S-markettien jättiuudistus etenee: S-market Lassila koki muodonmuutoksen


HOK-Elannolla on käynnissä mittava hanke, jonka aikana se uudistaa kaikki alueensa S-marketit. Urakka alkaa olla puolivälissä. Tämän vuoden ensimmäinen uudistettu kohde on S-market Lassila Pohjois-Haagan juna-aseman tuntumassa. 

28.01.2021

Remontissa Lassilan S-market sai marketpäällikkö Jukka Kinnunen mukaan uuden, avaran ja raikkaan yleisilmeen. Lisäksi hedelmä- ja vihannesosasto sekä leipäosasto uudistettiin ja juomaosasto uusittiin kokonaan. Myös tarjonta on suunniteltu vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden toiveita.

– Ruokatori sai uudet kalusteet, myymälään tuli mehukone ja uusien lasiseinien ansiosta esimerkiksi juomaosasto sai tilan tuntua, jonka ansiosta osasto tuntuu saaneen lisäneliöitä. Kauppamme valikoimasta löytyy tuoreita herkkuja, valmisruokia, vinkkejä ja inspiraatiota niin viikonlopun brunssille kuin kiireisiin arki-iltoihinkin. Hienoa päästä palvelemaan lassilalaisia entistäkin laajemmalla valikoimalla ja toivomme, että uusi, raikas ilme ilahduttaa, Kinnunen kertoo myymälän uudistuksista. 

Lassilan S-marketin remontti saatiin toteutettua niin, ettei myymälää tarvinnut missään vaiheessa sulkea.  

– Olemme Lassilan asukkaille tärkeä ruokakauppa, joten halusimme varmistaa, että asiakkaamme pääsivät myös remontin aikana ostoksille, vaikka välillä pientä säätöä ja tilanahtautta olikin. Sujuvuudesta iso kiitos niin asiakkaillemme kuin henkilökunnallekin, Kinnunen sanoo. 

HOK-Elanto uudistaa koko S-market-ketjun – toivoo asiakkaita mukaan uudistusten suunnitteluun  

HOK-Elannolla on käynnissä mittava hanke, jonka aikana se uudistaa kaikki 60 S-markettiaan Uudellamaalla ja Keski-Uudellamaalla. Uudistushanke alkoi viime vuonna ja valmista on määrä tulla alkuvuodesta 2022. Remontin myötä kaikki S-marketit saavat uuden, raikkaan ja avaramman ilmeen ja tuotetarjontaa kehitetään vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden toiveita. Seuraavaksi remontista valmistuvat helmi-maaliskuun aikana Konalan, Bulevardin, Itäkeskuksen ja Pakilan S-marketit Helsingissä sekä Olarin S-market Espoossa. HOK-Elanto toivoo muutostarpeista asiakkaiden näkemyksiä ja ideoita uudistusten suunnitteluun.  

– Kysymme aina asiakkaidemme toiveita siitä, mitä tuotteita ja palveluita he toivovat uudistettavasta lähi-S-marketista löytyvän. On hienoa nähdä, kuinka aktiivisesti ihmiset osallistuvat suunnitteluun ja kertovat meille toiveistaan. Kuuntelemme toiveita hyvin herkällä korvalla, HOK-Elannon S-marketeista vastaava ketjujohtaja Ari Talso kertoo.

S-market Lassila
Kaupintie 1400440 Helsinki 

 Avoinna
ma-la 7-22 
su 9-22