Hyvää hävikistä


01.11.2013

HOK-Elanto on tukemassa ensimmäistä valtakunnallista hävikkiviikkoa 4.–10.11.2013 ja kannustaa kaikkia pitämään ruoasta hyvää huolta.

Hävikin syntymisen ehkäisemiseksi tietojärjestelmät ovat tuoneet paljon hyviä ratkaisuja kauppaan. Kysynnän ennakointiin liittyy kuitenkin aina vaihtelua ja eräänä keinona vähentää jätteeksi päätyvän ruoan osuutta on ollut S-ryhmässä toteutettu hinnanalennuskäytäntö.

Edellä kuvatuilla keinoilla on pystytty merkittävästi vähentämään hävikin määrää. Syötäväksi kelpaavat, mutta parhaimman myyntikuntonsa tai päiväystensä puolesta myyntiaikansa päässä olevat tuotteet ohjataan mahdollisuuksien mukaan hyväntekeväisyyteen. Jo nyt HOK-Elanto toteuttaa tällaista yhteistyötä pääkaupunkiseudulla 25 hyväntekeväisyysjärjestön kanssa.

Turhaa ruokahävikkiä syntyy eniten kotitalouksissa, joissa elintarvikejätteitä kertyy 120–160 miljoonaa kiloa vuodessa. Poisheitettyjen ruokien joukossa on useimmiten myös syötäväksi kelpaavaakin. HOK-Elanto haluaa kannustaa kaikkia miettimään vaihtoehtoisia keinoja vähentää roskiin päätyvää ruokaa ja tunnistamaan paremmin ruoan käyttökelpoisuuden.

Hävikkiviikon kunniaksi Motiva ja HOK-Elanto heittivät haasteen Haaga-Helian keittiömestariopiskelijoille ja HOK-Elannon Prismojen kasvishävikkiä ohjataan hävikkiviikolla opiskelijoiden raaka-aineeksi. Heidän tehtävänään on antaa mm. myynnistä poistetuille tomaateille ja paprikoille vielä mahdollisuus. Kasviksista loihditut 5 000 ilmaista annosta ovat jaossa Motivan Saa syödä! ‐tempauksessa Helsingin keskustassa Narinkkatorilla keskiviikkona 6. marraskuuta.

Järvenpään Prismassa Keski-Uudenmaan Kuluttajat yhdessä Maa – ja kotitalousnaisten kanssa järjestävät 8.11. Älä ruoki hukkaa -tempauksen. Tavoitteena on kertoa kuluttajille taloudellisesta kuluttamisesta, ruuan säilymisestä sekä päiväysmerkinnöistä.