Takahuoneeseen on kerääntynyt sekalainen sakki käyttötavaratiimin jäseniä. Paikalla on Tanja, Tatu, Nina, Pepe, Petri, Joel ja Satu, joka tunnetaan kikatuksestaan. Varsin edustava otos 25 hengen työyhteisöstä siis. Käyttötavarapäällikkö Pertti on myös mukana ”valvomassa” haastattelua. Pepellä oli näppinsä pelissä live-haastattelun järjestämisessäkin.
Ei tästä tulis mitään, jos oltais kaikki samanlaisia
Tanjan ja Satun kikattelu piristää päivää, ja Petrin aurinkoinen naama on toiminut kuulemma kantavana voimana jo viisi ja puoli vuotta.
Iloinen porukka tekee työpäivästä onnistuneen. Lepuskilaiset kuvailevat tiimiään osaavaksi, ammattitaitoiseksi, monipuoliseksi, äänekkääksi ja hauskaksi. Yhdessä tekeminen on porukan vahvuus. Siivoaminenkin sujuu porukalla rattoisammin. Tiimiin kuuluu kaiken ikäisiä, näköisiä ja eri taustoista tulevia hokelantolaisia. Osa porukasta on ollut töissä pitkään, osa on tuoreempia tapauksia.
– On meillä täällä muutama dinosauruskin, joku huutaa väliin.
Myös erilaisuus koetaan Lepuskissa vahvuutena.
– Ei tästä tulis mitään, jos oltais kaikki samanlaisia, joku huikkaa kikatuksen lomaan.
Mikä teitä oikein naurattaa?
Työpaikan ilmapiiristä kysyttäessä vastaukset ovat yksimielisiä.
– Ei oikein parempi vois olla.
– Ei oo ollu mitään.
– Älä nyt, huomenna järjestetään heti joku.
– Ei draamaa.
– Sun vaimo lukee et onko tää mukava tyyppi todella mun mies.
Tällä porukalla läppä lentää. Tiimi on ollut pitkään yhdessä ja uudetkin tekijät ovat hitsautuneet osaksi porukkaa. Viikonloppua kohden taukotilan huumori saa kuulemma vielä lisää kierroksia.
Hyvän asiakaskohtaamisen ainekset
Kun aamulla on valmistauduttu siivoamalla ja järjestelemällä paikkoja, voidaan iltavuorossa keskittyä asiakaspalveluun ja myyntiin. Ammattitaitoa ja alan tuntemusta vaaditaan, kun kysymykset ovat välillä yksityiskohtaisiakin, erityisesti vaate- ja kodinkoneosastoilla.
Asiakaspalvelu koetaan selvästi kunnia-asiaksi ja tietoa etsitään joskus kissojen ja koirien kanssa, tai ainakin googlaamalla. Varsinkin vanhemmat asiakkaat ovat kiitollisia saamastaan avusta tiedonhaun kanssa.
Tärkeintä asiakaskohtaamisessa on tiimin mukaan sujuvuus, luontevuus, itsevarmuus ja asiakkaan kuunteleminen.
– Onhan se hyvä tunnistaa, tuleeko asiakas paikalle hyvällä fiiliksellä, vai rikkinäinen pleikkariohjain kädessä, Joel hymähtää.
Haasteita ja huoltolähetyksiä
Haasteitakin Leppävaarassa välillä kohdataan. Työ voi välillä kuormittavaa, eivätkä asiakaskohtaamiset ole aina helppoja. Omalla käyttäytymisellä voi silti usein vaikuttaa asiakkaaseenkin.
– Parhaita puolia on, kun saa käännytettyä huonolla fiiliksellä tulleen kiireisen asiakkaan paremmalle mielelle, Tatu innostuu muiden nyökkäillessä.
Aika on Leppävaarassakin ehtyvä luonnonvara. Pepe korostaa onnistuneen työvuorosuunnittelun merkitystä kuormituksen tasaajana. Myös tasapainon löytäminen valmistelevien töiden ja asiakaspalvelun välillä on keskeisessä roolissa.
Tässä vaiheessa puhelimen ääni keskeyttää haastattelun. Puhelu koskee asiakkaan televisioita. Huoltolähetys. Tähänkin haasteeseen ratkaisu keksitään yhdessä tuumin, vaikka kesken TYT-haastattelun.
Modeemeja vai rintaliivejä – vaikutusmahdollisuuksista tyytyväisyyttä työhön
Työtyytyväisyyden ja motivaation kannalta on tärkeää, että omaan työhön voi vaikuttaa. Leppävaarassa pyritäänkin siihen, että jokaisella on mieleisiä tehtäviä.
– Voi esimerkiksi vaikuttaa siihen, millä osastolla on töissä, Nina aloittaa.
– Eli myykö modeemeja vai rintaliivejä, Tatu jatkaa ja takahuone täyttyy naurusta.
Meillä on aika hyvä pomo
Esihenkilönä Pepe kyselee tiimin näkemyksiä asioihin aktiivisesti. Toisia kannustetaan ja kehutaan. Myös työtaakkaa pyritään jakamaan tasapuolisesti. Palautettakin saa tiimissä kuulemma antaa, kunhan muistaa antaa oikein. Ja kaikestahan voi aina keskustella.
Välillä onnistumisia tulee, mutta ei aina tarvitse mennä täydellisesti.
– Pyrkimyksenä on luoda turvallinen ympäristö, Pepe aloittaa – Huonojakin päiviä on meillä kaikilla. Yleensä ne kyllä paranevat, kun tän porukan kanssa on. Me ollaan täällä välillä terapeuttejakin toisillemme, jaetaan harmit ja tuetaan, Pepe jatkaa silmin nähden liikuttuneena.
– Yhdelläkin ihmisellä on valtava merkitys siihen, millaista meillä täällä on, hyvässä ja pahassa. Olen ylpeä omasta tiimistäni. Olette ykkösiä!
Hetken aikaa kaikki näyttävät yllättävän vakavilta.
– Meillä on aika hyvä pomo, joku rikkoo hiljaisuuden pöydän toisesta päästä.
Jotain oleellista on ymmärretty.
<3
HOK-Elannolla toteutetaan vuosittain työyhteisötutkimus, jonka tulokset käsitellään yhdessä koko henkilöstön voimin. Tutkimuksesta saadun tiedon avulla kehitetään hokelantolaisten työntekijäkokemusta matkalla kohti palvelualojen parasta työpaikkaa.