Suomen Radisson Blu -ketju kerää syyskuussa varoja HelsinkiMission projektiin senioreiden yksinäisyyden ehkäisemiseksi


01.09.2016

Syyskuu on perinteinen The Carlson Rezidor Hotel Groupin vastuullisten tekojen kuukausi, johon osallistuu maailmanlaajuisesti yli 1300 hotellia. Suomen kahdeksan Radisson Blu -hotellia ovat mukana Responsible Business Action Month -tempauksessa, jonka tavoitteena on lisätä sekä hotellien henkilökunnan, asiakkaiden että yhteistyökumppaneiden tietoisuutta ympäristö- ja yhteiskunnallisista asioista erilaisin teoin ja tapahtumin.

SYYSKUU ON RADISSON BLU HOTELLIEN VASTUULLISUUSAKTIVITEETTIEN KUUKAUSI  

”Radisson Blu -hotelleissa työskennellään vastuullisesti joka päivä, kuten jokaiselle hotellillemme myönnetty Green Key -ympäristömerkki sekä Rezidor Hotel Groupin Responsible Business -ohjelma meiltä edellyttävät. Syyskuussa hotelleissa tehdään kuitenkin vielä enemmän ja vastuullisuusasiat tuodaan esille normaalia voimakkaammin niin henkilökuntamme kuin asiakkaidemme keskuudessa. Tänä vuonna panostamme sekä koko hotelliketjun yhteiseen, vedenkulutuksen vähentämiseen tähtäävään teemaan sekä Suomen Radisson Blu Hotellien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin HelsinkiMission seniorityöhön. Vedenkulutuksen osalta teemme jo merkittäviä toimia hotelleissa mm. pyytämällä asiakkaita käyttämään samaa kylpypyyhettä useamman kerran vierailunsa aikana ja hotellin siivous tehdään lähes vedettömästi ympäristömerkittyjen pesuaineiden avulla, kertoo Suomen Radisson Blu -hotelleissa yhteiskuntavastuuasioita koordinoiva operatiivinen kehityspäällikkö Mika Riuttanen.

 

Suomen Radisson Blu -ketju kerää syyskuussa varoja HelsinkiMission projektiin senioreiden yksinäisyyden ehkäisemiseksi

Tänä vuonna Suomen valtakunnalliseksi tukikohteeksi on valittu HelsinkiMission seniorityö, joka tarjoaa helposti saatavaa, maksutonta ammattiapua ja vapaaehtoisia tukihenkilöitä mm. ulkoiluseuraksi, lääkärikäynnille tai kauppareissulle. Auttava puhelin Aamukorva tarjoaa puolestaan senioreille ystävällisen kuulijan vuoden jokaisena aamuna.

– Yli 400 000 suomalaista kokee itsensä yksinäiseksi. Yksinäisyys vaikuttaa merkittävästi fyysiseen terveydentilaan kasvattaen kuolemanriskiä enemmän kuin ylipaino. Yksinäisyyden kokemus on vakavaa kärsimystä aiheuttava asia, joka vaikuttaa kielteisesti terveyteen, hyvinvointiin ja onnellisuuteen, kertoo HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen.

Radisson Blu Hotellien asiakkaat voivat kuukauden aikana lahjoittaa varoja senioreiden yksinäisyyttä vastaan muun muassa tekstiviestillä tai lisäämällä haluamansa summan hotelli- tai ravintolalaskuunsa. Lisäksi hotelleissa on myynnissä HelsinkiMission kaunis, paperinen ruusu. Jokainen myyty ruusu mahdollistaa yhdelle yksinäiselle seniorille tapaamisen joko vapaaehtoistyöntekijän tai ammattiauttajan kanssa.

Lahjoitusvaroin HelsinkiMissio pystyy tarjoamaan apua yhä useammalle yksinäiselle seniorille ennen kuin ongelmista tulee isoja kriisejä.

– Yhteistyömme Radisson Blu hotellien kanssa on mitä mainioin esimerkki siitä, mitä yhdessä saamme aikaan. Tärkeintä roolia näyttelevät hotellivieraat, jotka haluavat olla mukana auttamassa. Se osoittaa, että hyvyys ei ole kadonnut tästä maasta, toteaa HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen.

– Vaikka vastuullisuus on syyskuussa voimakkaasti esillä, niin hotelleissa työskennellään vastuullisesti vuoden jokaisena päivänä. Vastuullisuus ympäristöä, ihmisiä ja yhteiskuntaa kohtaan näkyy päivittäisessä toiminnassa, ja henkilöstöä ohjeistetaan ja kannustetaan toimimaan vastuullisuusperiaatteiden mukaisesti. Myös Radisson Blu Hotellien asiakkaat ovat mukana kestävää kehitystä tukevassa toiminnassa. Esimerkiksi kaikki hotellissa järjestettävät kokoukset ovat hiilidioksidikompensoituja. Kokousten hiilidioksidikuormaa vastaavalla summalla tuetaan ympäristöhankkeita eri puolilla maailmaa, kertoo Mika.