Tunnustuksia S-ryhmän hotelleille


19.09.2018

Sokos Hotels jälleen luotetuin ja vastuullisin hotelliketju

 
Sokos Hotels nappasi Valittujen Palojen Luotetuin Merkki -tutkimuksessa Suomen luotetuimman hotelliketjun -tittelin tänä vuonna jo seitsemännen kerran. 
 
”Olemme ylpeitä tästä suomalaisten kuluttajien meille osoittamasta luottamuksesta”, iloitsee Sokos Hotellien markkinointijohtaja Outi Vitie. ” Työllistämme paitsi 1300 omaa työntekijää, tarjoamme merkittävän määrän työtä paikallisille toimijoille eri Sokos Hotels -paikkakunnilla. Ravintoloissa kotimaisen ruoan osuutta kasvatetaan koko ajan ja materiaalihankinnoissa suosimme kotimaisia toimittajia. Uskon, että kotimaisuus on suomalaiselle kuluttajalle myös laadun ja luottamuksen merkki.”  
 
Ketju on saanut myös Suomen vastuullisimman hotelliketjun tunnustuksen (Sustainable Brand Index 2017) peräti kuudetta vuotta peräkkäin.
 
Lisäksi kaikki Sokos Hotellit ovat saaneet tänä vuonna Green Key -ympäristötunnuksen ympäristön eteen tekemästään työstä.
 

Kaksi kansainvälistä voittoa Suomen Radisson Blu Hotelleille

 
World Travel Awards palkitsi Radisson Blu Plaza Hotelin jälleen Suomen johtavana liikematkustushotellina. Titteli on Plazalle jo neljäs – aiemmat tunnustukset ovat tulleet vuosina 2017, 2015 ja 2013. 
 
Radisson Blu Seaside Hotelin Seaside Suite palkittiin Suomen johtavana hotellisviittinä.