Bistro Manun arki ja juhla ovat tiimipelaamista parhaimmillaan


29.09.2017

Heli Lahtinen viihtyy Bistro Manun ruorissa

Hersyvä nauru kaikuu Bistro Manun salissa – ravintolapäällikkö Heli Lahtinen on tuonut toimistonsa nurkkapöytään ja tervehtii iloisesti. Pohjoiskarjalainen, pulppuileva puheenparsi sekoittuu sulavasti ravintolaslangiin, juttua riittää asiasta ja vähän sen vierestäkin.

Ravintolapäällikön työ ei ole pelkkää paperinpyöritystä, Heli kertoo. Kädessä pysyy niin vasara, maalisuti kuin soppakauhakin ja kaikkia niitä pääsee myös käyttämään. Parasta ovat kuitenkin ihmiset – asiakkaat ja henkilökunta. Intohimo tekemiseen näkyy, kuuluu ja ennen kaikkea tuntuu, sillä ravintolaa pyöritetään yhdessä tehden. Haasteisiin heittäytyen ja uutta rohkeasti kokeillen, joka päivä.

Kohta kiireiset kannat kopisevat kohti ovea, seuraava tapaaminen odottaa jo. Hetken kuluttua Heli palaa takaisin. ”Melkein unohdin tärkeimmän: muistattehan maistaa meidän suklaakakkua, se on mestariteos!”