Energisenä uuteen matkailuvuoteen


16.11.2017

Tammikuiset Matkamessut aloittavat perinteisesti uuden matkailuvuoden. Myyntitiimimme edusti messujen bisnespäivillä tavaten ison joukon koti- ja ulkomaisia asiakkaitamme. Samalla saimme itsekin nuuhkia viimeisimpiä matkailutrendejä.  

 

Matkamessujen Lomamatkaennuste kertoo, että kotimaan lomien kysyntä kasvaa edelleen. Puolet suomalaisista aikoo matkailla kotimaassa tänä vuonna ja kotimaan kaupunkilomaa suunnittelee kolmasosa suomalaisista.

 

Hotellivalikoimassamme on lukuisia uniikkeja kohteita kotimaan lomiin. Break-hotellit Vuokatti, Tahko, Levi, Koli ja Bomba, sijaitsevat kauniin suomalaisen luonnon keskellä. Osasta hotelleistamme on tullut matkakohde itsessään. Tällaiseksi toivomme myös Turussa vuoden 2019 alussa avautuvan uuden Solo Sokos Hotel Turun Seurahuoneen muodostuvan.

 

Myös vastuullisuuden merkitys matkakohteiden valinnassa korostuu. Meillä vastuullisuus on kaikkea toimintaamme ohjaava asia. Kannustamme vastuulliseen lähialuematkailuun ja käytämme hotellien uudistustöissä mahdollisimman paljon paikallisia yrityksiä. Viimeisin vastuullisuustekomme on Sokos Hotellien aamiaisen uudistaminen. Jatkossa Sokos Hotellien aamiaispöydistä on entistä helpompi koota omalle erityisruokavaliolle sopiva aamun aloitus.

 

Elämyksellisyyttä haetaan nyt myös tapahtumatiloista. Uusin elämystilamme on Cinema Pressa helsinkiläisen Original Sokos Hotel Presidentin tiloissa – kokouksen voi nyt päättää yksityiseen leffailtaan.

 

Toivottelen upeaa kevättalvea teille kaikille! Talviolympialaisten alla urheiluhenki on huipussaan. Olympiahuuma jatkuu maaliskuussa Etelä-Koreassa pidettävillä paralympialaisilla. Me pidämme peukkuja Vuoden 2017 alppilaskijaksi valitulle Santeri Kiiverille, Sokos Hotellien kummiurheilijalle, joka kisaa Pyeongchangin paralympialaisissa neljässä eri alppilajissa!  

 

Menestyksekästä alkanutta vuotta,

Petri Isomäki

Myyntijohtaja, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus