Syys-tammikuun aikana Prisma Olarin Boksi-lahjoituspisteelle on tuotu viikoittain noin 870 kilogrammaa tarpeettomaksi jäänyttä käyttötavaraa. Yhteensä lahjoituksia on vastaanotettu pisteellä jo yli 16 000 kilogramman edestä.

– Lahjoitusten määrä vastaa noin 50 000 vaatetta, 36 000 kirjaa tai 59 000 astiaa, joten voimme olla hyvin tyytyväisiä tähän mennessä saamiimme tuloksiin, kertoo Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen palvelupäällikkö Satu Mäkinen.

Lämpimän vastaanoton saanutta Boksi-lahjoituspisteen pilotointia laajennettiin 15. helmikuuta Helsingin puolelle, kun toinen lahjoituspiste avattiin Prisma Itäkeskuksen ruoan verkkokaupan noutopisteen yhteyteen.

– Itäkeskuksen Prisma valikoitui uudeksi pilotointikohteeksemme, koska myymälän yhteydessä toimii Olarin tapaan aktiivisessa käytössä oleva ekopiste, jossa voi kierrättää kotitalouksissa syntyviä kierrätysmateriaaleja, kuten paperia, lasia, metallia ja kartonkia. Boksin tavoitteena on tehdä käyttökelpoisen tavaran ohjaamisesta uudelleen käyttöön vaivatonta, ja nyt sekin onnistuu helposti kauppareissulla, sanoo HOK-Elannon vastuullisuuspäällikkö Satu Kattilamäki.

Prisman verkkokaupan pahvilaatikot kierrätyksen apuna

Boksiin voi kuka tahansa lahjoittaa käyttämättömiksi jääneitä tavaroita, kuten sisustusesineitä, kirjoja, käsityötarvikkeita tai työkaluja vuorokauden ympäri. Lokerot on mitoitettu Prisman verkkokaupan tilauksissa käytettävien pahvilaatikoiden mukaan, jotta noutotilauksen tehnyt asiakas voi kätevästi pakata kotoa löytyvät tarpeettomat tavarat ostosten mukana tuleviin laatikoihin ja tuoda ne Boksiin seuraavalla ostosreissullaan.

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus huolehtii Boksiin lahjoitettujen tavaroiden asianmukaisesta kierrätyksestä. Ensisijainen tavoite on löytää niille ympäristön kannalta paras ratkaisu: mahdollistaa tavaroiden käyttäminen loppuun sellaisenaan tai hyödyntää ne materiaaleina ja varaosina.

Heinäkuussa käynnistynyt Prisma Hyvinkään mittava myymäläuudistus on valmistunut suunnitellussa aikataulussaan. Kauppakeskus Willan yhteydessä sijaitseva myymälä pysyi asiakkaille auki koko muutosprojektin ajan.

– Osaava henkilökuntamme on taannut asiakkaidemme sujuvan asioinnin koko uudistusprojektin ajan. Uudistetun myymälän avajaisjuhlallisuuksia vietämme yhdessä asiakkaidemme kanssa torstaina 3. marraskuuta, Prisma Hyvinkään prismajohtaja Tero Karhula iloitsee.

Päivittäistavarakaupan puolella merkittävämmät uudistukset nähdään palvelevalla Ruokatorilla, jossa on satsattu voimistuvaan, ruokakaupan ja ravintolatasoisen ruoan yhdistelmään eli grocerant-ilmiöön. Asiakkaat voivat jatkossa napata Ruokatorilta kätevästi mukaansa Itsudemon sushia, Siipiyhtiön kanansiipiä sekä myymälässä paikan päällä savustettua kalaa.

Uudistuksen yhteydessä hyvinkääläiset saivat Prismaan täysin uuden retkeily- ja ulkoilutarvikeosaston, joka vastaa kasvavaan, aktiivisen ulkoilmaelämän trendiin Suomessa. Lisäksi myymälään luotiin modernit osastokokonaisuudet sekä kauneudelle ja hyvinvoinnille että lemmikkieläintuotteille.

Kassa-alueella itsepalvelukassojen määrä tuplaantui viidestä kymmeneen. Myymälään tuotiin myös useissa Prismoissa suosituksi palveluksi noussut Kerää & Skannaa -konsepti, jossa asiakas voi kerätä ostoksensa suoraan ostoskasseihin ja skannata ne jo myymälää kiertäessään. Kassalla asiointi on entistä sujuvampaa, kun ostoksia ei nosteta erikseen kassahihnalle.

Entistä energiatehokkaampi myymälä

Vuonna 2001 avattu Hyvinkään Prisma koki uudistuksessa suuria nykyaikaistuksia etenkin energiankäytön osalta. Myymälään asennettiin uusi energiatehokas kylmälaitos, käytettävä kylmäaine vaihdettiin ympäristöä vähemmän kuormittavaan hiilidioksidiin ja lämpöpumppujen säädöt optimoitiin. Lisäksi kylmäkalusteita muutettiin ovellisiksi ja yleis- ja kohdevalaistus vaihdettiin energiatehokkaampiin ledeihin. Lauhdelämmön käyttöä kiinteistön lämmitykseen on tehostettu lämpöpumpuilla jo aikaisemmin.

– Toteutettujen energiansäästötoimien ansiosta Hyvinkään Prisman energiankulutus saadaan puolittumaan entisestä, ja toiminnasta aiheutuvat päästöt pienenevät näin ollen merkittävästi. Myymälässä tullaan pilotoimaan valaistustason laskemista rauhallisempina aukioloaikoina, jonka lisäksi sisäilman lämpötilan laskemista yhdellä asteella tutkitaan parhaillaan, HOK-Elannon vastuullisuuspäällikkö Satu Kattilamäki kertoo.

– Useiden asiakkaiden pitkään odottama toive toteutuu myös, kun lähiviikkoina Prisman ekopisteellä on mahdollista kierrättää kotitalousmuovia, Kattilamäki iloitsee.

Prisma Hyvinkää

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen operoimaan Boksi-lahjoituspisteeseen voi lahjoittaa kaikenlaista uudelleenkäyttöön sopivaa pientavaraa, kuten ehjiä ja puhtaita vaatteita, kenkiä, laukkuja, kirjoja, astioita ja muuta kodin käyttö- ja sisustustavaraa. Boksin lokerot on mitoitettu Prisman verkkokaupan tilauksissa käytettävien pahvilaatikoiden mukaan, jotta verkkokaupan asiakas voi näppärästi pakata kotoa löytyvät tarpeettomat tavarat pahvilaatikkoon ja lahjoittaa ne Boksiin seuraavalla ostosreissulla. Boksia voivat käyttää kaikki halukkaat ja se on avoinna ympäri vuorokauden.

Kiertotalouden aktiivinen edistäminen on osa S-ryhmän vastuullisuusohjelman tavoitetta tehdä Suomesta kaikille entistä parempi paikka elää.

– Jotta materia saadaan mahdollisimman hyvin kiertämään, tarvitaan kaikkien osallistumista. Haluamme madaltaa kynnystä tavaroiden kierrättämiseen ja laajentaa kierrätystapojen kirjoa. Boksi-lahjoituspisteen avulla tavaroita voidaan nyt ohjata myös uudelleenkäyttöön perinteisen jätejakeiden keräämisen lisäksi, sanoo HOK-Elannon vastuullisuuspäällikkö Satu Kattilamäki.

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen asiakastutkimuksissa toive kierrätyspalveluiden helpottamisesta on noussut esiin useasti. Palveluita tuodaankin nyt yhä enemmän ihmisten luonnollisten kulkureittien varrelle.

Tavoitteena tavaroiden pidempi elinkaari

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus huolehtii Boksiin lahjoitettujen tuotteiden asianmukaisesta kierrätyksestä oikeaan paikkaan. Jatkosijoituksessa päätöksentekoa ohjaa ympäristön etu.

– Tarkistamme ja hinnoittelemme Boksiin lahjoitetut tavarat lajittelukeskuksessamme Espoon Nihtisillassa. Sieltä toimitamme ne myyntiin Kierrätyskeskuksen myymälöihin, verkkokauppaan tai myymälöiden ilmaisosastoille. Ensisijainen tavoite on löytää tavaroille ympäristön kannalta paras ratkaisu: mahdollistaa tavaroiden käyttäminen loppuun sellaisenaan tai hyödyntää ne materiaaleina tai varaosina. Tavaroiden elinkaaren pidentäminen mahdollistaa ympäristösäästön, kun uuden valmistamisen sijaan tavarat pysyvät käytössä tavalla tai toisella, kertoo Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen palvelupäällikkö Satu Mäkinen.

– Uudelleenkäytön potentiaalista kertoo se, että tämänhetkisten arvioiden mukaan yhdyskuntajätteeksi päätyvästä tavarasta peräti 10–20 prosenttia on uudelleenkäyttökelpoista. Kuitenkin vain noin prosentti siitä päätyy tällä hetkellä kiertoon, Mäkinen sanoo.

Kierrätyskeskuksen suuntaa antavalla kiertotalouslaskennalla voi arvioida muun muassa, kuinka paljon luonnonvaroja säästyy kierrätetyn hankkimisella uuden ostamisen sijaan. Laskenta kertoo, paljonko luonnonvaroja olisi kulunut ja hiilidioksidipäästöjä syntynyt vastaavan uuden tuotteen valmistuksessa. Esimerkiksi ostamalla käytetyn villapaidan säästää keskimäärin yli 120 kg kiinteitä luonnonvaroja.

Olarissa kierrätetään aktiivisesti

Olarin Prismassa on jo vuosien ajan tarjottu asiakkaille mahdollisuus kierrättää sen omalla ekopisteellä. Sen ohella myymälä vastaanottaa paristoja ja piensähköelektroniikkaromua. Asiakkaat voivat palauttaa myymälään myös mustekasetteja. Lisäksi Helsingin Sokokset ja HOK-Elannon kaikki Emotionit vastaanottavat vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavia kosmetiikkatuotteita, kuten vanhentuneita kynsilakkoja sekä hajuvesiä, ja toimittaa ne vaarallisten jätteiden käsittelyyn.

– Olarin Prisman oma ekopiste on ollut todella suosittu ja siksi on luontevaa aloittaa uusi kierrätyspalvelu juuri Prisma Olarista. Keräämme asiakkailtamme palautetta syksyn aikana ja mietimme sen pohjalta palvelun laajentamista muihinkin Prismoihin. Olennaista on, että palvelu aidosti helpottaa asiakkaidemme arkea, Kattilamäki sanoo.

 

Prisma Hyvinkään laajamittainen myymäläuudistus käynnistyy maanantaina 18. heinäkuuta ja valmistuu kokonaisuudessaan loka-marraskuun vaihteessa. Myymälä palvelee asiakkaita tutuin aukioloajoin koko uudistuksen ajan. Myymälässä ja sen sosiaalisen median kanavissa viestitään asiakkaille väliaikaisista, asiointiin vaikuttavista muutoksista.

– Samat tutut osastomme säilyvät jatkossakin, mutta päivitämme niitä nyt entistä selkeämmiksi. Myymälään saadaan esimerkiksi uudistetut kokonaisuudet kauneudelle ja hyvinvoinnille sekä lemmikkieläintuotteille. Kokonaan uutena osastona myymälään tulee toivottu, retkeilijöiden tarpeisiin vastaava outdoor-osasto, Prisma Hyvinkään johtaja Tero Karhula kertoo.

Uudistuksen yhteydessä Prisma Hyvinkään koko kylmäjärjestelmä ja -kalusteet uusitaan. Kaikkiaan uudistuksessa on kyse useamman miljoonan euron investoinnista.

Valikoima uudistuu toiveiden pohjalta

Uudistuksen yhteydessä päivittäistavaraosaston pinta-alaa kasvatetaan, mikä mahdollistaa valikoiman kasvattamisen ja monipuolistamisen. Asiakkaat voivat vaikuttaa tuotevalikoimaan kertomalla omia toiveitaan osoitteessa muntoive.fi.

– Uudistamme myymälää ennen kaikkea paikallisten toiveiden pohjalta. Uutena valikoimaamme tulee paikan päällä valmistettavaa sushia, kanansiipiä, pitsoja ja patonkeja sekä myymälässä savustettavaa kalaa. Kassa-alueella itsepalvelukassojen määrä tuplaantuu nykyisestä viidestä kymmeneen, Karhula luettelee.

Myymälään tuodaan myös useissa Prismoissa suosituksi palveluksi noussut Kerää & Skannaa -konsepti, jossa asiakas voi kerätä ostoksensa suoraan ostoskasseihin ja skannata ne jo myymälää kiertäessään. Näin kassalla asiointi on sujuvampaa, kun ostoksia ei nosteta enää erikseen kassahihnalle.

Hyvinkäällä aktiivisia ruoan verkkokaupan käyttäjiä

Hyvinkään Prisma on varsin suosittu ruoan verkkokaupan käyttäjien keskuudessa. Koko HOK-Elannon toimialueen aktiivisimmat verkkokauppatilaajat löytyvät Hyvinkään Metsäkaltevasta, jossa verkkokauppaa käyttävien talouksien osuus on yli 17 prosenttia kaikista alueen talouksista.

Karhula korostaa 150-henkisen tiiminsä roolia uudistuksen sujuvuudessa.

­– Muutos nykyiseen myymälään verrattuna tulee olemaan huomattava. Osaava henkilökuntamme varmistaa sujuvan asioinnin uudistuksen aikana. Rekrytoimme myös lisää henkilökuntaa, Karhula kertoo.

– Uudistuksen tärkein tavoite on palvella asiakkaitamme jatkossa entistäkin monipuolisemmin ja vastata parhain mahdollisin tavoin hyvinkääläisten toiveisiin.

Puolta pienemmät päästöt

Uudistuksen yhteydessä myymälän kylmälaitteet nykyaikaistetaan ja niissä käytettävä kylmäaine vaihdetaan ympäristöystävällisempään hiilidioksidiin. Lisäksi kaikki kylmäkalusteet vaihdetaan ovellisiksi ja myymälään asennetaan energiatehokkaampi led-valaistus. Päivityksillä saadaan aikaan merkittävää säästöä, sillä myymälän energiankulutus tulee puolittumaan nykyisestä ja siten myös toiminnan aikaansaamat päästöt vähenevät merkittävästi.

Muutokset edistävät osaltaan S-ryhmän tavoitetta olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen vuoden 2025 loppuun mennessä.

Prisma Hyvinkää

– Me HOK-Elannossa pyrimme aktiivisesti kehittämään myymäläverkostoamme ja palveluitamme Vantaalla vastaamaan asiakkaidemme toiveita. Prisman saaminen ja avaaminen Länsi-Vantaalle on ollut tavoitteenamme pitkään ja asiakkaamme ovat tätä kovasti meiltä toivoneet. Olemme hyvin iloisia, että vuokrasopimus uudesta Prismasta on nyt allekirjoitettu, sanoo HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen.

HOK-Elannolla on Myyrmannissa entuudestaan S-market, joka hankkeen toteutuessa laajenee Prismaksi. Uusi, 7000 neliötä kattava ja kaksikerroksinen Prisma on tarkoitus rakentaa osittain nykyisen Myyrmannin S-marketin paikalle ja avata asiakkaille loppuvuodesta 2023. S-marketin henkilökunnan työsuhteet jatkuvat HOK-Elannossa ja lisäksi tullaan palkkaamaan lisää kaupan alan ammattilaisia. Toteutuessaan Prisma tulee työllistämään noin 100 henkeä.

Prisma Myyrmanni tulee toteutuessaan olemaan HOK-Elannon 16. Prisma ja ensimmäinen uusi Prisma Vantaalla yli 20 vuoteen. HOK-Elannolla on entuudestaan Vantaalla 1990 avattu Prisma Tikkurila sekä 1999 avattu Prisma Jumbo. Vantaan Prismojen lisäksi HOK-Elannolla on Helsingissä kuusi Prismaa (Hertsi, Itäkeskus, Kaari, Malmi, Tripla ja Viikki), Espoossa neljä Prismaa (Iso Omena, Lippulaiva, Olari ja Sello) sekä Keski-Uudellamaalla sijaitsevat Prisma Hyvinkää, Prisma Järvenpää ja Prisma Kerava.

Espoon uusin kaupunki-Prisma avaa ovensa kauppakeskus Lippulaivassa Espoonlahdessa torstaina 31. maaliskuuta klo 10:00. Prisma Lippulaivan johtaja Kai Narisella on takanaan yli 23 vuoden ura S-ryhmässä. Prisma Lippulaivan ruoriin hän siirtyy Hyvinkään Prismasta.  

– Odotamme erittäin suurella innolla, että pääsemme yhdessä reilun satapäisen henkilökuntamme kanssa tarjoamaan uudenlaisen Prisma-kokemuksen Espoonlahden nopeasti kehittyvälle alueelle. Lippulaivaan pääsee helposti niin autolla, julkisilla kulkuneuvoilla kuin lähialueilta kävellenkin, Narinen sanoo.  

– Myymälässämme saa tehtyä sujuvasti niin ruokaostokset kuin muutkin tarpeelliset arjen hankinnat aina pukeutumisesta viihteeseen, urheiluun, kodin sisustamiseen ja lemmikkien hoitoon. Lisäksi verkkokaupan noutopisteemme palvelee paitsi ruokaostoksissa myös suuressa osassa käyttötavaratarpeita.  

Ruokaosasto kutsuu kulinaristeja 

Prisma Lippulaivassa on oma Fazerin myymäläleipomo, jossa leivotaan uunituoretta leipää. Yhteistyössä Itsudemon kanssa toteutetusta sushibaarista voi kerätä itse mieleisensä annoksen tai napata mukaansa valmiiksi kootun pakkauksen paikan päällä valmistettuja susheja.  

– Ruokatori tarjoaa muun muassa dry age -lihaa, tapaksia ja pitsoja, minkä lisäksi asiakkaat voivat kauppareissun yhteydessä istahtaa nauttimaan Prisma Lippulaivan kahvilan tuoreista herkuista, Narinen vinkkaa. 

Lippulaivan Prisma palvelee asiakkaita kahdessa eri kerroksessa: päivittäistavaraosastot sijaitsevat kauppakeskuksen ensimmäisessä kerroksessa, ja toisessa kerroksessa on monipuoliset käyttötavaraosastot, jotka kattavat kodin viihteen ja sisustuksen, pukeutumisen, urheiluvälineet sekä lemmikkitarvikkeet. Toisessa kerroksessa palvelee lisäksi HOK-Elannon Omistajapalvelu. HOK-Elanto avaa kauppakeskus Lippulaivaan Prisman ohella Sokos Emotion -myymälän, jonka asiantunteva palvelu ja monipuolinen valikoima täydentää kauneudenhoidon ja hyvinvoinnin tarjontaa entisestään. 

Prisma Lippulaiva: 

Kaikki Prismat Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Hyvinkäällä, Järvenpäässä ja Keravalla ovat koko joulukuun jouluaattoon asti auki vuorokauden ympäri.

– Laajojen aukioloaikojen ansiosta ruuhkapiikit ovat viime vuosina tasoittuneet. Vuonna 2020 Prismamme olivat auki ympäri vuorokauden 16.12. alkaen aattoon saakka ja vuonna 2019 joulunalusviikon. Tänä vuonna aloitamme laajat aukiolot historiallisen varhain eli jo 1.12. Se, että oma lähi-Prisma on auki vuorokauden ympäri koko joulukuun, helpottaa ja nopeuttaa asiointia ja niin ruoka- kuin lahjaostoksetkin voi tehdä juuri silloin kuin itselle parhaiten sopii. Ei tarvitse miettiä, onko Prisma auki, Prisman ketjujohtaja Anu Tuomaala HOK-Elannosta kertoo. 

Tänä vuonna myös Prismojen kala-, liha- ja valmisruokatiskit eli Ruokatorit ovat auki normaalia pidempään.  Ruokatorit palvelevat joulunalusviikolla eli 20.12. alkaen laajoin aukioloajoin vähintään klo 07-23. Kaaren ja Itäkeskuksen Prismoissa ruokatorit ovat auki vuorokauden ympäri joulunalusviikolla aikavälillä 21.-24.12. ja Prisma Olarissa kala-, liha- ja valmisruokatiski palvelee vuorokauden ympäri 21.-23.12.  

– Tuoreen kalan suosio on kasvussa ja joulukuussa menekki on vuoden suurinta. Kylmä- ja lämminsavustetut ja graavatut kalat sekä mädit ovat meidän suomalaisten joulupöydissä suuressa roolissa ja kala halutaan tietysti ostaa mahdollisimman tuoreena. Ruokatorin aukioloaika vaikuttaa monella siihen, milloin ruokaostokset voi tehdä ja siksi haluamme vastata myös tähän tarpeeseen. Lisäksi Ruokatorien aukiolo vaikuttaa ruuan verkkokaupan keräilyyn ja joulukuuksi odotamme niihinkin kysyntäpiikkiä, Tuomaala kertoo.  

Prismat ovat Suomen suurimpia kauppoja, ja niiden aukiolo vaatii ison määrän henkilökuntaa. Esimerkiksi Suomen suurimmassa Prismassa Helsingin kauppakeskus Kaaressa on joulun aikaan töissä yhden työpäivän aikana eri vuoroissa noin 400 henkeä.  

– Työvuorot tehdään tänäkin vuonna tiiviissä yhteistyössä henkilökunnan kanssa. Aiempien kokemusten pohjalta yö- ja juhlapyhävuoroihin on riittänyt runsaasti halukasta henkilökuntaa, Tuomaala kiittää.  

Yhteenveto aukioloista: 

Keravan, Olarin, Itäkeskuksen, Triplan ja Kaaren Prismat palvelevat aina ympärivuorokautisesti vuoden jokaisena päivänä. 

Prismat Hertsissä, Hyvinkäällä, Isossa Omenassa, Sellossa, Malmilla, Viikissä, Järvenpäässä, Tikkurilassa ja Jumbossa avaavat ovensa keskiviikkona 1.12. klo 6 ja sulkevat ne seuraavan kerran jouluaattona 24.12. klo 18. Joulupäivänä 25.12. nämä Prismat ovat avoinna klo 10-21. Tapaninpäivänä palataan normaaliin 6-24 aukioloon. 

Ruokatorit (HUOM. minimiaukiolot. Prisma-kohtaiset poikkeamat mahdollisia) 

S-ryhmän suurin alueosuuskauppa HOK-Elanto omistaa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Hyvinkäällä, Järvenpäässä ja Keravalla yhteensä 14 Prismaa. 

Prisma Kaaressa alkuvuodesta aloitettu laajamittainen remontti on tullut päätökseen. Kuluneen vuoden aikana kysyntää huomattavasti kasvattaneiden uusien pyöräily- ja retkeilyosastojen lisäksi merkittävän uudistuksen on kokenut nyt ruokakaupan puoli. Ruokakauppaan tuodut uniikit elementit, kuten omat ravintolat, tuovat päivittäisasiointiin kauppahallimaista tunnelmaa.

Uusilla ruokapalveluilla vastataan asiakkaiden kysyntään ja laajennetaan kaupan sisällä tarjottavan ruuan valikoimaa jatkuvasti kasvaneeseen grocerant-trendiin mukautuen.

Myymälään avattujen ravintoloiden ruoka-annoksia voi nauttia niin ravintolamiljöössä kaupan sisällä kuin suoraan kaupan hyllyiltä kotiin ostettuina. Anniskeluoikeudella varustetussa ravintolamaailmassa palvelee muun muassa Kaaren Prismaan varta vasten konseptoitu kahvila-ravintola Kaffepuoti, jossa myymälässä kulttiaseman saavuttaneet patongit nostetaan ansaitusti osaksi sen valikoimaa uusien lanseerattavien tuotteiden rinnalla. Legendaarisena erikoisuutena on lisäksi reilun vuosikymmenen tauon jälkeen avattu napolipizzaan erikoistuvana ravintolana paluun tekevä Papá Giovanni.

–HOK-Elannon lippulaivamyymälänä ravintolamaailman trendit, kuten grocerant-ilmiö näkyy nyt Kaaren myymälässä entistäkin erityislaatuisempana. Ruokakaupan uudistuksessa olemme panostaneet vahvasti tuoreuteen, paikallisuuteen, elämyksellisyyteen ja osaamiseen. Pelkästään uusittuun ruokatoriin on rekrytoitu yli kymmenen uutta työntekijää, kuten uusiin palvelurooleihin nimettyjä ruokamestareita, ja koko ruokakauppaan rekrytoidaan vielä vähintään saman verran lisää, kertoo Prisma Kaaren johtaja Ilkka Riiali.

Päivittäistavarapuolelle uutuutena on avattu lisäksi oma kukkakauppa, joka tarjoaa asiakkaille nyt ensimmäistä kertaa ammattifloristien tarjoamia kukkien sidontapalveluja.

Verkkokauppa ja vastuullisuus huomioitu osana kokonaisuudistusta

Koko S-ryhmän ruoan verkkokauppaa kehitetään laajalla rintamalla, jossa Prisma Kaarella on laajimman tuotevalikoiman omaavana keskeinen rooli. Myymälän toimitiloissa sijaitsevat verkkokaupan varastotilat uudistettiin remontin yhteydessä mahdollistamaan vielä nykyistäkin suurempi volyymi. Kaaren verkkokauppa palvelee jo uudessa S-kaupat.fi -osoitteessa, joka tulee myöhemmin kokoamaan yhteen kaikki S-ryhmän ruoan verkkokaupan myymälät ja palvelut. Uudistukset tukevat S-ryhmän tavoitetta olla ruoan verkkokaupan markkinajohtaja Suomessa.

Osana vastuullisuustavoitteita uusittiin puolestaan kaikki myymälän kylmälaitteet ja niiden sydän, hiilidioksidia kylmäaineenaan käyttävä kylmälaitos. Tämän myötä saatujen energiasäästöjen lisäksi myös toiminnasta aiheutuvat päästöt vähenevät. Tehty kylmälaitosinvestointi on yksi HOK-Elannon merkittävimmistä, mikä Kaaren suurusluokan kohdalla tarkoitti noin kahta miljoonaa euroa.

–Toteutettu kylmäremontti vähentää merkittävällä tavalla myymälän sähkönkulutusta, arviolta noin 500 MWh eli noin 26 sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuisen sähkönkulutuksen verran. Käyttämämme sähkö on päästötöntä, uusiutuvilla energiamuodoilla tuotettua sähköä. Kiinteistössä ollaan lisäksi toteuttamassa vielä hanke, jossa Prisman kylmälaitteiden tuottama lämpö ohjataan kiinteistön käyttöön, Riiali kertoo.

Uudistuksella vaikutuksia toimialalle valtakunnallisesti

HOK-Elannon ensisijaisena tehtävänä on tuottaa etuja ja palveluita asiakasomistajille. Prisma Kaaressa toteutetun uudistuksen tavoitteena on vahvistaa sen asemaa Suomen suurimpana hypermarkettina, joka palvelee entistä laajempaa yleisöä. Asiakkaat pääsevät nyt ensimmäisten joukossa hyödyntämään ja kokemaan uudistuneen hypermarketin palvelutarjontaa, joka löytyy vain Prisma Kaaresta. Uudistus konkretisoi suuntaa, johon koko toimiala on liikkumassa ja uudistuksen mukanaan tuomia palvelukokonaisuuksia voidaan nähdä myöhemmin myös muissa Prismoissa.

–Pystymme nyt palvelemaan entistä paremmin asiakkaitamme eri kosketuspisteissä päivittäis- ja käyttötavarakaupan lisäksi ravintolamaailman, kukkakaupan ja pyörähuollon kaltaisilla palveluilla. Vaikutusalueemme läpi pääkaupunkiseudun on jo nyt merkittävä, mutta uudistuksessa hypermarketille luotujen ainutlaatuisten palvelukokonaisuuksien myötä uskon, että meille tullaan jatkossa entistäkin kauempaa ylivoimaisen tarjooman ansiosta, iloitsee Riiali.

Prisma Kaaren historiaa:

prismajohtaja Ilkka Riiali

Sekä Prismalla että Citymarketilla oli tarve verkkokaupan asiakaspalvelun parantamiseen kauppakeskus Jumbossa. Elokuun viimeisestä viikosta lähtien asiakkaat saavat verkosta tehdyt ruokaostokset entistä kätevämmin mukaansa, kun toimijat avaavat kauppakeskuksen P3-pysäköintitasolle yhteisen noutopisteen.

– Kumpikin oli tahoillaan meihin yhteydessä halustaan löytää paikka toimivalle verkkokaupan noutopisteelle, ja päädyimme ehdottamaan yhteistä tilaa. Tulevaisuudessa on mahdollista, että jotkut muutkin kauppakeskustoimijat haluavat alkaa hyödyntää pistettä, Jumbon kauppakeskusjohtaja Olli Lehtoaro toteaa.

– Tilaukset tehdään tietenkin kummankin omassa verkkokaupassa. Tilauksen saa noutopisteestä mukaansa muutamassa minuutissa. Asiakas ilmoittaa yhdellä linkin klikkauksella olevansa paikalla, ja henkilökunta tuo tilauksen asiakkaan autolle. Ostokset voi tietysti ottaa mukaan vaikkapa muun asioinnin, ravintolakäynnin tai elokuvan jälkeen, HOK-Elannon verkkokaupasta ja digitaalisista palveluista vastaava kehitysjohtaja Jukka Ranua sanoo.

– Noutopiste sijaitsee P3-parkkitasolla pullonpalautuksen vieressä, eli sijainti on erittäin hyvä ja helposti saavutettavissa. Kauppakeskus Jumbon sijainti lentokentän tuntumassa ilahduttanee jatkossa työmatkaliikenteen lisäksi myös kotiin palaavia matkustajia, jotka ovat lähtiessään tyhjentäneet jääkaappinsa, pohtii K-Citymarket Jumbon kauppias Sami Hertell.

Noutopisteen henkilökunta palvelee asiakkaita vilkkaimpaan asiointiaikaan arkisin klo 10-20 ja lauantaisin 10-17. Myöhemmin syksyllä noutopisteeseen avataan itsepalvelulokerikot, minkä jälkeen ostokset ovat noudettavissa mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

Noutopisteen kapasiteetti on useita satoja tilauksia päivässä. Tilaukset kerätään myymälöistä ja toimitetaan noutopisteelle odottamaan tietoa asiakkaan paikallaolosta. Tilojen muutostyöt, kylmiöt, ajojärjestelyt ja it-tekniikka nostivat investoinnin arvon yli puoleen miljoonaan euroon.

Retkeilytrendin arkipäiväistyminen pääkaupunkiseudulla ja siihen liittyvän kysynnän kasvamisen myötä Kaaren Prisma avaa heinäkuussa monipuolistetun Outdoor-osaston, jossa tuotevalikoima laajenee nyt retkeilyvarusteiden lisäksi myös kattavasti ulkoiluvaatteisiin ja kenkiin. 

–Osana Kaaren myymälän käynnissä olevaa kattavaa uudistumista vastaamme paikallisen luontobuumin jatkumiseen ja cityretkeilyyn laajentamalla Outdoor-tuotevalikoimaa. Haluamme olla enemmän kuin retkeilykauppa ja tarjota asiantuntevaa palvelua ulkoiluun kaikilla sen osa-alueilla. Tuomme uudistuksen myötä ensimmäisenä Prismana valikoimaan täysin uusina tuotebrändeinä Fjällrävenin ja Haglöfsin, kertoo Prisma Kaaren käyttötavarakaupan päällikkö Päivi Valtonen.

Retkeilyn kasvanut suosio on näkynyt erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa Outdooriin kuuluvien tuotteiden myynti kasvoi eniten koko maassa menneen koronavuoden aikana. Yleisesti ottaen pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä ei ole merkittäviä eroja myynnin rakenteessa, mutta retkeilyyn käytetty aika vaihtelee alueellisesti.

-Pääkaupunkiseudulla suosituinta on päiväretkeily, jonka osuus näkyy selvästi myynnissä. Esimerkiksi reppujen ja ruoanlaiton tuotteiden osuudet ovat suurempia verrattaessa muuhun Suomeen. Pohjoisempana painottuvat taas rinkat ja makuualustat, kertoo Prisma-ketjun ryhmäpäällikkö Tommi Korhonen.

Retkikeittimet ja kevyet teltat kesän suosikkeja

Kesä käynnistää retkeilyn suhteen vilkkaan sesonkiajan, kun luontoon suunnataan tänäkin vuonna jälleen innokkaasti. Tulevana kesänä myynnin kasvua odotetaan Prismoissa erityisesti seuraavissa TOP-tuotteissa: retkikeittimet ja niiden polttoaineet, ateriointiin tarvittavat tuotteet, kuten ruokailuvälineet, kuksat ja makkaratikut sekä teltat ja riippumatot.

-Viime kesän hittituote oli risukeitin. Tänäkin vuonna erilaiset keittimet ja nyt myös aktiivisimpien retkeilijöiden kahden-kolmen hengen cityvaelluksiinkin soveltuvat kevyet teltat ovat selvästi nousemassa tulevan kesän retkeilyvarusteiden suosikeiksi Helsingin alueella, sanoo Valtonen.

Prisma Kaaren uudistus etenee läpi kesän

HOK-Elanto investoi tänä vuonna merkittävästi Suomen suurimman hypermarketin Prisma Kaaren uudistukseen, jonka myötä asiakaskokemus nostetaan seuraavalle tasolle. Vaiheittain toteutettavalla uudistuksella vastataan Helsingin seudun asiakaskunnan tarpeisiin laajentamalla tuote- ja palvelutarjoomaa. Kategorioista on jo uudistettu pian valmistuvan Outdoorin lisäksi pyöräilyn osasto. Tämän vuoden aikana läpikotaisen muodonmuutoksen kokevat myös Gaming sekä ruokakaupan puoli. Kuluttajien toiveista ammentavalla kehitystyöllä näytetään suuntaa tulevaisuuden hypermarketien yleistyville trendeille.

Seuraa Prisma Kaaren uudistuksen etenemistä!