman toteutumisesta. Myös jo työsuhteessa oleville osa-aikaisille työntekijöille tarjotaan lisätunteja kesällä.
Osuuskauppa Keskimaalla kesätyöntekijöitä jo odotellaan työkavereiksi.
– Kesä on Keskimaan alueella vilkasta aikaa ja ilman kesätyöntekijöitä olisimme pulassa. He tuuraavat vakituisten lomaillessa ja pitävät osaltaan liiketoiminnan pyörimässä keskeytyksettä myös kesällä. Nuoret tuovat työpaikoille myös mukavasti toisenlaista vipinää ja virtaa, Osuuskauppa Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg kertoo.
HOK-Elannon henkilöstöjohtajan Antero Leväsen mukaan osuuskaupoissa kesätyöntekijät otetaan osaksi työyhteisöä ja perehdytetään huolella.
Monet kesätyöntekijät jatkavat syksyllä töitä esimerkiksi osa-aikaisina opiskeluiden ohella ja useat myös jäävät alalle.
– Meillä S-ryhmässä on tuhansia työntekijöitä, jotka aikoinaan tulivat meille kesätöihin, ja ovat sillä tiellä edelleen. Kesätyöt antavat meille loistavan mahdollisuuden näyttää, millaista työ S-ryhmässä on käytännössä. Tarvitsemme hyviä palvelualan ammattilaisia myös tulevaisuudessa, SOK:n henkilöstöjohtaja Susa Nikula toteaa.
Vinkit kesätyön hakuun
Lisätietoa S-ryhmän kesätyö- ja harjoittelupaikoista mm. S-kanava (www.s-kanava.fi) – Avoimet työpaikat (hakusana esim. kesätyö, harjoittelu, tutustu ja tienaa).
S-ryhmä on pääyhteistyökumppani Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, jonka tavoitteena on haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja parempia kesätyöpaikkoja. Lue lisää kesaduuni.org.
Lisätiedot:
SOK, henkilöstöjohtaja Susa Nikula, p. 010 76 80260
Osuuskauppa Keskimaa, henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg, p. 010 76 73015
HOK-Elanto, henkilöstöjohtaja Antero Levänen, p. 010 76 60110
20.12.2024 | Hallinto | HOK-Elanto
19.12.2024 | Henkilöstö
12.12.2024 | Ruoan verkkokauppa | Verkkokauppa