Joskus asiakkaan avuksi voi rientää jopa henkilökunnan kotiväki.
Ruotsalaisten ladyjen kahdeksan hengen seurue majoittui Tornissa keskellä talvea. Lumipyryn ja liikuntavaikeuksien vuoksi he myöhästyivät laivasta ja majoittuivat vielä yhdeksi lisäyöksi Torniin. Iltaa eloisa seurue istui American Barissa keskustellen baarimestarimme Villen kanssa. Rouvat ihmettelivät, miten he eivät tahdo mitenkään saada taksikyytiä järjestymään seuraavan päivän laivalle menoa varten. Ville kertoi, että se johtui lakosta, joka oli tulossa seuraavalle päivälle. Hän oli itsekin jo ennakoinut lakkopäivää ja sopinut puolisonsa kanssa, että tämä tuo Villen töihin. Muutaman puhelun jälkeen järjestelyt olivat valmiina. Villen puoliso toi ensin Villen töihin ja kuljetti sen jälkeen leidit kahdessa erässä
terminaalille.
Terveiset keittiöpäälliköltä
Vastaanotossa oli lauantai-iltapäivänä ruuhkaa. Keittiöpäällikkö kulki ohitse. Pian hän ilmestyi takaisin mukanaan brunssilta jääneitä pororullia ja tartaletteja. Jonottajat saivat yllätyksen ja ravintola mainosta. Samana iltana eräälle seurueelle tuotiin keittiön tervehdyksenä pororullia. Rouva totesi miehelleen: ”Nyt saat sinäkin maistaa, kuinka hyviä nämä ovat!”
Kyllä järjestyy!
Ihana vastaanottomme Eetu-harjoittelija! Vieraamme oli vaarassa myöhästyä tärkeältä illalliselta Lahden keskustassa. Hän hermoili, ettei ainakaan parkkipaikkaa ehdi etsimään. Eetu tarjoutui etsimään vieraamme autolle lämmitetyn paikan. Hän vei auton Toriparkkiin ja vieraalle autonavaimet suoraan ravintolaan.
Musavisa
Vietettiin Maailman musiikki -päivää (World Day of Music). Serafima keksi loistavan idean. Hän kehitti musiikkiaiheisen tietokilpailun asiakkaillemme. Anton päätti järjestää kisan Pubissa. Hän lupasi oluen niille vieraille, jotka vastaavat jokaiseen kysymykseen. Ne olivat rennon leikkimielisiä, kuten ”Kuinka monta nuottia on olemassa?” Tilaisuus oli hyvin hauska ja asiakkaat nauttivat oluistaan.
Ostoksia ja postittamista vaikka ulkomaille asti
Meiltä aiemmin viikolla lähtenyt saksalaisasiakas laittoi hotellille viestiä, että oli nähnyt täydelliset Adidaksen verkkarit Intersportissa ja pohtinut pitkään niiden ostoa, mutta oli lopulta jättänyt ostamatta. Kotiin päästyään asiakasta oli jäänyt harmittamaan tuo päätös, ja hän halusi sittenkin juuri nämä uniikit housut.
Cridu hoiti tilanteen hienosti, todellisella Solo-teolla. Hän kävi asiakkaan pyynnöstä ottamassa housuista kuvan ja tarkisti samalla, että oikeaa kokoa löytyy. Asiakas lupasi antaa meille luottokorttinumeronsa, jotta Cridu pääsee ostamaan ja postittamaan nämä housut hänelle Saksaan.
”At first I say again a BIG, BIG KIITOS.”
Tärkeät konserttiliput
Iäkäs suomalainen rouva yöpyi neljä yötä hotellissamme. Toisena päivänä hän muisti, että sinä päivänä aloitetaan klassisen musiikin konsertin lipunmyynti Jyväskylässä. Rouva kertoi, että konsertti on valtavan suosittu, ja liput myydään loppuun samana päivänä. Innokkaana musiikin ystävänä hän halusi ehdottomasti päästä kuuntelemaan konserttia.
Yhdessä vastaanoton Karolinin kanssa mietimme mahdollisuuksia lippujen hankkimiseen. Valitettavasti lippuja ei voinut ostaa Viron Piletilevin kautta, joten paras keino oli ostaa ne nettikaupasta. Maksuvälineenä kokeilimme ensin rouvan luottokorttia, mutta valitettavasti hän oli unohtanut tarvittavat salasanat. Ihana Karolin osti liput omalla luottokortillaan. Hän sai varattua rouvalle viime hetkellä konsertin parhaat paikat, ja vieraamme oli hyvin onnellinen Karolinin ystävällisyydestä ja avusta.
Smoothie toiveiden mukaan
Meille tuli asiakkaaksi helsinkiläinen perhe, johon kuului äiti, isä ja 10-vuotias tyttö. Vanhemmat tilasivat itselleen juotavaa ja menivät pöytään. Hetken kuluttua pikkutyttö tuli tilaamaan itselleen smoothien. Kysyin, onko hän koskaan tehnyt sellaista itse. Tyttö pudisti päätään. Annoin hänen rakentaa ja koristella juuri sellaisen juoman kuin halusi. Hymy tytön kasvoilla kertoi enemmän kuin sata sanaa! Lähtiessään hän tuli vielä halaamaan.
Punaviinitahrasta eroon
Meille tuli majoittumaan ulkomaalainen herra, joka tiedusteli Tuulalta mahdollisuutta saada pesetettyä punaviiniin tahriintuneet farkut. Hän oli lähdössä hotellista jo aikaisin seuraavana aamuna. Valitettavasti käyttämämme pesulapalvelu oli siltä illalta jo kiinni, mutta Tuula ehdotti, että hän pesisi housut kerroshoidon käyttämässä pesukoneessa.
SOL:n Aaron haki farkut respasta ja laittoi ne pesukoneeseen, minkä jälkeen hän vielä kuivatti farkut kuivurissa. Tuula kävi viemässä puhtaat housut asiakkaan huoneeseen, suklaalevyn ja kortin kera. Herra oli tästä todella kiitollinen ja sanoi, ettei ole koskaan saanut missään yhtä hyvää palvelua.
Onnistuneet treffit
Olin tullut iltavuoroon ja menin palvelemaan treffeillä olevaa, jälkiruokaa odottelemassa olevaa pariskuntaa. Koska treffeihin kuului myös leffaelämys, jälkiruoalla alkoi olla jo kiire. Päätin ehdottaa heille, että mitäs jos he tulisivat syömään jälkiruoan elokuvan jälkeen kaikessa rauhassa. Pari innostui ajatuksesta, ja opastin heidät suoraan sisäkautta Finnkinon puolelle. Palattuani töihin, aloin miettiä, että voisin mennä heitä vastaan elokuvateatterille. En tosin tiennyt, milloin elokuva päättyy tai mitä elokuvaa he ylipäätään menivät katsomaan, mutta se selvisi henkilökunnan kanssa juttelemalla.
”Leffa oli hyvä ja koskettava tositarina lentokapteeni Sallysta. Suurin yllätys oli kuitenkin elokuvan jälkeen, kun tarjoilijamme Eveliina seisoi elokuvateatterin aulassa odottamassa meitä päästääkseen meidät taas takaisin oikotietä takaoven kautta Trattoriaan”, kertoo pariskunta. ”Jälkiruokakin oli erinomaista!”
Matkalle jäänyt matkalaukku
Eräs asiakas näytti sisäänkirjautuessaan hermostuneelta. Kollegani Ann kysyi, miten voisimme olla avuksi. Asiakas kertoi, että hänen matkalaukkunsa oli kadonnut lentokentällä. Lisäksi hän oli saanut huonoa palvelua, sillä kukaan ei ollut vaikuttanut olevan kiinnostunut hänen kadonneista matkatavaroistaan.
Ann otti tilanteen haltuunsa. Hän otti asiakkaan yhteystiedot, rauhoitteli häntä ja kehotti rentoutumaan Wellness Clubillamme. Sitten hän otti yhteyttä lentokentän asiakaspalveluun ja selvitti, mikä kadonneen laukun tilanne on. Hän kirjoitti asiakkaan kertomuksen pohjalta valituksen, jottei jatkossa tapahtuisi enää epäammattimaisia tilanteita. Asiakkaan matkatavarat toimitettiin saman päivän aikana hotellille, ja asiakas oli erittäin kiitollinen yksilöllisestä palvelusta ja huolenpidosta.
Ikimuistoinen hääpäivä
Meillä oli Grill It -ravintolassa pariskunta syömässä ja juhlimassa 40 v. hääpäiväänsä. Apucoachit Henna salista ja Tatiana keittiöstä loihtivat heille ihanan jälkkärilautasen ja samppanjan kera onnentoivotuksen. Kuulemma tekivät pariskunnan hääpäivästä parhaimman ikinä. Kommentti apucoacheilta oli ”En tiedä kummalle jäi parempi mieli, asiakkaille vai itselle!
Pariskunta toivoi mahdollisimman rauhallista huonetta, johon ei kuuluisi Yrjönkadun uimahallin remontin meteli. Mieleeni tuli yllättää heidät samalla huoneluokan korotuksella ja valitsin heille huoneen 11. kerroksesta ja näkymän merelle päin – poispäin rempasta. Asiakkaat olivat oikein ilahtuneita ja tyytyväisiä huoneeseensa.