Finnwatch julkaisi keskiviikkona 25.11. raportin, jossa kerrotaan, että siirtotyöläisten oikeudet eivät toteudu thaimaalaisilla broileritehtailla. Raportin mukaan Suomessa kuluttaja syö thaimaalaista broileria tavallisimmin kahviloissa ja ravintoloissa. S-ryhmä on osaltaan välittömästi ryhtynyt toimenpiteisiin ongelmien korjaamiseksi.
– Finnwatch on tehnyt arvokasta työtä ja noudatamme järjestön suosituksia toimitusketjujen vastuullisuuden varmistamiseksi. Raportin löydökset ovat hyvin valitettavia. Meillä on kaikissa sopimuksissa vaatimuksena, että tavarantoimittajamme kunnioittavat ihmisoikeuksia hankintaketjujen kaikissa vaiheissa. Vaatimusten noudattamista seurataan, mutta tapaus osoittaa, että työtä on edelleen tehtävänä, toteaa SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen.
S-ryhmän ravintoloissa tarjotaan pääasiassa kotimaista broileria. Kuluttajat arvostavat kotimaisuutta. Esimerkiksi ABC-ravintoloissa kaikki lihatuotteet ovat kotimaista alkuperää. Thaimaalaisen broilerin osuus S-ryhmän ravintoloissa tarjottavasta broilerista on 4,1 prosenttia.
– Olemme jo vuosi sitten tehneet päätöksen luopua kokonaan thaimaalaisesta broilerista ravintoloissamme ja tavoite todennäköisesti saavutetaan tämän vuoden aikana. Valtaosa thaimaalaisesta broilerista on jo korvattu kotimaisella vaihtoehdolla, sanoo SOK:n matkailu- ja ravitsemuskaupan ketjujohtaja Harri Ojanperä.
S-ryhmä käy välittömästi läpi tavarantoimittajien kanssa raportissa esiin nostetut epäkohdat ja edellyttää tavarantoimittajilta niihin puuttumista.
– Thaimaassa siirtotyöläisten ongelmat eivät rajoitu yksittäisiin tuotteisiin. S-ryhmä käy jatkuvaa keskustelua kaikkien thaimaalaisten tuotteiden tavarantoimittajien kanssa. Tarvittaessa etsimme myös uusia keinoja vaikuttaa laajemmin Thaimaassa esiintyviin ongelmiin, kertoo Rankinen.
Lisätietoja:
Vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen, SOK Vastuullisuus, p. 0107682453
Johtaja Harri Ojanperä, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, p. 0107682801
Kehitysjohtaja Atte Vannasmaa, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, p. 0107682844