Kaikki HOK-Elannon Prismat auki joulunalusviikolla 24/7


05.11.2018

HOK-Elannon kaikki 12 Prismaa ovat avoinna vuorokauden ympäri joulunalusviikolla 17.-24.12.
Prisma Kaari, Itäkeskus, Olari ja Kerava palvelevat nykyisin ympäri vuoden ja vuorokauden. Nyt Prismojen ympärivuorokautista jouluaukioloa testataan koko HOK-Elannon alueella.

– Asiakkailla on meidän toiminta-alueellamme toiveita ja tarpeita arjen helpottamiseen muun muassa joustavampien aikataulujen muodossa. Joulun alla nämä tarpeet ovat aiempien kokemustemme mukaan korostuneet. Helpotamme asiakkaidemme juhlavalmisteluja tänä vuonna koko ketjun voimin, HOK-Elannon Prisma-ketjun johtaja Anu Tuomaala linjaa.

­Pääkaupunkiseudun arki pyörii yhä tiiviimmin kelloon tuijottamatta. HOK-Elannon pysyvään 24/7 -verkostoon kuuluu tällä hetkellä 21 myymälää; neljä Prismaa, viisi S-marketia ja 12 Alepaa.

Tontuille seitsemän jouluyötä

– Avaamme koko Prisma -ketjun joulun alla, koska haluamme varmistaa, että asiakkaat voivat tehdä ostoksensa silloin kun se heille parhaiten sopii. Jouluaatto on tänä vuonna maanantaina, ja joulua edeltävät viikonloput voivat olla hurjan ruuhkaisia. Aukioloaikoja laajentamalla uskomme ruuhkien tasoittuvan, Tuomaala jatkaa.

Työvuorosuunnittelu yhteistyössä

Työvuorot suunnitellaan hyvässä yhteistyössä henkilökunnan kanssa.

– Asiakkaiden lisäksi myös henkilökunta on kokemustemme perusteella ottanut uudet aukiolot hyvin vastaan. Nyt käytyjen keskustelujen perusteella sama tilanne tuntuu jatkuvan tänäkin vuonna, Tuomaala toteaa.

Prismat Hyvinkäällä, Isossa Omenassa, Sellossa, Malmilla, Viikissä, Järvenpäässä, Tikkurilassa ja Jumbossa avaavat ovensa joulun aukiolokokeiluun maanantaina 17.12. aamuseitsemältä ja sulkevat ovet seuraavan kerran 24.12. klo 16.

Prismat Kaaressa, Itäkeskuksessa, Olarissa ja Keravalla palvelevat normaaliin tapaan vuorokauden ja vuoden ympäri.