HOK-Elanto vastaa mielen hyvinvoinnin haasteisiin omalla työ- ja organisaatiopsykologilla


HOK-Elanto panostaa henkilökuntansa fyysisen työhyvinvoinnin lisäksi psyykkiseen hyvinvointiin ja palkkaa riveihinsä työ- ja organisaatiopsykologin.

29.06.2021

Mielenterveyteen liittyvien sairauspoissaolojen on todettu kasvaneen parin viime vuoden aikana. 
– Tunnistettavissa on, että ihmisten kuormittuneisuus on kasvanut pandemian aikana. Paljon puhutaan siitä, että mielen hyvinvoinnin varhainen apu työyhteisöön tai yksilölle voi olla vaikeasti tavoitettavissa. Vastuullisena yrityksenä HOK-Elanto haluaa ryhtyä “sanoista tekoihin”, tarttua asiaan ja tarjota apua tilanteessa, joka on haasteellinen sekä yksilölle että työyhteisölle. Haluamme tuoda tämän tärkeän työn ja osaamisen henkilöstömme lähelle, henkilöstöjohtaja Maria Hekkala linjaa. 

Ahdistuneisuuden, stressireaktioiden ja masennuksen taustalta löytyy useimmiten haastavia yksityiselämän tilanteita ja elämänhallinnan ongelmia. Korona-aika on lisännyt erilaisia ahdistushäiriöitä ja huolta omasta tai läheisten turvallisuudesta. Ravintolatoimialan rajoitukset ovat aiheuttaneet epävarmuutta ja vaikeutta suunnitella tulevaa, kun työvuorot ravintoloissa on voitu laatia vain viikoksi-pariksi kerrallaan. Töitä ravintolahenkilökunnalle on riittänyt kaupan yksiköissä korona-aikaankin.
– Työterveyshuoltomme kertoo erityisesti nuorten ahdistuneisuuden kasvaneen tämän vuoden puolella, kun pelko ja huoli eivät poistu ja sosiaaliset kontaktit on täytynyt minimoida, HOK-Elannon työhyvinvointipäällikkö Marja Kuusisto toteaa.

Mielenterveyden ongelmat ovat aina ennen kaikkea yksilön haasteita, mutta niillä voi olla iso vaikutus koko työyhteisöön. 
– Haluamme reagoida työyhteisöllisesti asiaan. Liian myöhäinen asioihin puuttuminen ja esimerkiksi hoitoon ohjaus näkyy työpaikoilla käytöksen muuttumisena vetäytymisestä äreyteen. Se vaikuttaa yhteistyöhön ja fiilikseen, syntyy väärinkäsityksiä, työrauha häiriintyy ja asiat saattavat saada ylisuuria mittasuhteita. 

Oman työ- ja organisaatiopsykologin avulla HOK-Elanto hakee yksiköidensä yli 400 esihenkilön hyvinvoinnin tukemista ja mielen hyvinvoinnin johtamisosaamisen kehittämistä yksiköissä.
– Esimiehille avaudutaan vaikeista yksityiselämän asioista. Se kertoo luottamuksellisista suhteista, mutta nämä tilanteet saattavat kasvattaa esimiehen omaa kuormaa ja tuoda riittämättömyyden tunnetta. Olenko kyllin hyvä esimiehenä, milloin tulee ohjata avun piirin, miten se tehdään… Myös työyhteisöjen ristiriitatilanteet kuormittavat, Kuusisto luettelee. 

Rakenteisiin, johtamiseen ja kulttuuriin halutaan vaikuttaa ennaltaehkäisevästi. 
– Sen rinnalla panostamme työyhteisöjen kohdennettuun tukemiseen ja työntekijöiden hyvinvoinnin vahvistamiseen ryhmämuotoisesti. Tärkeitä teemoja ovat esimerkiksi elämänhallintataidot, jaksaminen, palautuminen ja vuorotyö. Lisäksi jatkamme edelleen yksilön työkyvyn tukemista ja avun piiriin saattamista muun muassa työterveyspsykologin sekä Sairauskassamme tukeman lyhytpsykoterapian avulla, Kuusisto jatkaa.