Ravintola Tornin uudistetulla lounaalla pääsee nyt herkuttelemaan edullisemmilla annoksilla. Tarjolla on edelleen myös à la carte -tasoinen lounasannos sekä Tornin klassinen lounasmenu.
Ravintola Tornin uudistunut lounas kutsuu herkuttelemaan nyt myös kevyemmällä kukkarolla ja nopeammalla aikataululla liikkeellä olevia lounastajia. Tornin klassisen lounasmenun ja à la carte -tasoisen annoksen lisäksi asiakkaat pääsevät valitsemaan myös edullisemman, 14,90 euroa maksavan lounaan. Joka päivä listalta löytyy ainakin yksi liha- ja kasvisannos. Se voi olla esimerkiksi pasta, risotto, salaatti tai vaikka burgeri.
– Hyödynnämme lounaalla sesongin parhaita raaka-aineita, samaan tapaan kuin à la carte -puolellakin. Esimerkiksi nyt annoksissa nousevat esille parsa ja korvasienet, syksyllä tatit. Suosimme helsinkiläisen Lihakauppa Roslundin tuotteita ja mahdollisuuksien mukaan myös lähituottajia, keittiömestari Erkki Norros kertoo.
Herkkuja myös sielulle ja silmälle
Tornin lounas on pieni luksushetki kiireisen työpäivän keskelle. Annokset tarjoillaan aina pöytiin, ja hinta sisältää myös leivän. Herkullisten makujen lisäksi asiakkaat saavat nautintoja myös sielulle ja silmälle suomalaisen taidekokoelman muodossa.
À la carte -lounaan hinta on 25 euroa ja kolmen ruokalajin lounasmenun hinta 39 euroa. Lounas on tarjolla joka arkipäivä kello 11.3014.30. Lähes kaikki ruoat ovat laktoosittomia ja myös gluteenittomia, pastoja lukuun ottamatta. Keittiö pystyy huomioimaan erikoisruokavaliot nopeallakin aikataululla.