HOK-Elanto on mukana Työstä turvaa -hankkeessa – 15 sotaa pakenevaa ukrainalaista aloitti työt tammikuussa


Tavarat sujahtelevat paikoilleen hyllyyn, kun HOK-Elannon Prismoissa ja S-marketeissa vastikään työt aloittaneet ukrainalaiset täydentävät tuotevalikoimaa. Yhteensä viisitoista sotaa pakenevaa ukrainalaista on otettu sydämellisesti vastaan työyhteisöissä.

19.01.2023

HOK-Elannon pitkäaikainen yhteistyökumppani StaffPoint käynnisti Työstä turvaa -hankkeen Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kanssa viime maaliskuussa. Hankkeen tavoitteena on työllistää Suomeen saapuneita sotaa pakenevia ukrainalaisia ja parantaa myös jo Suomessa olevien ulkomaisten osaajien työllistymistä. Yksi hankkeen kumppaniyrityksistä on HOK-Elanto, jonka Prismoissa ja S-marketeissa aloitti tammikuussa työt yhteensä viisitoista sotaa pakenevaa ukrainalaista.

– Suomea puhumattomien työkaverien vastaanottaminen on HOK-Elannon ravintoloissa jo tuttua, mutta kaupan puolella tämä on ensimmäinen kerta, kun perehdytämme uusia työntekijöitä kokonaan vieraalla kielellä. Tämä on meille erinomainen mahdollisuus kehittyä työnantajana ja olemme vasta alussa tällä matkalla. Kaikki on sujunut jouhevasti, ja uudet ukrainalaiset työkaverimme ovat innokkaita ja motivoituneita. He tekevät pääasiassa päivittäistavaroiden hyllyttämistä ja kommunikoivat omalla äidinkielellään ja englanniksi, kertoo HOK-Elannon henkilöstöjohtaja Maria Hekkala.

Työstä turvaa -hankkeen kautta ukrainalaisilla työntekijöillä on käytettävissään StaffPointin operoima tukipuhelin, jonka kautta he saavat apua arjen tilanteisiin omalla äidinkielellään. Perehdyttämisen ja päivittäisen työskentelyn tueksi StaffPoint on auttanut kääntämään HOK-Elannon omia työntekijäoppaita ukrainan, venäjän ja englannin kielille sekä valmistellut lyhyen käytännön taskusanakirjan tilanteisiin, joissa matkapuhelimen kääntämistyökaluja ei voida käyttää. Lisäksi miltei kaikki Suomeen saapuneet ukrainalaiset opiskelevat omatoimisesti suomen kieltä eri sovellusten ja sivustojen avulla.

Hyötyä molemmille osapuolille

Hankkeessa on mukana kaikkiaan kahdeksan HOK-Elannon toimipaikkaa: Prismoista Kerava, Itäkeskus, Sello ja Jumbo, sekä S-marketeista Vallila, Sokos Helsinki, Ympyrätalo ja Klaukkala. Tulevaisuudessa hanke voi vielä laajentua.

– Koemme, että on meidän vastuullamme tarjota työtä apua tarvitseville ihmisille. Samaan aikaan voimme itse kehittyä ja oppia työnantajana, sillä tulevaisuudessa työyhteisöt ovat yhä monikulttuurisempia ja se on meille tärkeä voimavara. Toki hanke tuo myös tukea alan haastavaan työvoimatilanteeseen pääkaupunkiseudulla. Tässä yhteistyössä molemmat osapuolet hyötyvät ja voivat myös kehittyä yhdessä, Hekkala toteaa.

Ennen toimipaikkaan saapumista Työstöä turvaa -hankkeen kautta tulleille työntekijöille on järjestetty keskitetty perehdytys aidossa työympäristössä. Lisäksi he saavat normaalin perehdytyksen omassa toimipaikassaan. Jokaiselle on myös nimetty perehdyttäjä, joka on alkuvaiheessa mukana opastamassa työhön ja toimipaikan käytäntöihin.

Työ auttaa toipumisessa

Staffpoint kääri hihat nopeasti viime keväänä, kun Suomeen alkoi saapua Ukrainasta sotaa pakenevia ihmisiä.

– Työn tekeminen voi osaltaan auttaa toipumisessa. Pyrimme löytämään työpaikan mahdollisimman monelle ukrainalaiselle hankkeessa mukana olevien yritysten kautta. Tavoitteemme oli alun perin työllistää vähintään 200 ukrainalaista. Tähän päivään mennessä olemme työllistäneet jo liki 500 ukrainalaista suomalaisiin yrityksiin ja työ jatkuu, kertoo StaffPoint-konsernin toimitusjohtaja Anu Ahokas.

– Olen kiitollinen yrityksille, jotka ovat työllistäneet ukrainalaisia sekä tehneet suomalaisesta työelämästä näin kansainvälisempää. Yhdessä luodut uudet toimintamallit avaavat ovia myös muille kansainvälisille osaajille. Hankkeella on ollut suuri merkitys niin yksilöiden kuin yritysten näkökulmasta, mutta toisaalta myös yhteiskunnallisesta perspektiivistä, Ahokas summaa.

Iso osa Työstä turvaa -hankkeen vaikutuksista näkyy työnantajapuolella muuttuneissa asenteissa. Yrityspäättäjät ovat olleet hyvin kiinnostuneita työllistämään ukrainalaisia, mutta aiemmin työyhteisöissä ei ole ollut tarpeeksi valmiutta monikulttuurisuuden johtamiseen. HOK-Elannon aiempi kokemus monikulttuurisista työympäristöistä tukee entisestään ukrainalaisten työllistymistä kielihaasteista huolimatta luomalla uusia toimintamalleja. Rohkeasti uskaltamalla yritykset kansainvälistyvät jo kotikentällään ja saavat kaipaamiaan uusia osaajia.