Keravan Kanniston kaupunginosan ruokakauppatarjonta saa toivotun lisäyksen, kun uusi Alepa Kannisto avataan torstaina 27.1.2022. Myymäläpäällikkö Joni Lehtonen iloitsee myymälän rakennustöiden valmistumista, ja kertoo, että alueella kaupan aukeamista on odotettu hartaasti.
– Odotamme innolla myymälän avautumista ja sitä, että pääsemme palvelemaan alueen asukkaita. Kannistossa on ollut jo pidempään toiveissa oma ruokakauppa ja on mahtavaa, että vihdoin pääsemme sen nyt avaamaan. Haluamme tehdä Kanniston Alepasta alueensa näköisen ruokakaupan, ja tiivis yhteistyö asiakkaiden kanssa on tässä avainasemassa. Laittakaa Korttelitoiveita tulemaan, niin saadaan valikoimasta alueen osuvin, Lehtonen kertoo.
Alepa Kanniston 550 neliön suuruiseen myymälään tuodaan avauksen yhteydessä noin 5 000 tuotteen valikoima. Kaupan palveluihin sisältyy appelsiinimehukone, laaja paistopiste, kahvipiste sekä pankki- ja postipakettiautomaatti. Kahvipisteen valikoimaan kuuluu kuumien juomien lisäksi edulliset nuudeli- ja puuroannokset.
Uusi Alepa Kannisto on Keravan viides Alepa, muut Keravan Alepat sijaitsevat Kalevassa, Metsolantiellä, Jaakkolassa sekä Ahjossa.
Uusi ABC-latausasema laajentaa Keravan latauspisteverkostoa
Alepa Kanniston pysäköintialueen yhteyteen avataan myös ABC-latausasema, joka on varustettu neljällä AC-peruslatauspisteellä. Keravan sähkö- ja hybridiautojen latauspisteverkostoon kuuluu uuden Kanniston aseman lisäksi myös Prisma Keravan pysäköintitilojen latauspiste, josta löytyy myös DC-teholatauspisteet. Molempien asemien ladattava sähkö on 100 % uusiutuvaa tuulivoimaa.
S-ryhmän suurimman alueosuuskaupan HOK-Elannon tarjoama latausasemaverkosto kehittyy voimakkaasti vuoden 2022 aikana. Seuraava asema avataan maaliskuussa Klaukkalaan uuden S-marketin yhteyteen.
Alepa Kannisto
- Kannistonkatu 2, 04200 Kerava
- Myymälä avataan torstaina 27.1.2022 klo 10.
- Avoinna 24/7.
- Kaupan palveluihin kuuluu pikakassat, kahvipiste, appelsiinimehukone, iso paistopistevalikoima, pankkiautomaatti & Postin pakettiautomaatti.
- Laaja pysäköintialue, jonka yhteyteen avataan sähkö- ja hybrid-autoille neljän peruslatauspisteen ABC-latausasema.
– Jupperin ABC-asema on HOK-Elannon uusi kokeilu, joka on osa S-ryhmän valtakunnallisen latauspisteverkoston kehitystä. Alepa Jupperin yhteyteen tulee autopesun lisäksi ABC-latausasema, jossa on neljä sähköautojen latauspistettä. Uudenmaan alueella rekisteröidään yli puolet uusista sähkö- ja hybridiautoista, ja latauspalveluiden kysynnän kasvaessa myös uusia palvelumalleja haetaan. ABC Jupperi on yksi esimerkki tulevaisuuden monipuolisesta verkostokehityksestä, HOK-Elannon ABC-asemista vastaava ketjujohtaja Hannu Houni toteaa.
Jupperin ABC-aseman latauspisteet ovat AC-peruslatauspisteitä ja ladattava sähkö on 100 % uusiutuvaa tuulivoimaa. Nyt Jupperiin avattavan ABC-aseman ja Alepan yhdistelmän lisäksi HOK-Elanto kasvattaa latauspisteverkostoaan tuomalla latauspisteitä kauppojensa, eli Prismojen, S-marketien ja Alepoiden yhteyteen. Vuoden 2021 aikana HOK-Elanto avasi kauppojensa yhteyteen 23 uutta ABC-latausasemaa ja yhteensä 190 latauspistettä.
– HOK-Elanto kasvattaa ABC-latauksen verkostoaan voimakkaasti myös vuoden 2022 aikana, ja seuraavat latausasemat avataan Keravalle Alepa Kanniston ja Klaukkalaan uuden S-marketin yhteyteen nyt alkuvuodesta, Houni kertoo.
Jupperin lähin polttoaineasema sijaitsee ABC S-market Karaportissa Espoossa noin neljän kilometrin päässä nyt avattavasta Jupperin ABC:stä. Jupperin ABC-asema laajentaa Espoon latausverkoston yhteensä kuuteen latausasemaan. Espoon muut latauspisteet löytyvät S-market Juvankartanon, S-market Pohjois-Tapiolan, S-market Nöykkiön, Prisma Olarin ja Alepa Kauklahden yhteydestä.
Alepa Jupperissa luotetaan paikallistuntemukseen, tähtäimessä alueen osuvin valikoima
Jupperiin avattava Alepa on odotettu lisä alueen ruokakauppavaihtoehtoihin. Alepa Jupperin myymäläpäällikkö Hely Heikkinen kertoo, että uuden Alepan henkilökunta koostu pitkälti jupperilaisista. Rekrytointia tehdessä myymälään saatiin paljon hakemuksia paikallisilta. Paikallistuntemus ja alueen asukkaiden arjen tunteminen on iso mahdollisuus, kun ruokakauppaa lähdetään kehittämään vastaamaan paikalliseen kysyntään ja tarpeisiin.
– Haluamme olla alueen palvelevin ruokakauppa, josta löytyy myös asukkaiden mieltymyksiin sopiva valikoima. Hyvä yhteistyö asiakkaidemme kanssa tulee olemaan valikoiman kehittämisessä avainasemassa. Tiedämme, että jupperilaiset odottavat uuden lähikaupan avautumista innolla, Heikkinen summaa.
Alepa Jupperi palvelee maanantaista lauantaihin klo 6.30–23, ja sunnuntaisin klo 9–23. Alepan palvelutarjontaan kuuluu laaja paistopiste, appelsiinimehukone sekä Postin pakettiautomaatti. Myymälän perusvalikoima täydentyy asiakkaiden omilla Korttelitoiveilla. Toiveita voi lähettää alepakorttelitoive.fi -sivun kautta.
– Palasaippuasta savuloheen, Korttelitoiveita on joka lähtöön ja toteutamme ilolla niitä. Etenkin erikoisruokavalioiden ja nousevien ruokatrendien osalta asiakkaiden tarkat toiveet ovat erittäin tervetulleita. Jokainen Alepa on valikoimaltaan erilainen, ja vuoropuhelu asiakkaiden kanssa vie meitä eteenpäin matkalla osuvinta valikoimaa, Heikkinen toteaa.
Jupperin ABC-asema ja Alepa avataan torstaina 13.1. klo 10 Tamminpääntien, Riihiniityntien, Pitkäjärventien ja Rajatorpantien yhdistävän liikenneympyrän viereen osoitteessa Jupperintulli 2, 02730 Espoo.
Uudellamaalla on jo nyt yli puolet Suomen ladattavasta autokannasta, ja kysyntä uusille latauspisteille kasvaa. HOK-Elannolla on käynnissä mittava hanke, jonka myötä uusia latauspisteitä avataan Prismojen ja S-marketien yhteyteen pääkaupunkiseudulla ja Keski-Uudellamaalla.
– Keravan, Järvenpään ja Hyvinkään Prismoissa on tähän asti ollut yhteensä 6 AC-peruslaturia. Nyt laajennamme näiden myymälöiden latauspisteitä, ja jatkossa kaikista yksiköistä löytyy 4 AC-peruslaturia, ja 4 DC-teholaturia, HOK-Elannon ABC-ketjujohtaja Hannu Houni kertoo.
Uusien DC-teholaturien latausteho on aluksi ohjelmoitu 25 kW / latauspiste, ja AC-peruslaturien latausteho 22 kW / latauspiste. Jatkossa DC-teholaturien latausteho yksittäisessä latauspisteessä on jopa 80 kW. Keravan, Järvenpään ja Hyvinkään asiointilatauspisteet otetaan käyttöön elokuun alussa.
Päästötön lataussähkö tuotettu uusiutuvilla energialähteillä
ABC-latauspisteverkoston lataussähkö on uusiutuvilla energialähteillä tuotettua päästötöntä sähköä, josta tuulivoiman osuus on noin 85%, ja loput vesi- ja biovoimaa. S-ryhmän tavoitteena on olla hiilinegatiivinen vuonna 2025, ja haluamme myös kannustaa asiakkaitamme kohti vähähiilisempää liikkumista.
– Jo nyt jokaisessa HOK-Elannon Prismassa on voinut ladata hybridi- tai sähköautoa, mutta jättihankkeen myötä laajennamme latausverkostoa merkittävästi ja tarjoamme enemmän pikalatausta. Sähköautojen latauspisteiden merkitys asiakkaiden päivittäisten asioiden hoidon yhteydessä on yhä tärkeämpää ja siksi tuomme latauspisteet markettien yhteyteen, Houni toteaa.
HOK-Elannon latauspisteverkoston laajentaminen on osa S-ryhmätasoista hanketta, jonka tavoitteena on rakentaa lähivuosina koko maan kattava sähköautojen latauspisteverkosto ABC-asemien, markettien ja hotellien yhteyteen. Laajan sähkölatausverkoston kehittämisen ohella kehitetään myös muita liikenteen energiamuotoja.
Uusista latauspisteistä haetaan käyttökokemuksia, lataus toistaiseksi ilmaista
Uudesta laitteistosta haetaan käyttökokemuksia, ja asiakkaille tarjotaan toistaiseksi mahdollisuus ilmaiseen lataukseen kaikissa HOK-Elannon latauspisteissä. Lataus muuttuu maksulliseksi vuoden 2021 aikana, minkä jälkeen maksu tapahtuu ABC-mobiilisovelluksella.
Uudet ABC-latauspisteet
Prisma Kerava (Kauppakaari 2, 04200 Kerava)
Prisma Järvenpää (Rantakatu 5, 04400 Järvenpää)
Prisma Hyvinkää (Torikatu 9, 05800 Hyvinkää)
HOK-Elannon ABC-latauspisteverkoston latauspisteet löydät oheisen linkin kautta.
Lue lisää HOK-Elannon laajasta ABC-latauspistehankkeen kehityksestä.
Espoo on Traficomin ja Tilastokeskuksen maaliskuisen selvityksen mukaan 4. sijalla täyssähköautojen tiheydessä. Täyssähköautoja on lähes 500 / 100 000 asukasta. Paalupaikkaa pitää Kauniainen, jossa tiheys on lähes 700 / 100000. Kaupunkien väkiluku poikkeaa toisistaan niin, että absoluuttisissa määrissä Espoo johtaa selvityksen mukaan 1443-71.
Uudellamaalla on jo yli puolet Suomen ladattavasta autokannasta. HOK-Elanto kasvattaa ja monipuolistaa sähköautojen ABC-latauspisteverkostoaan tämän vuoden aikana yhteensä 222 pisteellä. Uusia latauspisteitä rakennetaan Prismojen ja S-marketien yhteyteen Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Keravalla, Järvenpäässä, Hyvinkäällä, Tuusulassa, Mäntsälässä ja Nurmijärvellä.
– Tähänkin asti kaikissa Prismoissamme on voinut ladata hybridi- ja sähköautoja. Ladattavien autojen määrä kasvaa ja latauspisteiden merkitys asiakkaiden arjen asioinnin yhteydessä on yhä tärkeämpää – siksi tuomme latauspisteitä yhä useamman marketin yhteyteen. Tietysti haluamme myös tukea kehitystä kohti vähähiilisempää liikkumista, HOK-Elannon ABC-ketjun johtaja Hannu Houni toteaa.
Uusista laitteistoista haetaan aluksi käyttökokemuksia ja asiakkaille tarjotaan mahdollisuus ilmaiseen lataukseen HOK-Elannon latauspisteissä. Lataus muuttuu maksulliseksi vuoden 2021 aikana, minkä jälkeen maksu tapahtuu ABC-mobiilisovelluksella.
Latauspisteiden sähkö on S-ryhmän pääosin itse tuottamaa uusiutuvaa tuulivoimaa. Laitteistot toimittaa kotimainen Kempower. Laitteistot suunnitellaan ja valmistetaan Lahdessa.
HOK-Elannon latauspisteverkoston laajentaminen on osa S-ryhmätasoista hanketta, jonka tavoitteena on rakentaa lähivuosina koko maan kattava sähköautojen latauspisteverkosto ABC-asemien, markettien ja hotellien yhteyteen. Laajan sähkölatausverkoston kehittämisen ohella kehitetään myös muita liikenteen energiamuotoja.
Prisma Olarin lataustarjonta:
4 DC –pikalatauspistettä täyssähköautoille
16 AC –peruslatauspistettä kaikille sähköautoille
Pukinmäkeen avataan perjantaina 7.5. neljä DC–pikalatauspistettä, joissa latausteho on aluksi ohjelmallisesti kiinteäksi ohjelmoitu 25 kW / latauspiste. Jatkossa latausteho yksittäisessä latauspisteessä on jopa 80 kW. AC-asiointilatauspisteet otetaan Pukinmäessä käyttöön touko-kesäkuun vaihteessa.
– Ladattavien autojen määrä kasvaa ja latauspisteiden merkitys arjen asioinnin yhteydessä on yhä tärkeämpää – siksi tuomme latauspisteitä yhä useamman marketin yhteyteen. Tietysti haluamme myös tukea kehitystä kohti vähähiilisempää liikkumista, HOK-Elannon ABC-ketjun johtaja Hannu Houni toteaa.
Uudesta laitteistosta haetaan käyttökokemuksia ja asiakkaille tarjotaan toistaiseksi mahdollisuus ilmaiseen lataukseen kaikissa HOK-Elannon latauspisteissä. Lataus muuttuu maksulliseksi vuoden 2021 aikana, minkä jälkeen maksu tapahtuu ABC-mobiilisovelluksella.
Uudellamaalla on jo yli puolet Suomen ladattavasta autokannasta. HOK-Elanto laajentaa ja monipuolistaa merkittävästi sähköautojen latauspisteverkostoaan. Uusia latauspisteitä rakennetaan tämän vuoden aikana Prismojen ja S-marketien yhteyteen Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Keravalla, Järvenpäässä, Hyvinkäällä, Tuusulassa, Mäntsälässä ja Nurmijärvellä. Seuraavat latauslaitteistot asennetaan Prisma Viikkiin ja Prisma Olariin toukokuun loppupuolella.
Sähkö uusiutuvaa tuulivoimaa, latauslaitteet Lahdesta
Latauspisteiden sähkö on S-ryhmän pääosin itse tuottamaa uusiutuvaa tuulivoimaa. S-ryhmässä on investoitu jo vuosia tuulivoimaan sekä aurinkosähköön.
Laitteistot toimittaa kotimainen Kempower. Laitteistot suunnitellaan ja valmistetaan Lahdessa.
HOK-Elannon latauspisteverkoston laajentaminen on osa S-ryhmätasoista hanketta, jonka tavoitteena on rakentaa lähivuosina koko maan kattava sähköautojen latauspisteverkosto ABC-asemien, markettien ja hotellien yhteyteen. Laajan sähkölatausverkoston kehittämisen ohella kehitetään myös muita liikenteen energiamuotoja.
ABC-lataus, S-market Pukinmäki, Eskolankaari 2, 00720 Helsinki
Ensimmäisessä vaiheessa Itäkeskukseen avataan neljä DC–pikalatauspistettä, joissa latausteho on aluksi ohjelmallisesti kiinteäksi ohjelmoitu 25 kW / latauspiste. Jatkossa latausteho yksittäisessä latauspisteessä on jopa 80 kW. Uudet AC-asiointilatauspisteet otetaan Itäkeskuksessa käyttöön touko-kesäkuun vaihteessa.
Uudesta laitteistosta haetaan aluksi käyttökokemuksia ja asiakkaille tarjotaan mahdollisuus ilmaiseen lataukseen kaikissa HOK-Elannon latauspisteissä. Lataus muuttuu maksulliseksi vuoden 2021 aikana. Maksu tapahtuu ABC-mobiilisovelluksella.
Uudellamaalla on jo yli puolet Suomen ladattavasta autokannasta. HOK-Elanto laajentaa ja monipuolistaa merkittävästi sähköautojen latauspisteverkostoaan. Uusia latauspisteitä rakennetaan tämän vuoden aikana Prismojen ja S-marketien yhteyteen Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Keravalla, Järvenpäässä, Hyvinkäällä, Tuusulassa, Mäntsälässä ja Nurmijärvellä.
– Tähänkin asti kaikissa Prismoissamme on voinut ladata hybridi- ja sähköautoja. Ladattavien autojen määrä kasvaa ja latauspisteiden merkitys asiakkaiden arjen asioinnin yhteydessä on yhä tärkeämpää – siksi tuomme latauspisteitä yhä useamman marketin yhteyteen. Tietysti haluamme myös tukea kehitystä kohti vähähiilisempää liikkumista, HOK-Elannon ABC-ketjun johtaja Hannu Houni toteaa.
Sähkö uusiutuvaa tuulivoimaa, latauslaitteet Lahdesta
Latauspisteiden sähkö on S-ryhmän pääosin itse tuottamaa uusiutuvaa tuulivoimaa. S-ryhmässä on investoitu jo vuosia tuulivoimaan sekä aurinkosähköön.
Laitteistot toimittaa kotimainen Kempower. Laitteistot suunnitellaan ja valmistetaan Lahdessa.
HOK-Elannon latauspisteverkoston laajentaminen on osa S-ryhmätasoista hanketta, jonka tavoitteena on rakentaa lähivuosina koko maan kattava sähköautojen latauspisteverkosto ABC-asemien, markettien ja hotellien yhteyteen. Laajan sähkölatausverkoston kehittämisen ohella kehitetään myös muita liikenteen energiamuotoja.
Osuuskauppa HOK-Elanto tuo jättihankkeessaan pääkaupunkiseudulle ja Uudenmaan alueelle 222 sähköautojen latauspistettä tämän vuoden aikana. ABC-latausverkosto rakennetaan Prismojen ja S-marketien yhteyteen lähelle arjen asiointia. Latauspisteiden sähkö on uusiutuvaa tuulivoimaa.
Ladattavien autojen määrä on voimakkaassa kasvussa. Uudellamaalla on jo yli puolet Suomen ladattavasta autokannasta. HOK-Elanto laajentaa ja monipuolistaa merkittävästi sähköautojen latauspisteverkostoaan. Uusia latauspisteitä rakennetaan tämän vuoden aikana Prismojen ja S-marketien yhteyteen Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Keravalla, Järvenpäässä, Hyvinkäällä, Tuusulassa, Mäntsälässä ja Nurmijärvellä.
– Jo nyt jokaisessa alueemme Prismassa on voinut ladata hybridi- tai sähköautoa, mutta jättihankkeen myötä laajennamme latausverkostoa merkittävästi ja tarjoamme enemmän pikalatausta. Sähköautojen latauspisteiden merkitys asiakkaiden päivittäisten asioiden hoidon yhteydessä on yhä tärkeämpää ja siksi tuomme latauspisteet markettien yhteyteen, kertoo ABC-ketjujohtaja Hannu Houni HOK-Elannosta.
Hanke yli viisinkertaistaa sähkölatauspisteiden määrän
Jo nyt sähköautojen latausta tarjotaan 14 toimipaikassa ja vuoden lopussa määrä kasvaa 30 toimipaikkaan. Näissä tulee olemaan yhteensä 222 sähköauton latauspistettä vuoden loppuun mennessä. Ensimmäiset uudet pikalatauslaitteet otetaan käyttöön huhtikuun aikana Prisma Itäkeskuksessa.
Uudistusten myötä toimipaikkoihin tulee sekä pikalatauspisteitä että asiointilatauspisteitä. Uudesta laitteistosta haetaan ensin käyttökokemuksia ja asiakkaille tarjotaan mahdollisuus ilmaiseen lataukseen. Kesällä 2021 lataus muuttuu kaikissa toimipaikoissa maksulliseksi kuten muutkin liikenne-energiat. ABC-mobiili toimii sähkölatauksen käyttöliittymänä.
– Avasimme Suomen ensimmäisen julkisen sähköautojen latauspisteen ABC Nihtisillassa jo vuonna 2012. Ladattavien sähköautojen määrä erityisesti Uudellamaalla kasvaa vauhdikkaasti. Vastaamme asiakkaidemme toiveisiin latauspisteiden lisäämisestä ja haluamme myös tukea kehitystä kohti vähähiilisempää liikkumista, Houni toteaa.
Sähkö uusiutuvaa tuulivoimaa, latauslaitteet Lahdesta
Latauspisteiden sähkö on S-ryhmän pääosin itse tuottamaa uusiutuvaa tuulivoimaa. S-ryhmässä on investoitu jo vuosia tuulivoimaan sekä aurinkosähköön.
Laitteistot toimittaa kotimainen sähkölatauslaitteiden edelläkävijä Kempower, jonka laitteistoista asiakkaat ovat antaneet tyytyväistä palautetta. Laaja hanke tuo myös työtä Suomeen. Kempowerin laitteistot suunnitellaan ja valmistetaan Lahdessa.
Latausverkosto vahvassa kasvussa valtakunnallisesti
Osuuskauppa HOK-Elannon latauspisteverkoston laajentaminen on osa S-ryhmätasoista hanketta. S-ryhmän tavoitteena on rakentaa vuosien 2021–2024 aikana koko maan kattava sähköautojen latauspisteverkosto ABC-asemien, markettien ja hotellien yhteyteen. Laajan sähkölatausverkoston kehittämisen ohella kehitetään myös muita liikenteen energiamuotoja.