S-ryhmän päivittäis- ja käyttötavarakauppa kasvoivat hieman alkuvuonna


24.04.2014

Talouden taantumasta huolimatta S-ryhmän alkuvuosi sujui kohtuullisesti. Vertailukelpoinen myynnin pudotus oli vain 0,3 prosenttia, vaikka myynnin vähenemä olikin 1,5 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Kaikkiaan tammi-maaliskuun vähittäismyynti oli 2 576 miljoonaa euroa.

Päivittäistavarakaupan myynti kasvoi niukasti viime vuoden ensimmäisiin kuukausiin verrattuna. Päivittäistavarakaupan reilun 1,6 miljardin euron myynti tarkoitti lievää 0,7 prosentin kasvua. Käyttötavarakaupan myynti puolestaan nousi 2,2 prosenttia ollen tänä vuonna noin 288 miljoonaa euroa.

Muilla liiketoiminta-alueilla myynnit olivat vaihtelevasti laskevia. ABC-ketjun vuoden ensimmäisten kuukausien myynti jäi 400 miljoonaan euroon, eli laskua oli 3,8 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Matkailu- ja ravitsemiskaupan myynti oli noin 185 miljoonaa euroa. Myynnissä oli laskua edellisvuoteen verrattuna 0,4 prosenttia.

Auto- ja autotarvikekauppaa ja maatalouskauppaa harjoitetaan osassa S-ryhmän osuuskaupoista. SOK luopui omasta autokaupastaan vuoden 2013 aikana, jolloin kuusi Automaa-autotaloa myytiin Veljekset Laakkonen Oy:lle. Osuuskauppojen harjoittaman 21 autokaupan tammi–maaliskuun myynti nousi yhdeksän prosenttia yltäen noin 80 miljoonaan euroon. Kolmen osuuskaupan alueella toimivan maatalouskaupan myynti laski 19,2 prosenttia ollen noin 29 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:
Pääjohtaja Taavi Heikkilä, SOK, p. 010 76 80200
Johtaja, CFO, Jari Annala, SOK Talous ja hallinto, p. 010 76 82040