Täydellisen muodonmuutoksen kokenut Radisson Blu Seaside Hotel on näyteikkuna moderniin Helsinkiin ja sen ilmiöihin


12.09.2017

Hietalahdenrannassa sijaitseva Radisson Blu Seaside Hotel koki vuosien 2016-2017 aikana täydellisen muodonmuutoksen, ja juhlistaa tänään uuden aikakauden alkua. Uudistuksen jälkeen Seaside on entistä vahvemmin modernia Helsinkiä ja sen ilmiöitä esittelevä elävä tarina.

Muodonmuutoksessa ei ole kyse vain seinistä. Seasidesta rakennettiin tribuutti stadilaiselle elämänmenolle, mikä näkyy myös palveluissa, tapahtumissa ja hotellin tunnelmassa. Hotellin uudistuksella on haluttu myös tukea Helsingin kaupungin strategisia tavoitteita viihtyisien kaupunkiympäristöjen rakentamiseksi, joissa ihmisten on mukava asua ja työskennellä. Seasiden uudistukseen kysyttiinkin ideoita naapureilta ja lähiseudun yrityksiltä.

– Helsinkiläisiltä tulleissa ideoissa korostui yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Kaupunkiin tarvitaan lisää tiloja, joissa kaupunkilaiset voivat kokoontua ja synnyttää yhdessä uusia asioita. Haluan, että uudesta Seasidesta muodostuu mielenkiintoinen, ennakkoluuloton ja urbaani hotelli, joka on avoin kaikille kaupunkilaisille, sanoo hotellinjohtaja Roni Huttunen.

– Haluamme auttaa myös kokousasiakkaitamme ottamaan kaiken hyödyn irti yhteisistä kokoontumisista, ja siksi Seaside esittelee maailman ensimmäiset hotelliin toteutetut aistiystävälliset kokoustilat. Aistiystävällisen tilasuunnittelun avulla tiloista on luotu sellaiset, että niissä on hyvä olla. Lisäksi erilaisin aistielementein, kuten valon ja äänen avulla voidaan luoda erilaisia tunnetiloja, jotka edesauttavat kokouksen tavoitteiden saavuttamista, kertoo Roni Huttunen.

 

Uuden aallon lifestyle-huoneet

Seaside Hotelin uudistuksen yhteydessä luotiin kaksi Suomessa ainutlaatuista huonekonseptia. Double King -huoneissa kaksi tuplaleveää vuodetta takaavat luksustason unet koko perheelle. Leffa-huoneet puolestaan ovat monipuolinen viihdekeidas moottoroituine sänkyineen, suurine screeneineen ja laajoine elokuva- ja pelivalikoimineen. Molemmat huonetyypit ovat vastaus maailmanlaajuiseen staycation-ilmiöön, eli ihmisten haluun viettää minilomaa lähiympäristössä. Siksi lähiympäristön hotellien on kyettävä tarjoamaan enemmän kuin pelkästään majoitusta.

Uutta hotellissa on myös ylellinen Seaside Suite. Merinäköalalla varustetussa sviitissä on kaksi kattoterassia, joista toisella on poreamme.

Hotellin ravintola Bistro Gimis sekä Ro-Ro Bar tarjoavat molemmat stadilaista lähiruokaa, ja mm. Helsingin Jäätelötehtaan jäätelöt ovat saatavissa ravintolasta ympäri vuoden.

Uudistumisen myötä Seaside vahvistaa rooliaan Suomen kahdeksan uniikin Radisson Blu Hotellin ketjussa. Jokainen hotelli tarjoaa identiteettinsä ja tarinoidensa kautta yksilöllisen tavan kokea kansainvälisen Radisson Blu -brändin vahvuudet.