Enemmän hyötyjä yhteistyöllä


27.02.2013

S-Etukortilla saa Bonusta muuallakin kuin S-ryhmän toimipaikoissa. Hyvä juttu, mutta miksi näin on?

Osuustoiminnallisina yrityksinä S-ryhmän osuuskaupat ovat olemassa tuottaakseen palveluja ja etuja jäsenilleen eli asiakasomistajille. Yhteistyökumppaneita tarvitaan täydentämään S-ryhmän omaa liiketoimintaa ja laajentamaan asiakasomistajille tarjolla olevia palveluja ja etuja.

Erityisesti pienille talouksille, joiden ostot marketeissa eivät ole kovin suuria, ne tuovat hyvän lisän bonuspottiin. Valtakunnalliset bonusyhteistyösopimukset tehdään SOK:ssa. Niiden lisäksi osuuskaupoilla on useita alueellisia yhteistyösopimuksia.

– Bonusyhteistyö toimii parhaiten silloin, kun jokainen osapuoli saa siitä hyötyä. Mittaamme asiakasomistajien tyytyväisyyttä yhteistyökumppaneiden palveluun vuosittain ja tulokset käydään läpi yhteistyökumppaneiden kanssa, kertoo partnertoiminnan päällikkö Marjaana Saarikoski SOK:lta.

Miten asiakasomistaja hyötyy bonusyhteistyöstä?

  • Bonusyhteistyökumppaneiden avulla vastataan siihen kysyntään, jota S-ryhmän oma tarjonta ei kata.
  • Bonusta kerryttävä palvelutarjonta kasvaa ja asiakasomistajalla on mahdollisuus saada enemmän Bonusta.

Miten S-ryhmä tai yksittäinen osuuskauppa tästä hyötyy?

  • Bonusyhteistyökumppanit auttavat lunastamaan asiakasomistajille annetun lupauksen monipuolisesta ja tarpeita vastaavasta palvelukokonaisuudesta.
  • Se, että asiakasomistaja tuntee saavansa osuusmaksulleen vastinetta, on myös osuuskaupan ja S-ryhmän etu.

Miten bonusyhteistyökumppani hyötyy?

  • Mahdollisuus tavoittaa laaja sitoutunut asiakaskunta ja sitä kautta lisätä omien palveluidensa käyttöä.

Kuka yhteistyökumppanilta saatavan Bonuksen maksaa ja miten?

  • Asiakasomistaja saa oman osuuskauppansa bonustaulukon mukaisen Bonuksen ostoistaan myös yhteistyökumppanilta.
  • Yhteistyökumppani maksaa asiakasomistajalle hänen ostoistaan kertyneen Bonuksen.

Yhteistyökumppanin pitää täyttää seuraavat kriteerit:

  • Yhteistyösopimuksilla tähdätään pitkäkestoiseen ja laajaan yhteistyöhön.
  • Yhteistyökumppanin pitää olla luotettava ja sen pitää täydentää S-ryhmän tarjontaa.
  • Luotettavat, hinta-laatusuhteeltaan hyvät palvelut, joita moni tarvitsee.
  • Palveluverkosto on maantieteellisesti kattava tai muuten helposti saavutettavissa.

Miksi bonusyhteistyö päätetään joskus lakkauttaa?

Jos joku osapuolista ei saa bonusyhteistyöstä toivomaansa hyötyä tai jostain muusta syystä ei ole siihen tyytyväinen, voidaan yhteistyö lopettaa. Näitä asioita jokainen arvioi omista lähtökohdistaan ja yksi tärkeä mittari sille on myös vuosittain asiakasomistajille tehtävä kysely.

Valtakunnallisten bonusyhteistyökumppaneiden asiakasomistajaedut: