29.05.2008
Prisma Itäkeskuksen harjannostajaisia vietettiin torstaina 29.5.2008. HOK-Elannon kahdestoista Prisma avataan ensi vuoden helmi-maaliskuussa Itäkeskukseen, Kehä I:n ja Itäväylän risteykseen. Rakennustyöt valmistuvat vuoden 2008 loppuun mennessä, jonka jälkeen alkaa Prisman kalustaminen ja täyttäminen tavaroilla.
HOK-Elannon suurimman Prisma-keskuksen rakentaminen käynnistyi kesällä 2007, ja työt ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti.
– HOK-Elanto laajentaa määrätietoisesti palveluverkostoaan toimialueellaan, ja uusi Prisma parantaa merkittävästi asiakasomistajiemme käyttötavaratarjontaa Itä-Helsingissä, totesi HOK-Elannon toimitusjohtaja Matti Niemi.
– Koko Itäkeskuksen vetovoima kauppakeskuksena tulee kasvamaan. Myös ympäristövaikutusten kannalta ajateltuna on mielestäni erinomaista saada aikaan tällainen palvelukokonaisuus keskelle asutusta paikkaan, jossa on jo valmiiksi erinomaiset kulkuyhteydet myös julkisella liikenteellä.
Kahdessa kerroksessa
Prisma Itäkeskus tulee toimimaan kahdessa kerroksessa. Pohjakerroksen valtaa todella edustava lähes 4 500 m2:n päivittäistavaraosasto. Samaan kerrokseen tulee osa käyttötavaroista, mm. kattava viihde- ja kodintekniikan osasto sekä muita liiketiloja, jotka täydentävät tarjontaa.
Käyttötavaralle on noin 9 500 m2 tilaa, josta pääosa on toisessa kerroksessa. Valikoimissa kiinnitetään uuden konseptin mukaisesti erityistä huomiota sportin, vapaa-ajan tuotteiden, kodin ja sisustamisen, pukeutumisen, sekä viihteen- ja kodintekniikan tuotevalikoimille.
Prisma Itäkeskus sijaitsee aivan Puotilan metroaseman pohjoispuoleisen sisäänkäynnin läheisyydessä, ja ympärillä on myös useita lähi- ja kaukoliikenteen bussipysäkkejä.
Omalla autolla liikkuville Prisman kellarikerrokset tarjoavat noin 650 parkkipaikkaa.
Prisma Itäkeskuksen Prismajohtajaksi nimitettiin toukokuusta alkaen Riitta Hänninen ja palvelupäälliköksi on nimitetty 15.8.2008 alkaen Kirsi Neuvonen. Prisma Itäkeskukseen palkataan yhteensä 150 uutta työntekijää. Päälliköiden haku on jo meneillään ja muun henkilökunnan rekrytointi käynnistyy elokuussa.
Prisma-keskuksen brutto-ala 54 000 m2
Prisman myyntipinta-ala noin 14 000 m2
Päivittäistavarat 4500 m2
Käyttötavarat 9500 m2
Muut liiketilat 1000 m2
Lisätietoja:
HOK-Elanto
Prisma-ketjun johtaja Jorma Aromäki, puh. 0400 505 441, jorma.aromaki@sok.fi
Marketkaupan toimialajohtaja Veli-Matti Liimatainen, 010 76 60700, veli-matti.liimatainen@sok.fi
Kiinteistöjohtaja Jari Leivo, puh. 010 76 60160, jari.leivo@sok.fi
Sponda Oyj
Toimisto- ja liiketilakiinteistöjen liiketoimintajohtaja Ossi Hynynen. puh. 0400 701 030,
ossi.hynynen@sponda.fi
20.12.2024 | Hallinto | HOK-Elanto
19.12.2024 | Henkilöstö
12.12.2024 | Ruoan verkkokauppa | Verkkokauppa