Unettoman yön ostoksille keskustan Sokokselle


Sokos Helsinki osallistuu Black Friday –huumaan pitämällä tavaratalon avoinna perjantain ja lauantain välisen yön.

25.11.2021

– Avaamme perjantaina aamukuudelta ja suljemme lauantaina samaan aikaan. Perjantain ajan, eli 06-24 myymme kaikki valikoimamme normaalihintaiset tuotteet 25 prosentin alennuksella. Lauantain puolella klo 00–06 alennus on 30 %, HOK-Elannon tavaratalokaupan ketjujohtaja Sanna Mäenpää toteaa.

Black Fridayta on arvosteltu siitä, että se kannustaa turhaan kuluttamiseen.  

– Me näemme asian ennemminkin niin, että reiluilla alennuksilla asiakas pystyy ostamaan kestävää laatua edullisesti. Ja ilman muuta toivomme, että meillä tehdyt ostokset päätyvät käyttöön, eivätkä kaappien tai laatikoiden täytteeksi, Mäenpää painottaa.

– Uskon, että eniten menee tuotteita joululahjoiksi: upeita kosmetiikan pakkauksia, tuoksuja, miesten ja naisten alus- ja yöasuja sekä asusteita, kuten pipoja, hanskoja, huiveja ja koruja. Kotiin ostetaan joulukoristeita ja astioita. Juhlavaatteita tarvitaan taas, samoin talvi- ja ulkoiluvaatteita, joita hankitaan itselle. Kosmetiikkavarastojakin pääsee vuorokauden ajan tankkaamaan todella edullisesti. 

Sokos Helsingin Mannerheimintien ja Asema-aukion ovet ovat siis avoinna perjantain aamukuudesta lauantain aamukuuteen. Myös Hotelli Vaakunan aulan kautta shoppailemaan pääsee läpi yön. Postikadun puolelta pääsee ostoksille klo 23:een asti. 

– Viime vuonna Black Fridayn hiljaisimmat ostostunnit olivat klo 02–05. Saa nähdä saammeko tänä vuonna asiakkaiksi unettomia hotellivieraita pyjamissaan. Mahdollistahan se ainakin on, Mäenpää heittää. 

Mäenpää toivottaa asiakkaat lämpimästi tervetulleeksi hiljaisten yön tuntien ostoksille.
– Henkilökuntamme palvelee virkeänä ja asiantuntevana vuorokauden ympäri, Mäenpää lupaa. 

Black Fridayta vietetään Sokoksella, Emotionissa sekä verkkokaupassa sokos.fi. Lauantain ja sunnuntain ajan saa yhdestä normaalihintaisesta ostokerrasta 25 prosentin alennuksen myymälöistä S-mobiilikupongilla tai verkkokaupasta etukoodilla BLACKFRIDAY 27.–28.11.