Luistimet jalkaan, Ice Skating Tour alkaa


07.11.2016

Koululaisten ja lapsiperheiden luistelukiertue Ice Skating Tour alkaa 8. marraskuuta Liedosta. Helmikuun loppuun mennessä tapahtuma ehtii kiertää 68 paikkakunnalla ympäri Suomea.

Ice skating tour vie koululaiset päivällä joko ulkojäälle tai jäähalliin harjoittelemaan luistelua ja ennen kaikkea nauttimaan jääliikunnasta. Illalla ohjelmassa on koko perheen luistelutapahtuma, jossa voi tavata myös Onni Oravan ja Apsi Apinan. Kiertueen mukana kulkee luistimia ja kypäriä, joita saa tarvittaessa lainata.

S-ryhmä on kiertueen pääyhteistyökumppani, ja suurin osa alueosuuskaupoista osallistuu kiertueeseen.

– Olemme olleet mukana Ice Skating Tourilla jo 11 vuotta, sillä se on luistelutapahtuma täynnä liikunnan riemua ja lasten liikuttaminen on meille tärkeä asia, yhteistyöstä S-ryhmässä vastaava kehityspäällikkö Mika Hovi SOK:lta toteaa.

Pojillakin tilaisuus kokeilla taitoluistimia

Ice Skating Tourin on perinteisesti järjestänyt Suomen luisteluliitto. Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi järjestelyissä on nyt mukana myös Suomen taitoluisteluliitto, ja kiertueen ohjelmaakin on täydennetty taitoluistelulla.

– Mukana on tänä vuonna pienille lapsille ja heidän vanhemmilleen suunnattu Luistele mun kaa -mielikuvitusseikkailu. Siinä vanhemmille annetaan vinkkejä, miten opastaa 4–7-vuotiaita luistelun saloihin, kiertueen järjestelyistä vastaava Lauri Paalasmaa Suomen luisteluliitosta kuvailee.

Lisäksi tarjolla on kokeiltavaksi taitoluistimia sekä tytöille että pojille, miesten kokoihin asti.

– Varsinkaan poikien ei ole usein mahdollista päästä kokeilemaan taitoluistimia, joten kannattaa tarttua tilaisuuteen, Paalasmaa kannustaa.

Ice Skating Tourilla muistutetaan myös kahdesta suuresta luistelutapahtumasta, jotka järjestetään Helsingissä alkuvuodesta. Taitoluistelun MM-kilpailut koetaan maaliskuun lopulla ja junioreiden pikaluistelun MM-kilpailut nähdään helmikuussa. Niitä kohti luistellaan yhdessä Ice Skating Tourilla.

 

Ihastele viime vuoden tunnelmia Ice Skating Tourilta Pälkäneeltä: https://www.youtube.com/watch?v=dGHBQ55so6c

Ice Skating Tourin kiertueaikataulun löydät täältä.