”Ruoan verkkokauppa kasvaa edelleen yli kaksinkertaisesti viime vuoteen verrattuna. Keväällä tilausmäärät räjähtivät muutamassa päivässä. Suosio on tasaantunut, mutta taso jäi selkeästi korkeammalle. Vastaamme kysyntään painamalla kaasua verkkokauppahankkeissa joka rintamalla. Tällä verkostolla olemme valmiina yllättäviinkin kysyntäpiikkeihin,” kertoo verkkokaupan kehityspäällikkö Jukka Ranua.
Nyt myös S-marketit toimittavat kauppakasseja kotiin Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Tuusulassa
Kymmenen S-markettia aloittaa vaiheittain syyskuun aikana kotiinkuljetukset kotiovelle Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Tuusulassa. Ensimmäiset myymälät ovat jo avanneet kuljetuspalvelun. Moni arvostaa lähimmän myymälän tuttua valikoimaa. Siihen S-market-ketjun verkkokauppa pyrkii vastaamaan.
”Netistä tilatut kauppakassit saa kotiovelle tai noutopisteeseen seuraavaksi päiväksi pääkaupunkiseudulla. Tuomalla verkkokauppapalvelun nyt kaikkiin ruokakauppaketjuihimme Prismaan, S-marketiin, Alepaan ja Food Market Herkkuun asiakkaamme voivat valita vaivattomimman asiointitavan”, Ranua kertoo.
Ruoan nettitilaaminen on suosituinta lapsiperheiden keskuudessa, mutta ruoan verkkotilaaminen on kasvanut merkittävästi myös dinkkutalouksissa ja ikäihmisten keskuudessa.
Kysynnän kasvuun on tänä vuonna vastattu monin keinoin. HOK-Elanto laajensi Prisman kotiinkuljetuspalvelun kattamaan koko pääkaupunkiseudun kattavaksi ja avasi ruoan verkkokaupan noutopisteen jokaiseen Prismaan. Lisäksi avattiin kokonaan uusi ruoan verkkokauppa Food Market Herkulle sekä S-Market Klaukkalalle ja Mäntsälälle pikavauhdilla.
Ruoan verkkokauppapalveluiden vauhdittaminen ja uusien toimipisteiden avaaminen pääkaupunkiseudulla Prisma-, S-market, Alepa ja Food Market Herkku -ketjuissa on tarkoittanut satojen uusien kerääjien perehdyttämistä. Lisää henkilöstöä perehdytetään jatkuvasti.
Ruoan verkkokauppapalvelu on auennut seuraavissa S-marketeissa:
- S-market Arabia Helsingissä
- S-market Konala Helsingissä
- S-market Maunula Helsingissä
- S-market Columbus Helsingissä
- S-market Espoon keskus
- S-market Koivuhaka Vantaalla
- S-market Tuusula
Lähiviikkoina ruoan verkkokauppapalvelua saa myös seuraavista S-marketeista: S-market Itälahdenkatu Lauttasaaressa, S-market Kivenlahdentie Espoossa sekä S-market Jakomäki.
Ruoan verkkokaupan toimitusalueet ja -ajat: www.s-market.fi
Lisätietoja:
Jukka Ranua, verkkokaupan kehityspäällikkö, HOK-Elanto, jukka.ranua(at)sok.fi