HOK-Elannon 8 prosentin hallittu kasvu


23.05.2008

HOK-Elanto-konsernin kasvu oli vuonna 2007 yli 8 prosenttia.

Suhteellisesti voimakkaimmin eteni liikennemyymäläkauppa 47 prosentin

kasvullaan. Kiivas investointitahti verotti odotetusti tulosta.

Helsingin Osuuskauppa Elannon myynti vuodelta 2007 oli 1 615 miljoona

euroa, jossa on kasvua 8,3 prosenttia. Viime vuoden liikevaihto oli 1 330

miljoonaa euroa (ed. vuosi 1 228 M€). Ennakkotietojen mukaan

HOK-Elanto-konsernin tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 22 miljoona

euroa (43 M€). Tuloksen pieneneminen johtuu pääosin Prisma- ja Alepa-ketjujen

voimakkaista remontti-, laajennus- ja kehittämiskuluista, Sparilta vuonna 2006

siirtyneiden toimipaikkojen liikearvopoistoista sekä Esso-verkoston

muuttamiskuluista ABC:ksi. Lisäksi tulos sisältää kertaluonteisia kuluja 9

miljoonaa euroa (tuottoa 2 M€). Konsernin operatiivinen tulos oli 31 miljoonaa

euroa (41 M€). Vuoden 2007 investoinnit olivat 83 miljoonaa euroa (83 M€).

Vuoden 2007 ennakkotietojen mukaan HOK-Elannon market- ja

tavaratalokaupan liikevaihto oli

1 144,6 miljoona euroa (1 064,9 M€), jossa on kasvua 80 miljoonaa euroa eli 7,5

prosenttia. Liiketulos oli  15,0 miljoonaa euroa (20,8 M€). Liikevaihto

kertyi 11 Prisman, 49 S-marketin, 79 Alepan, kahden Sokos-tavaratalon ja viiden

Emotion-myymälän liiketoiminnasta.

Uutta tulossa, vanhatkin hyvässä vedossa

–Vuoden merkittävin uuden yksikön avaus, Viikin Prisma, valmistui marraskuussa

ja vauhditti näin ollen vasta loppuvuoden myyntiämme. Voimakas investointitahti

verotti luonnollisesti tulostasoa vaikka liiketoiminnan tulos olikin odotettua

parempi, toteaa HOK-Elannon toimitusjohtaja Matti Niemi.

– Uusien liikennemyymälöiden avaukset käynnistyivät elokuussa, kun

ensimmäiset Esso-asemista muutetut automaattiasemat avattiin ABC-ketjun

väreissä. Viime vuonna liikennemyymälät kasvattivat myyntiään peräti 47

prosenttia edellisvuodesta. Kun kaikki pääkaupunkiseudun Essot on muutettu

ABC-yksiköiksi, arvelemme markkinaosuutemme toimialueen bensiinikaupassa

kasvavan noin 20 prosenttiin.

Viikin Prisma paransi oleellisesti HOK-Elannon palvelujen tarjontaa

Itä-Helsingin alueella. Lisäksi avattiin uusina yksiköinä S-market

Itälahdenkatu Lauttasaaressa, yksi Alepa Järvenpäässä ja yksi Töölössä.

Avausten lisäksi market-kaupassa tehtiin toimialarationalisointeja muuttamalla

kolme S-markettia Alepoiksi ja sulkemalla kahdeksan pientä Alepaa, joiden

läheisyydessä sijaitsee oma isompi yksikkö. Vuoden aikana kunnostettiin yli 20

Alepaa uuden ilmeen mukaisiksi. Alepa-ketju menestyi omassa kokoluokassaan

erinomaisesti ja kasvatti myyntiään peräti 7,9 prosenttia.

HOK-Elannon muuta kaupallista verkostoa kehitettiin viime vuonna mm. Malmin

Prisman laajennuksella ja Hakaniemen Sokos-tavaratalon uudistamisella.

Kannelmäen Prisma-keskus tulee seuraavien vuosien aikana uusiutumaan täysin.

Muutosvaihe käynnistyi helmikuussa 2007, kun Prisman toiminnot siirtyivät

kokonaan nykyisen rakennuksen kaksikerroksiseen osaan. Kesän aikana purettiin

entisen liikekeskuksen vanhin osa ja vuodenvaihteen jälkeen päästiin

aloittamaan uuden rakentamista. Paikalle nousee lähivuosina täysin uusi noin

40 000 m2 kauppakeskus maanalaisine pysäköintitiloineen.

Itäkeskuksen Prisman rakennustyöt käynnistyivät viime kesänä, ja HOK-Elannon

kahdestoista Prisma valmistuu vuodenvaihteessa 2008–2009. Noin 14 000

m2:n uusi Prisma rakennetaan Itäkeskuksen viereen, Kehä I:n ja

Itäväylän risteykseen.

Ravintola-asiakkaat savuna ilmaan?

HOK-Elannon ravintolaliiketoiminnan liikevaihto oli 105,9 miljoonaa euroa

(103,4 M€), jossa on kasvua 2,4 prosenttia. Ravintoloiden liiketulos oli 6,8

miljoonaa euroa (7,4 M€).

HOK-Elannolla on 105 ravintolaa. Vuoden aikana avattiin kolme täysin uutta

ravintolaa: Brittipub Kitty’s Public House City-käytävässä, Rosso Mäntsälässä

ja Chico’s Viikissä. Vuoden aikana uusittiin ja peruskorjattiin 9 ravintolaa.

Laajennuksia tehtiin uudistusten yhteydessä mm. Sports Academyssä, Kaislassa ja

Mikonkadun Amarillossa. Kannelmäen muutostöissä sen ravintolamaailma poistui

muutamaksi vuodeksi odottamaan uusia tiloja.

Uuden tupakkalain muutos astui voimaan kesäkuussa, mutta sen vaikutus

ravintola-alalla näkyi toden teolla vasta syksyllä terassikauden loputtua.

Monien juomapainotteisten ravintoloiden asiakasmäärät ovat vähentyneet

merkittävästi ja asiakkaat viipyvät ravintoloissa aikaisempaa lyhemmän

ajan.

 

Uudenlainen ABC

Liikennemyymälöiden liikevaihto oli 61,4 miljoona euroa (41,7 M€),

jossa on kasvua peräti 47,3 prosenttia. Uuden yksiköt ovat luonnollisesti

kasvattaneet liikevaihtoa, mutta myös entiset liikennemyymälät ja

automaattiasemat ovat kasvaneet vahvasti. HOK-Elannon ABC-ketjulla oli vuoden

vaihteessa pääkaupunkiseudulla kaikkiaan 19 yksikköä, joista entisiä

Esso-asemia on kahdeksan. Pääkaupunkiseudulle suunniteltiin myös uusi kompakti

liikennemyymälätyyppi ABC Deli. Tähän mennessä avattu viisi ABC Deliä, ja viisi

uutta ABC-Automattiasemina.

Muun liiketoiminnan liikevaihto oli 11,8 miljoonaa euroa (12,5 M€),

jossa on vähennystä 5,2 prosenttia. HOK-Elannon muun liiketoiminnan muodostavat

Hautauspalvelu ja Backas Puutarhakeskus.

 

HOK-Elanto-konsernin liikevaihto jakautui toimialoittain seuraavasti:

                                                                    Liikevaihto   

Muutos  Liiketulos   

  Liiketulos            

                                                                    2007

M€      

%                 

2007             

2006

Market- ja

tavaratalokauppa                    

1 144,6         

7,5                

15,0              

20,8

Ravintolaliiketoiminta       

                     

   105,9         

2,4                

 

6,8              

  7,4

Liikennemyymälät                                   

     61,4       

47,3                

-2,1              

-1,0

Muu

liiketoiminta              

                     

     11,8        -5,2

               

  1,3              

  0,5

Kiinteistöt, hallinto, kertaluonteiset erät 

      

5,8       

16,9                

-4,5              

12,3

HOK-Elanto konserni

yhteensä              

1 329,5     8,3           

16,5           40,0

 

Vastuullista yhteistyötä

Vakituisen henkilökunnan määrä kasvoi 5 381 henkilöön (5 159).

Monikulttuurisuus on osa HOK-Elannon arkea. HOK-Elanto on jo vuosia

kouluttanut ja palkannut maahanmuuttajia ja siten edistänyt heidän

sopeutumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään. Uudenmaan TE-keskus

myönsi toukokuussa Kotomaa-Uusimaa tunnustuksen 2006 HOK-Elannolle. Sen

perusteluissa todettiin, että HOK-Elanto on edistänyt maahanmuuttajien

kotoutumista kehittämällä monimuotoista ja syrjimätöntä henkilöstöpolitiikkaa,

kouluttamalla ja työllistämällä maahanmuuttajia sekä pitämällä näkyvästi esillä

niin omassa organisaatiossa kuin julkisestikin työyhteisön monimuotoisuuden

merkitystä osana yritysten tuloksellista ja yhteiskuntavastuullista

toimintaa.

 

83 miljoonan investoinnit

Vuoden 2007 aikana HOK-Elanto investoi toimipaikkaverkostonsa kehittämiseen

noin 83 miljoonaa euroa (83 M€). Uusia Prismoja suunnitellaan Itäkeskuksen

lisäksi Lommilaan, Hakunilaan, Myyrmäkeen ja Marja-Vantaalle. Hyvinkäälle

suunnitellaan Prisman laajennusta. Lisäksi suunnitteilla on uusia S-market- ja

Alepa-yksiköitä sekä market-toimialan verkostosuunnitteluun liittyviä

ketjumuutoksia.

HOK-Elannon ensimmäinen Kodin Terra rakennetaan Tuusulaan, ja sen

rakennustyöt käynnistyivät vuoden vaihteessa.

 

S-Pankki avattu

S-Pankki aloitti toimintansa lokakuussa 2007. Suomen ainoa kauppapankki

tarjoaa edulliset peruspankkipalvelut, hyvän koron, helpon verkkopankin ja

yksinkertaisen tuotevalikoiman. Täyden palvelun S-Pankin toimipisteet toimivat

Prismoissa ja Sokoksissa.

Laajenevia rahoituspalveluita voi nyt liittää yhä monikäyttöisempään

S-Etukorttiin, ja samalla kerryttää Bonusta tuttuun tapaan. Nykyisten

S-Etukorttien käyttö ja Bonusten kertyminen jatkuvat entiseen tapaan. Vuoden

vaihteessa S-Pankki otti käyttöön 0,5 prosentin maksutapaedun, joka hyödyntää

asiakasomistajaa, joka maksaa ostoksensa S-Etukortilla.

 

Asiakasomistajat voivat äänestää netissä

Uusia asiakasomistajia liittyi vuoden aikana lähes 29 000

(37 000). Asiakasomistajille maksettiin vuonna 2007 yli 45 miljoonaa euroa

Bonusta (42 M€). Osuuspääomalle ehdotetaan edellisvuoden tapaan 20 prosentin

korkoa eli yhteensä 3,3 miljoona euroa (3,1 M€).

 

HOK-Elannon edustajiston vaaleissa, jotka järjestetään

22.2.–7.3.2008, valitaan Suomen laajimmin omistetun yrityksen ylin

päättävä elin. Äänioikeutettuja vaaleissa ovat noin 510 000 jäsentä

pääkaupunkiseudulla. Edellisissä vaaleissa vuonna 2003 äänestysvilkkaus oli

41,1 prosenttia.

 

Osuuskauppavaalit on viime vuosina järjestetty postivaalina. HOK-Elanto on

maassamme ensimmäinen, joka tarjoaa näin laajalle jäsenkunnalle mahdollisuuden

myös nettiäänestämiseen. Vaalipalvelukokonaisuuden HOK-Elannolle tuottaa Itella

Oyj (Posti), jolloin parhaiten voidaan taata koko äänestysprosessin

luotettavuus. Vaaleja suunniteltaessa on kiinnitetty erityistä huomiota

äänestäjän vaalisalaisuuden säilymiseen.

 

Äänestäjä voi itse valita, haluaako äänestää perinteisesti postitse vai

netissä. Sähköinen äänestäminen on mahdollista vaalien alkupäivinä

22.–27.2.2008. Äänestäjä rekisteröityy sähköiseen äänestykseen

vaalisivustolla henkilökohtaisilla pankkitunnuksillaan ja pääsee sen jälkeen

äänestämään. Annettua ääntä ei äänestyksen jälkeen voida yhdistää

äänestäjään.