24.10.2018
Helsingin keskustan Herkku on läpikäynyt remontin ja muutoksen – Stockmann Herkku on nyt Food Market Herkku. Vaikka suurin muutos on tapahtunut Helsingin keskustassa, uudet Food Market -valikoimat näkyvät myös muissa pääkaupunkiseudun Herkuissa sekä Turussa ja Tampereella. Isommat remontit muissa yksiköissä ovat edessä vasta myöhemmin.
– Kevään 2018 aikana kävimme satoja ja satoja keskusteluita Herkun asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa. Alkoi hahmottua kuva siitä, mitä halutaan lisää, mitä vähemmän ja mitä ei ehkä tarvita ollenkaan, konseptityötä ohjannut kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu S-ryhmän vähittäiskaupasta toteaa.
Herkku on ollut pahasti tappiollinen viime vuosina. Ikonisen herkkukaupan siirtyminen osuuskaupan omistukseen on herättänyt epäilyksiä.
– Olemme tehneet syväsukelluksen Herkun ongelmien ytimeen ja havainneet, että pelkkä hienosäätö ei riitä. Panostamme Herkkujen kehittämiseen valtavasti, koska näemme Herkussa ja foodmarketismissa suuren potentiaalin. Tällaisessa konseptissa on vetovoimaa, ketjujohtaja Mika Heikkinen Osuuskauppa HOK-Elannosta sanoo.
Merkittävä osa Herkun tappioista on syntynyt ruokahävikistä. Herkun hävikkiluvut ovat olleet tasolla, joka ei ole vastuullista ja oikein. Herkun vaikeudet ovat syntyneet myös valikoimien sirpaloitumisesta. Herkku on ollut myös monelle arkisten perustuotteiden osalta liian kallis.
– Uuden Food Market Herkun menestyksen kaava on tämä: asiakasprofiilien ja analytiikan avulla tarkemmin kohdennettu huippuvalikoima, edullisemmat hinnat ja enemmän säpinää käytäville. Lisäksi tarvitaan uskallusta riskinottoon, koska tulemme esittelemään uusia tuotteita ja palveluita ensimmäisenä ja ainoana Suomessa. Näistä kertyy uutta asiakaskokemusta ja oppia päivä päivältä, valikoimajohtaja Antti Oksa S-ryhmän vähittäiskaupasta summaa.
Mitä Food Market tarkoittaa?
Ruoka on yhä enemmän myös muuta kuin makunautintoja. Se heijastelee arvomaailmojen muutoksia. Ruoka on kuin muotia.
– Uuden Herkun suunnittelu vei meidät maailmalle. Ruoka-ajattelun edelläkävijäkonsepteja löytyy esimerkiksi Kaliforniasta, Kanadasta, Italiasta, Tanskasta ja Suomesta. Haimme inspiraatiota kauppahalleista, katuruoasta ja ruokatrendeistä. Sovelsimme ajatuksia suomalaiseen kaupunkilaiseen mielenmaisemaan. Food Market tarkoittaa tunnelmaa, tyyliä, tuotteita ja tapoja, Antti Oksa kiteyttää.
Food Market Herkku on ruoanrakastajan paikka. Rakkaus ruokaan näkyy ja tuntuu myös henkilökunnassa.
Menneet vuodet ja muutosvaihe ovat olleet herkkulaisille ja asiakkaillekin raskasta aikaa. Herkku on ollut puristuksessa monesta suunnasta.
– Jatkamme Herkun asiakkaiden kuuntelua ja kehitämme valikoimia jatkuvasti. Optimismi väreilee nyt vahvasti meidän herkkulaisten keskuudessa. Haluamme onnistua ja se tapahtuu yhdessä asiakkaiden kanssa, Helsingin keskustan Food Market Manager Milli Teivaala summaa.
Lue lisää uudesta Food Market Herkusta täältä.
10.10.2024 | Bonus | HOK-Elanto