Keittiöpäällikkö Jarin vinkit poron valmistukseen


31.10.2018

Poron lihaa tuotetaan lähes kaksi miljoonaa kiloa vuosittain. Oikein valmistettuna poron maku vie mennessään tarjoillen upean makumatkan Suomen luontoon.

Grill It! Helsinki on tunnettu grilliherkuistaan ja keittiön sydän onkin Josper-puuhiiligrilli. Keittiöpäällikkö Jari Kettunen on koonnut kahdeksan vinkkiä siihen, kuinka saat poron maistumaan mehevältä kotikonstein.

1.       Poron liha myydään kaupassa yleensä pakastettuna. Tämä on hyvä huomioida suunnitellessa lihan valmistuksen aikataulu. Anna lihan sulaa rauhassa jääkaapissa erillisessä astiassa.

2.       Poronlihan sulamisen jälkeen lisää lihan pintaan mausteita, esimerkiksi kotimaista timjamia tai rosmariinia, rypsiöljyä, punaviiniä, mustapippuria ja katajanmarjaa. Laita poronliha ja mausteet pussiin, hiero maut lihan pintaan ja anna marinoitua yön yli. Pro tip: purista pussista kaikki ilmat pois, jolloin maku tulee tiiviisti koko lihan ympärille.

3.       Ennen poron paistoa on hyvä olla tarjoiltavat lisäkkeet selvillä. Lisäkkeet olisi hyvä valmistaa mahdollisimman pitkälle etukäteen ennen lihan paistoa. Pro tip: Hyödynnä poron kanssa samassa kasvuympäristössä olevia lisäkkeitä, kuten karpaloa, puolukkaa, tatteja, kanttarellia, juureksia ja puikulaperunaa.

4.       Puoli tuntia ennen lihan paistoa ota liha huoneenlämpöön, pyyhi mausteet pois pinnasta ja tarvittaessa lisää lihan pintaan öljyä. Ruskista poro kuumalla valurautapannulla. Lisää paistettuun pintaan suolaa ja tuoretta mustapippuria myllystä. Pro tip: Lisää suolaa noin 1 % lihan painosta.

5.       Uuni lämmitetty 170 asteeseen

6.       Laita paistomittarin kärki keskelle poron paistia (paksuimpaan kohtaan) ja paista uunissa siihen asti, kunnes paistomittarissa 50-52 astetta. Pro tip: Mitä ohuempi ja mureampi ruhon osa on käytössä sitä matalampi voi lämpötila olla.  

7.       Kun olet ottanut poron uunista, kääri poro folioon ja anna paistin vetäytyä 10 minuuttia jolloin lihan kypsyys tasaantuu. Pro tip: Lihan antaessa vetäytyä lihasnestettä ei tule leikatessa niin paljoa ulos.

8.       Vetäytymisen jälkeen viipaloi liha ja tarjoile se valitsemisiesi lisukkeiden kera. 

 

”Lämpötilat ovat äärimmäisen tärkeitä poron jokaisessa valmistusvaiheessa”, Jari summaa ja kutsuu teidät nauttimaan porosta myös Grill It! Helsinkiin.