09.02.2009
HOK-Elanto kulkee nykyisessä suhdannetilanteessa selkeästi vastavirtaan. Muiden lomauttaessa pääkaupunkiseudun osuuskauppa tulee tänä vuonna kasvattamaan vakituista henkilökuntaansa 300 työntekijällä. Myös rakennusalan elvyttämiseen HOK-Elanto osallistuu kiitettävästi; viime vuoden investoinnit olivat yli 100 miljoonaa euroa ja vähintään sama taso aiotaan pitää myös kahtena seuraavana vuonna.
Helsingin Osuuskauppa Elannon myynti vuodelta 2008 oli 1 811 miljoona euroa, jossa on kasvua 12,2 prosenttia. Viime vuoden liikevaihto oli 1 484 miljoonaa euroa (ed. vuosi 1 330 M€). Ennakkotietojen mukaan HOK-Elanto-konsernin tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 24,5 miljoona euroa (22,2 M€). Tulos sisältää arvonalentumispoistoja ja kertaluonteisia kuluja 8,4 milj. euroa (22,1 milj. euroa), jotka vuonna 2008 pääosin kohdistuivat Esso-toimipaikkojen liikearvoon. Lisäksi tulos sisältää kertaluonteisia tuottoja 2,0 milj. euroa (13,8 milj.euroa). Konsernin operatiivinen tulos oli 30,9 miljoonaa euroa (30,5 M€). Tuloksen paraneminen johtuu pääosin market-kaupan positiivisesta tuloskehityksestä. Vuoden 2008 investoinnit olivat 106 miljoonaa euroa (83 M€).
– Osuustoiminnallinen yritysmuoto antaa meille mahdollisuuden katsoa suhdannetilanteen yli ja valmistautua jo nyt tulevaan nousukauteen, toteaa HOK-Elannon toimitusjohtaja Matti Niemi.
– Meidän tapamme tehdä tulosta omistajillemme on johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti parantaa sekä laajentaa palvelutarjontaamme. Meidän kvartaalimme on neljännesvuosisata.
Uusia Prismoja ja katse käyttötavarakauppaan
HOK-Elannon market-kaupan liikevaihto oli 1 166,0 miljoona euroa (1 067,0M€), jossa on kasvua 9,3 prosenttia. Liiketulos oli 25,3 miljoonaa euroa (13,4 M€). Liikevaihto kertyi 11 Prisman, 49 S-marketin ja 79 Alepan liiketoiminnasta. Vuoden aikana market-kaupan yksiköiden lukumäärä ei muuttunut. Tuloksen paranemiseen vaikuttivat myynnin hyvä kehitys, korjauskulujen pieneneminen sekä edellisvuotta pienemmät liikearvo- ja arvonalennuspoistot.
Alepa-ketjussa panostettiin toimipaikkojen uudistuksiin. Lisäksi Malminkartanoon ja Roihuvuoreen rakennettiin kokonaan uudet myymälät. Ketjun myynnin kehitys oli merkittävästi parempi kuin lähimyymälöiden kehitys keskimäärin. HOK-Elannon market-kauppaan toi huomattavaa kasvua myös edellisen vuoden lopulla avattu Viikin Prisma, joka viime vuonna selvästi ylitti kaupalliset odotukset. Prisma-ketjun vahva kehittäminen näkyy kuluvan vuoden aikana mm. kahden uuden yksikön avauksena. Maaliskuun alussa avattava Prisma Itäkeskus laajentaa merkittävästi palveluja Itä-Helsingin asiakasomistajille. Huhtikuun alussa on vuorossa Kannelmäen Prisma -kauppakeskuksen ensimmäisen vaiheen avaus. Tälle asutuksen ja liikenteen suhteen maan keskeisimmälle kauppapaikalle valmistuu lähivuosina noin 50 000 m2 kauppakeskus.
– Kehitämme Prisman konseptia myös sisällöllisesti ja tulemme lisäämään tarjontaamme erityisesti käyttötavarakaupassa, Matti Niemi toteaa.
– Se merkitsee myös tiiviimpää yhteistyötä Prisman, Sokoksen ja tulevan Kodin Terra -ketjun toiminnoissa, ja olemme jo uusineet johto-organisaatiomme tämän ajattelumallin mukaisesti. Tavaratalokaupan liikevaihto oli 80,1 miljoona euroa (77,6 M€), jossa on kasvua 3,1 prosenttia. Liiketulos oli 1,4 miljoonaa euroa (1,6 M€). Liikevaihto kertyi kahden Sokos-tavaratalon ja viiden Emotion-myymälän liiketoiminnasta. Tuloksen heikentyminen johtui odotettua pienemmästä joulukaupasta.
Vuoden 2009 alusta Sokos Tapiola siirtyi SOK:lta HOK-Elannon omistukseen. Sen kehittämistä voidaan nyt jatkaa tiiviisti osana HOK-Elannon käyttötavarakaupan kokonaisuutta.
Omalla rahalla liikkeellä edelleen
Ravintolaliiketoiminnan liikevaihto oli 108,4 miljoonaa euroa (105,9 M€), jossa on kasvua 2,4 prosenttia. Ravintoloiden liiketulos oli 4,5 miljoonaa euroa (6,4 M€). Tuloksen pieneneminen johtuu verkostomuutoksista ja alkoholimyynnin vähentymisestä.
HOK-Elannolla oli vuodenvaihteessa 107 ravintolaa. Vuoden aikana hankittiin kolme täysin uutta ravintolaa: Rendez-vous Forumissa ja Camppi sekä BBQ House Kampin kauppakeskuksessa.
– Ravintoloidemme liikeideat ovat helposti lähestyttäviä ja hinnoittelultaan sellaisia, että ne puhuttelevat omalla rahalla maksavia asiakkaita, Matti Niemi toteaa. – Siksi alan loppuvuoden notkahdus yritysten karsiessa edustusmenojaan ei näkynyt meidän paikoissamme yhtä selvästi kuin muualla, ja tammikuu osoittaa jo kasvua edellisvuoteen verrattuna.
Uskottava vaihtoehto polttoainekaupassa
ABC-liiketoiminnan liikevaihto oli 113,6 miljoona euroa (61,5 M€), jossa on kasvua peräti 84,6 prosenttia. Uudet yksiköt ovat luonnollisesti kasvattaneet liikevaihtoa, mutta myös entiset liikennemyymälät ja automaattiasemat ovat kasvaneet vahvasti. HOK-Elannon ABC-ketjulla oli vuodenvaihteessa pääkaupunkiseudulla kaikkiaan 30 yksikköä, joista entisiä Esso-asemia on 18. ABC-liiketoiminnan liiketulos oli -9,0 milj. euroa (-2,1 M€). Tuloksen pieneneminen johtuu uusien toimipaikkojen avaukseen liittyvistä kuluista, Deli-konseptin käynnistämiseen liittyvistä panostuksista sekä polttonestekaupan markkinatilanteesta.
– ABC-verkostomme kasvoi yhdellätoista uudella yksiköllä ja kasvatti myyntiään peräti 85 prosenttia edellisvuodesta. Markkinaosuus seudun bensiinikaupasta on noussut seitsemästä 11 prosenttiin, Matti Niemi sanoo.
– Asiakasomistajillamme on jo nyt pääkaupunkiseudulla riittävän kattava ketju, jotta jokaisella on mahdollisuus hyödyntää polttoaineostojaan Bonuksensa kasvattamiseksi.
Muun liiketoiminnan liikevaihto oli 11,7 miljoonaa euroa (11,8 M€). HOK-Elannon muun liiketoiminnan muodostavat Hautauspalvelu ja Backas Puutarhakeskus.
HOK-Elanto-konsernin liikevaihto toimialoittain
Liikevaihto | Muutos | Liiketulos | Liiketulos | |
2008 M€ | % | 2008 | 2007 | |
Marketkauppa | 1 166,0 | 9,3 | 25,3 | 13,4 |
Tavaratalokauppa | 80,1 | 3,1 | 1,4 | 1,6 |
Ravintolaliiketoiminta | 108,4 | 2,4 | 4,5 | 6,4 |
ABC-liiketoiminta | 113,6 | 84,6 | – 9,0 | – 2,1 |
Muu liiketoiminta | 11,7 | 0,1 | 0,8 | 1,3 |
Kiinteistöt, hallinto, kertaluonteiset erät | 4,7 | -16,3 | 1,2 | -4,0 |
HOK-Elanto-konserni yhteensä |
1 484,4 |
11,7 |
24,1 |
16,5 |
106 miljoonan investoinnit
Vuoden 2008 aikana HOK-Elanto investoi toimipaikkaverkostonsa kehittämiseen 106 miljoonaa euroa (83 M€). Omavaraisuusaste oli 60,6 prosenttia (63,8 %).
Lisää Bonusta asiakasomistajille
Uusia asiakasomistajia liittyi vuoden aikana lähes 31 000 (28 000) ja asiakasomistajien määrä oli vuodenvaihteessa 535 388 (517 057). Asiakasomistajille maksettiin vuonna 2008 lähes 56 miljoonaa euroa Bonusta (45 M€).
Asiakasomistajat valitsivat helmi–maaliskuussa 2008 uuden edustajiston. Osuuskunnan ylimmän päättävän elimen vaaleissa äänesti kaikkiaan 136 689, eli äänestysaktiivisuus on 26,8 prosenttia. Uudenlaista mahdollisuutta äänestää internetin kautta käytti kaikkiaan 30 612 jäsentä, eli 22 prosenttia äänestäneistä.
S-Pankki kasvaa
S-Pankki aloitti toimintansa lokakuussa 2007. Suomen ainoa kauppapankki tarjoaa edulliset peruspankkipalvelut, helpon verkkopankin ja yksinkertaisen tuotevalikoiman. Täyden palvelun S-Pankin toimipisteet toimivat Prismoissa ja Sokoksissa. S-Pankin talletuskanta kasvoi yli 70 % ja oli vuoden lopussa noin kaksi miljardia euroa. S-Pankilla oli vuoden 2008 lopussa 2 033 999 asiakasta Suomessa. Vuonna 2008 otettiin käyttöön 0,5 prosentin maksutapaetu, joka hyödyttää S-Etukortilla ostoksensa maksavaa asiakasomistajaa.
Lisää kokoaikaisia
Vakituisen henkilökunnan määrä kasvoi, ja se oli vuodenvaihteessa 5 655 henkilöä (5 381). Kokoaikaiseksi muutettuna henkilökunnan määrä oli 4 527 henkilöä (4 206). Kokoaikaisten osuus henkilökunnasta kasvoi jo neljättä vuotta peräkkäin ja on nyt 47 prosenttia. HOK-Elanto on myös pitkään omalta osaltaan osallistunut maahanmuuttajien työllistämiseen ja kouluttamiseen. Tällä hetkellä henkilökunnan joukossa on 27 eri kansalaisuutta.
Maaliskuussa 2008 HOK-Elanto maksoi 1 miljoonan euron tulosbonuksen (0,9 M€) vakituisille työntekijöilleen edellisvuoden tuloksesta. Tulosbonus maksettiin 4 850 työntekijälle.
Lisätietoja:
Matti Niemi
, puh. 010 76 60100
Veli-Matti Liimatainen
, 010 76 60700
Ravintolatoiminnan toimialajohtaja
Jouko Heinonen
, puh. 010 76 60640
Markku Kuusinen
, puh. 010 76 60673
20.12.2024 | Hallinto | HOK-Elanto
19.12.2024 | Henkilöstö
12.12.2024 | Ruoan verkkokauppa | Verkkokauppa