S-ryhmän myynti kasvoi viime vuonna


31.01.2013

Myynti kehittyi usealla liiketoiminta-alueella epävarmasta taloustilanteesta huolimatta. Asiakasomistajien määrä ylitti viime vuonna kahden miljoonan rajan.

S-ryhmän vähittäismyynti kasvoi 5,0 prosenttia edellisvuodesta ja oli 12 037,1 miljoonaa euroa. Alueosuuskauppojen vähittäismyynti oli 10 358,9 miljoonaa euroa ja siinä oli kasvua 5,4 prosenttia.

– Päivittäistavarakaupan myyntimme kehittyi talouden epävarmasta tilasta huolimatta odotustemme mukaisesti. Taloustilanne näkyy ruokakaupassa edullisempien tuotteiden kasvavana kysyntänä. Hintaetutuotteisiin reagoidaan aiempaa voimakkaammin ja niitä myydään aiempaa suurempia määriä. Myös kaupan omien merkkien kysyntä on kasvussa, SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä sanoo.

Bonusta maksettiin 378,5 miljoonaa

S-ryhmän osuuskauppojen jäsenmäärä kasvoi viime vuonna 61 448 asiakasomistajalla. Joulukuun lopussa asiakasomistajia oli 2 055 227.

Asiakasomistajille maksettiin Bonusta eli kuukausiostojen keskittämiseen perustuvaa ostohyvitystä 378,5 miljoonaa euroa. Kasvua oli viisi prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Maksutapaetua maksettiin 5,6 miljoonaa euroa. Suuruudeltaan 0,5 prosentin maksutapaetua maksetaan asiakasomistajille S-Etukortilla ryhmän kotimaan toimipaikoissa maksettujen ostojen loppusummasta.

Lue koko tiedote.