S-ryhmän suurimman alueosuuskaupan HOK-Elannon vuosi 2024 oli ennätyksiä täynnä. Yli 700 000 asiakasomistajan raja meni rikki, uusia asiakasomistajia liittyi vuoden aikana mukaan lähes 40 000 ja Bonuksia sekä maksutapaetua maksettiin asiakasomistajille vuoden aikana yhteensä huikeat yli 93 miljoonaa euroa – enemmän kuin koskaan aiemmin. Erinomaisesta vuodesta kiittääkseen HOK-Elanto käytti henkilöstönsä palkitsemiseen niin ikään ennätykselliset viisi miljoonaa euroa. HOK-Elanto-konsernin liikevaihto kasvoi vuonna 2024 lähes kolme prosenttia edellisvuodesta yhteensä yli 2,6 miljardiin euroon.
03.03.2025
HOK-Elannon vuosikatsaus 2024 SUHOK-Elannon liikevaihdon kasvu johtui pääosin päivittäistavarakaupan vahvasta, lähes neljän prosentin kasvusta. HOK-Elannon vuoden 2024 liiketulos oli 45 miljoonaa euroa. Osuuskauppa investoi viime vuonna 103 miljoonaa euroa toiminta-alueensa palveluverkoston kehittämiseen, ja hyvä tulos mahdollistaa investointien jatkamisen samalla tasolla myös tulevina vuosina.
– Päivittäistavarakauppamme myynti on kasvanut markkinoita nopeammin jo kolmatta vuotta* peräkkäin. On hienoa nähdä, että edullisen hintatasomme ja ruoan verkkokauppaan tekemiemme panostusten ohella monipuolinen ja herkullinen valikoimamme vastaa asiakkaidemme tarpeita, niin arjessa kuin juhlassa, sanoo HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen.
Ruoan verkkokaupassa liikevaihto kasvoi yli yhdeksän prosenttia edellisvuodesta, ja kesäkuussa 2024 Vantaalle avattu ruoan verkkokaupan keräilykeskus mahdollisti toimituskapasiteetin kasvattamisen entisestään. HOK-Elanto jatkoi ruoan verkkokaupan markkinajohtajana alueellaan edellisvuosien tapaan.
Ravintolapuolella liikevaihto laski kaksi prosenttia edellisvuodesta, mutta etenkin loppuvuodesta nähtiin jo selvää virkistymistä kuluttajakäyttäytymisessä. Tavaratalokaupassa liikevaihto kasvoi vajaa puoli prosenttia vuodesta 2023, kosmetiikkamyynnin toimiessa suunnannäyttäjänä.
Alkuvuonna 2024 pidettiin HOK-Elannon edustajiston vaalit. 60-henkiseen edustajistoon saatiin jäseniä kaikista HOK-Elannon toiminta-alueen kunnista ja kaupungeista, ja äänestysaktiivisuus nousi yli 20 prosenttiin.
Ennätysbonukset ja 700 000 asiakasomistajan raja rikki
Asiakasomistajuus oli huippuvedossa vuonna 2024. Lokakuussa HOK-Elannon asiakasomistajien määrä ylitti 700 000 asiakasomistajan rajapyykin, ja koko vuoden aikana HOK-Elantoon liittyi lähes 40 000 uutta asiakasomistajaa. Uusista asiakasomistajista reilu neljäsosa oli alle 25-vuotiaita. Asiakasomistajille maksettiin Bonuksia ja maksutapaetua vuoden 2024 aikana huikeat yli 93 miljoonaa euroa – enemmän kuin koskaan aiemmin.
– 700 000 asiakasomistajaa on saavutus, josta olemme äärimmäisen ylpeitä. Se kertoo siitä, että palvelumme vastaavat asiakkaidemme odotuksia, ja erityisen iloinen olen siitä, kuinka monia nuoria osuustoiminnallisuus kiinnostaa. Asiakastyytyväisyytemme on myös erinomaisella tasolla, Liimatainen kertoo ja jatkaa:
– S-Etukortti on Suomen arvostetuin etu- ja kanta-asiakaskortti**, ja suuri asiakasomistajamäärämme sekä erinomainen, lähes 40 000 uuden asiakasomistajan vuosikasvumme kertoo, että asiakasomistajuuden tarjoamat rahanarvoiset edut koetaan houkutteleviksi.
Vuoden 2024 lopussa yli 88 prosenttia HOK-Elannon toiminta-alueen yhdeksän kunnan ja kaupungin kotitalouksista oli joko HOK-Elannon tai muun S-ryhmän osuuskaupan asiakasomistajia.
Verkostokehitystä roboteista ravintoloihin
HOK-Elanto sijoitti vuoden 2024 aikana toiminta-alueensa ruokakauppa- ja ravintolaverkoston sekä muiden palveluiden kehittämiseen lähes 103 miljoonaa euroa.
Uusia ruokakauppoja avattiin kolme kappaletta: Alepat Espoon Karakallioon ja Helsingin Puotilaan sekä S-market Ainola Järvenpäähän. Vuoden aikana yhteensä kymmenen ruokakauppaa uudistettiin, joista kaksi oli Prismoja ja kahdeksan Alepoita. Myös Järvenpään Prismakeskuksen uudistushanke käynnistyi ja projekti jatkuu vuoden 2025 puolelle.
HOK-Elanto laajensi sähköautojen latausverkostoa avaamalla uusia pisteitä Espooseen, Helsinkiin ja Järvenpäähän. ABC-latauspisteet käyttävät sataprosenttisesti päästötöntä sähköä, ja niiden verkostoa kehittämällä HOK-Elanto on aktiivisesti mukana mahdollistamassa päästöttömämpää liikennettä.
Kesäkuussa HOK-Elanto avasi upouuden, pitkälle automatisoidun ruoan verkkokaupan keräilykeskuksen Vantaalla. Kyseessä on HOK-Elannon historian suurin yksittäinen investointi ruoan verkkokauppaan. Tämän ohella osuuskauppa panosti ruoan verkkokauppaan esimerkiksi pikatoimitusten saralla, kun robokuljetusten verkostoa laajennettiin ja kumppaniverkostoa kasvatettiin. HOK-Elannon toiminta-alueella pikatoimitustilauksia tekevien talouksien määrä kasvoikin vuoden 2024 aikana noin 40 prosenttia vuodesta 2023.
HOK-Elanto osti kesällä Helsingin legendaarisen Lasipalatsin ravintolatoiminnot ja loppuvuodesta osuuskauppa ilmoitti yhteistyöstä Espooseen rakennettavan Hybridiarena Hypen kanssa.
Vuonna 2024 HOK-Elanto kehitti tuotevalikoimaansa alueelliset makumieltymykset huomioiden osana ruokastrategiaansa. Strategian tavoitteena on tuoda asiakkaille herkullisia elämyksiä arkeen ja juhlaan, ruokasesonkien mukaan. Tämä näkyy esimerkiksi ravintolatasoisen ruoan tuomisena myymälöihin ruokabuffetien ja kesäkauden Herkku Grills –tuotteiden muodossa. Vuonna 2024 asiakkaiden suosikeiksi nousivat muun muassa italialaiset pinsaleivät, ja HOK-Elannon suosittu Siipiyhtiö-kanansiipibuffet laajeni useaan uuteen myymälään. HOK-Elanto kehittää ja testaa jatkuvasti uusia ruokakonsepteja asiakaskysynnän pohjalta.
Ammattitaitoinen henkilöstö avain menestykseen
HOK-Elannossa työskenteli vakituisessa työsuhteessa vuoden 2024 lopussa lähes 7000 henkeä. Vakituisen henkilöstönsä ohella HOK-Elanto työllisti kesän aikana jälleen ennätykselliset yli 2300 kesäntyöntekijää niin muutaman viikon Tutustu työelämään ja tienaa -harjoitteluissa kuin pidemmissäkin, koko kesän kestävissä työsuhteissa. HOK-Elannossa panostetaan kesätyöntekijöiden perehdyttämiseen, jotta jokainen hokelantolainen kesätyöntekijä saisi hyvät tiedot ja taidot työtehtävissään menestymiseen.
– Ammattitaitoinen ja hyvinvoiva henkilöstö on meillä avainasemassa. Panostamme työntekijäkokemukseen monin tavoin, ja tavoitteenamme on olla palvelualojen paras työpaikka. Onkin hienoa huomata, että esimerkiksi maineemme hyvänä ja reiluna työnantajana on vahvistunut vuosi vuodelta***, sanoo HOK-Elannon henkilöstöjohtaja Kaisa Tuuliainen.
HOK-Elannolle myönnettiin vuonna 2024 työyhteisön hyvinvointiin konkreettisesti ja kokonaisvaltaisesti panostaville organisaatiolle myönnettävä Mielihyvin duunissa -merkki sekä jo kolmatta kertaa MIELI ry:n Hyvän mielen työpaikka -merkki.
Erinomaisesta vuodesta kiittääkseen HOK-Elanto päätti käyttää henkilöstönsä palkitsemiseen yhteensä ennätyksellisen viiden miljoonan euron suuruisen summan.
– Menestyksemme perustuu henkilöstömme upeaan työhön – he tekevät yhdessä voittavaa kauppaa ja palvelevat asiakkaitamme loistavalla tiimihengellä. Haluankin kiittää ennen kaikkea henkilöstöämme tästä kuluneesta vuodesta, sanoo Liimatainen.
120 vuotta yhteistä taivalta takana
Vuosi 2025 on käynnistynyt HOK-Elannolla riemukkaissa merkeissä – 120-vuotiaan osuuskaupan taivalta juhlistaen. HOK-Elannon päätarkoituksena on tuottaa etuja ja palveluita asiakasomistajilleen, ja juuret tähän ovat syvällä osuuskaupan historiassa. Tästä esimerkkinä on Elannon jo 1930-luvulla jäsenilleen tarjoama kumminlahja eli eräänlainen äitiyspakkaus, joka sisälsi muun muassa vauvanvaatteita ja 10 markan arvoisen säästökassakirjan.
– Parhaan mahdollisen palvelun ja kilpailukykyisten etujen tarjoaminen asiakasomistajillemme on meille kaikki kaikessa, ja sitä perinnettä aiomme jatkaa myös vähintään seuraavat 120 vuotta, summaa Liimatainen.
HOK-Elannon keskeiset luvut 1–12/2024
2024 | 2023 | |
Liikevaihto, milj. euroa | 2 638 | 2 567 |
Toteutunut liiketulos, milj. euroa | 45,0 | 16,5 |
Omavaraisuusaste, % | 76,8 | 74,4 |
Investoinnit, milj. euroa | 102,6 | 95,6 |
Asiakasomistajien lukumäärä, hlöä (31.12.) | 709 204 | 684 232 |
Maksetut Bonukset ja maksutapaetu, milj. euroa | 93,4 | 90,5 |
Vakituisia työntekijöitä, hlöä (31.12.) | 6 958 | 6 825 |
Toimipaikkojen kokonaislukumäärä, kpl (31.12.) | 412 | 408 |
Tiedotteen taloudelliset tiedot ovat vielä tiedotteen julkaisuhetkellä 3.3.2025 tilintarkastamattomia ennakkotietoja.
*PTY: Päivittäistavaroiden vähittäismyynti kasvoi joulukuussa 1,3 % edellisvuodesta – Päivittäistavarakauppa ry (31.1.2025)
**Asiakasomistajuuden vetovoima kasvaa edelleen: S-Etukortti on nyt Suomen neljänneksi arvostetuin brändi – S-ryhmä (29.8.2024)
***Luottamus & Maine -tutkimus (2024)
Lue lisää vuoden 2024 vuosikatsauksestamme:
Lisätietoja:
HOK-Elannon viestintä
puh. 010 766 0590