Pääkaupunkiseudulla toimiva S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto haluaa kiittää menestyksekästä työtä tehneitä hokelantolaisia vuodesta 2023. Henkilöstölle jaetaan tulospalkkiona joulukuun palkanmaksun yhteydessä yhteensä noin kolmen miljoonan euron suuruinen summa. 

– Me HOK-Elannossa haluamme olla palvelualan paras työpaikka ja tarjota asiakkaillemme loistavan asiakaskokemuksen. Henkilöstömme hyvä työ on HOK-Elannon menestyksen tekijä, sillä he ovat tekemässä voittavaa kauppaa ja palvelemassa asiakkaitamme hienolla tiimityöllä. Olen tosi ylpeä hokelantolaisista, ja kiitos hyvästä kuluneesta vuodesta kuuluukin kaikille heille. Sen vuoksi haluamme kiittää hokelantolaisia rahallisesti näin vuoden päätteeksi, HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen kiittää. 

Tulospalkkio maksetaan 15.12. maksuhetkellä työsuhteessa olevalle HOK-Elannon koko –ja osa-aikaiselle henkilöstölle, joilla ei ole henkilökohtaista tulospalkkiomallia. Tulospalkkio maksetaan suhteessa vuoden 2023 tammi-lokakuun aikana tehtyihin työtunteihin. Kokoaikaiselle työntekijälle se tarkoittaa jopa noin 770 euron kokonaissummaa. Palkkion keskiarvo on yli 460 euroa.  

Sokos Helsingin myyntipäällikkö Birgitta Fjäder, henkilöstöpäällikkö Jenni-Mari Ahola, kenkäosaston myyjä Nina Vento sekä myyntimiljöötiimin vetäjä Tuija Kujanpää kuvailevat työyhteisöään turvalliseksi porukaksi, jossa kissan voi rohkeasti nostaa pöydälle ja jossa aidosti puhalletaan yhteen hiileen yli osastorajojen. Tilanne on sitoutuneen ja positiivisen porukan sekä suunnitelmallisen työtyytyväisyyden kehittämisen tulosta. Sokos Helsingissä työskentelee noin 150 hokelantolaista, joista naisten osastolla 42. 

Kehitystyö starttasi, kun yhdessä Sokos Helsingin naisten osaston henkilökunnan, esihenkilöiden ja pääluottamusmies Jani Pölösen kanssa havaittiin ja kirjattiin asioita, jotka koettiin kehityskohtina. TYT-kyselyn ja muun palautteen mukaan panostusta kaivattiin esimerkiksi tiedonkulkuun, palautteen antoon sekä työvuorosuunnitteluun. Asioiden ääreen ei jääty ihmettelemään, vaan niihin tartuttiin ja työtyytyväisyyttä lähdettiin systemaattisesti kehittämään yhdessä. Henkilöstöltä saatujen konkreettisten esimerkkien kautta päästiin kiinni oikeisiin asioihin ja suunnitelmallinen yhdessä tekeminen on tuottanut hyvää tulosta. Työyhteisön kehittäminen on jatkuvaa työtä. Nykyisin Sokoksella seurataan säännöllisesti henkilökunnan palautteita ja mahdollisia esiin nousevia huolia, joihin tarpeen mukaan tartutaan heti. 

– Sokoksen Myyn mielihyvää-ajattelu on meidän tekemisemme keskiössä ja se näkyy jokapäiväisessä työssämme. Jotta voimme myydä mielihyvää asiakkaillemme, täytyy myös henkilöstöllä itsellään olla hyvä olla töissä, hyvä mieli. Työtyytyväisyys on siis kaiken A ja O. Haluamme pitää huolen siitä, että Sokoksen kulttuuria ja meininkiä kehitetään henkilöstön tarpeista käsin, Birgitta sanoo. 

Työtyytyväisyys-työpajoja henkilöstölle ja esihenkilöille 

Sokos Helsingin työtyytyväisyyttä lähdettiin kehittämään muun muassa organisaatiopsykologi Maija Suokkaan vetämillä työpajoilla, joihin osallistuivat henkilöstö sekä esihenkilöt. Työpajoissa keskityttiin esimerkiksi vuorovaikutukseen, tunteisiin työelämässä, jokaisen rooliin osana työyhteisöä, hyväksymisen taitoihin sekä armollisuuteen itseä kohtaan.  

– Työpajat olivat loistavia. Rentoa ja avointa keskustelua, mutta kuitenkin aitoa asiaa Maijan vetämänä. Oivalsimme paljon siitä, kuinka itse asetamme riman usein turhan korkealle. Maija kannusti siihen, että ei tarvitse vain suorittaa, vaan työstä pitää voida nauttia. Oli tärkeää ymmärtää, kuinka meistä jokainen vaikuttaa kokonaisuuteen ja yleisfiilikseen, joka porukassa vallitsee, Tuija kuvailee. 

– Maija toimi ikään kuin ryhmäterapeuttina. Hän auttoi meitä löytämään yhdessä ratkaisuja kokemiimme haasteisiin. Prosessin myötä saimme kirkastettua muun muassa roolejamme ja tehtäviämme. Lisäksi teimme päätöksen, että jatkossa suunnittelemme aamuvuorot niin, että tulemme tuntia aikaisemmin töihin, jotta ehdimme tehdä tarvittavat asiat paremmin kiireettä, Nina kertoo.  

Yksi keskeinen havainto oli, että henkilöstö kaipasi selkeämpiä perusteluita ja asioiden avaamista esimerkiksi muutoksille sekä arkeen vaikuttaville asioille, kuten miksi jotakin tuotetta ei ole saatu toimitettua myymälään. Lisäksi toivottiin enemmän palautetta. Kyse oli siis viestinnästä ja vuorovaikutuksesta, jotka olivat koronan myötä jääneet turhan vähäiseksi.  

– Työpajojen myötä perustettiin esimerkiksi Workchat-ryhmä, jossa Sokoksen työntekijät voivat matalalla kynnyksellä kysyä mieltä askarruttavia asioita Sokos-ketjun hankinnalta. Lisäksi seuraamme työtyytyväisyyttä nyt snapshot-mittauksen avulla, Jenni-Mari kertoo. 

Viestinnästä huolehdittiin myös prosessin edetessä. Kaikille kerrottiin säännöllisesti, miten asiat etenivät, mistä oli sovittu ja mitä muutoksia tultaisiin tekemään ja miksi.  

Kehukesä 2023 

Toinen keskeinen työtyytyväisyyteen vaikuttava asia on palaute ja koska sen määrä koettiin Sokos Helsingissä turhan vähäiseksi, päätettiin siihen koko porukalla panostaa. Työpajoissa johtotähdeksi määriteltiin ”Keskity hyvään”-ajattelu. Se tarkoittaa, että keskitytään ajattelemaan hyvää toisista ja annetaan palautetta kollegoille. Se vaikuttaa merkittävästi koko työyhteisön fiilikseen ja kulttuuriin.  

– Tänä kesänä meillä on ollut Kehukesä 2023. Otimme käyttöön jäätelökupongit, eli ”kehukesäkupongit”, joita myynninohjaajat voivat jakaa kollegoille. Niiden kylkeen kirjoitetaan ilahduttavia palautteita hyvästä työstä ja työkaveruudesta. Jäätelöt ovat oikeasti ihan toissijaisia, kyllä ne kannustavat sanat ja kehut ovat se arvokkain asia. Meillä on mielettömiä tyyppejä, jotka ansaitsevat kehunsa, Nina sanoo. 

Työkavereilla on nykyisin aiempaa enemmän tapana myös huikkailla toisilleen positiivisia kommentteja radiopuhelimien välityksellä. Radiopuhelimen avulla vuorovaikutus yli osastorajojen on myös helpompaa. 

– Sellaiset pienet yllättävät kommentit, kuten ”Se asiakas oli niin tyytyväinen, jolle sä löysit sen bleiserin!” ilahduttavat tosi paljon. Lisäksi kun koko jengi kuulee sen, niin tulee yhteisesti hyvä fiilis, Birgitta kuvailee. 

Alkavan syksyn aikana palautteenannon käytänteitä tullaan kehittämään Sokosella entisestään osana Myyn mielihyvää-konseptia. 

TYT-kysely on tärkeä tiedonlähde 

Isossa työyhteisössä työtyytyväisyyden ja työntekijäkokemuksen kehittäminen vaativat pitkäjänteisyyttä ja suunnittelua koko vuoden mittaan ja vuosi toisensa perään. 

– Olemme Sokos Helsingissä tehneet porukalla hienoa työtä, mutta aina on kehitettävää. Tärkeää on se, että haasteista voidaan avoimesti puhua ja asioihin tartutaan niiden ratkaisemiseksi. Siksi TYT-kyselyynkin vastaaminen on niin tärkeää. Sen avulla nähdään, että missä menee hyvin ja missä asioissa taas on tarvetta kehittyä, Jenni-Mari sanoo.  

– Asioita on vaikeaa kehittää oikeaan suuntaan, jos kukaan ei sano mitään, Birgitta komppaa.  

Nina ja Tuija sanovat, että parasta Sokos Helsingissä on porukka, jossa töitä tehdään. Töissä on mukavaa olla ja kiireisinäkin hetkinä on vahva kokemus yhteisöllisyydestä ja siitä, että voi pyytää apua työkavereilta.  

Työtyytyväisyys vaikuttaakin paitsi jaksamiseen ja motivaatioon, myös sitoutumiseen eli työurien pituuteen. Sokos Helsingissä pitovoimaa selkeästi on, sillä vaihtuvuus on todella pientä. Kaikilla haastatelluilla on vähintään 10 vuoden ura takanaan ja Birgitalla tulee ensi vuonna upeat 50 vuotta täyteen sokoslaisena.  

–  Meillä on ehdottomasti Voittava joukkue, jossa onnistutaan yhdessä – niin Sokos Helsingissä, kuin koko HOK-Elannossa. Kyllä tällä porukalla päästään kohti palvelualan parasta työpaikkaa, Birgitta toteaa. 

– Tavaratalo palvelee tiistaista lähtien normaalien aukioloaikojen puitteissa. Rajatun paloalueen korjaukset ensimmäisen kerroksen kosmetiikkaosastolla jatkuvat, mutta muuten tavaratalo voidaan avata asiakkaille täysin normaalisti, HOK-Elannon Sokos-ketjun ketjujohtaja Anna Vahteri kertoo. 

Tulipalon sammutustöiden vesivahinko kohdistui pääasiassa ensimmäisen kerroksen kosmetiikkaosastolle ja savuhaitat osittain myös toisen kerroksen naisten pukeutumisosastolle. Viikonlopun aikana kosmetiikan ja naisten pukeutumisen osaston kaikki tuotteet on käyty läpi ja myyntikelvottomat tuotteet on kerätty pois. Tavaratalon savuhaitan osalta myymälän sisäilmaa on puhdistettu ionisaattoreilla.

– Palo huomattiin nopeasti ja sammutustyöt päästiin aloittamaan heti, kiitos henkilökunnan esimerkillisen ja ripeän toiminnan, Vahteri kiittelee.

Kiinteistössä sijaitsevien S-market Sokos Helsingin ja Hesburger Asema-aukion osalta vauriot jäivät pieniksi, ja palvelut saatiin avattua asiakkaille jo lauantaina 1.10.

Sokoksen 3+1 päivää -kampanjaa jatketaan keskiviikkoon 5.10. asti

Sokoksen ja Emotionin valtakunnallista 3+1 päivää -kampanjaa jatketaan 5.10. asti kaikissa Sokos- ja Emotion-myymälöissä sekä verkkokaupassa osoitteessa sokos.fi. Vahterin mukaan kampanjatuotteita on edelleen Helsingin keskustan Sokoksella hyvin saatavilla.

– Olemme iloisia, että voimme jatkaa lisäajalla yhtä vuoden suurimmista kampanjoistamme ja tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden edullisten ostosten tekoon sulkupäivien jälkeen nyt myös Helsingin keskustan Sokoksella keskiviikkoon saakka, Vahteri sanoo.

 

 

– Avaamme perjantaina aamukuudelta ja suljemme lauantaina samaan aikaan. Perjantain ajan, eli 06-24 myymme kaikki valikoimamme normaalihintaiset tuotteet 25 prosentin alennuksella. Lauantain puolella klo 00–06 alennus on 30 %, HOK-Elannon tavaratalokaupan ketjujohtaja Sanna Mäenpää toteaa.

Black Fridayta on arvosteltu siitä, että se kannustaa turhaan kuluttamiseen.  

– Me näemme asian ennemminkin niin, että reiluilla alennuksilla asiakas pystyy ostamaan kestävää laatua edullisesti. Ja ilman muuta toivomme, että meillä tehdyt ostokset päätyvät käyttöön, eivätkä kaappien tai laatikoiden täytteeksi, Mäenpää painottaa.

– Uskon, että eniten menee tuotteita joululahjoiksi: upeita kosmetiikan pakkauksia, tuoksuja, miesten ja naisten alus- ja yöasuja sekä asusteita, kuten pipoja, hanskoja, huiveja ja koruja. Kotiin ostetaan joulukoristeita ja astioita. Juhlavaatteita tarvitaan taas, samoin talvi- ja ulkoiluvaatteita, joita hankitaan itselle. Kosmetiikkavarastojakin pääsee vuorokauden ajan tankkaamaan todella edullisesti. 

Sokos Helsingin Mannerheimintien ja Asema-aukion ovet ovat siis avoinna perjantain aamukuudesta lauantain aamukuuteen. Myös Hotelli Vaakunan aulan kautta shoppailemaan pääsee läpi yön. Postikadun puolelta pääsee ostoksille klo 23:een asti. 

– Viime vuonna Black Fridayn hiljaisimmat ostostunnit olivat klo 02–05. Saa nähdä saammeko tänä vuonna asiakkaiksi unettomia hotellivieraita pyjamissaan. Mahdollistahan se ainakin on, Mäenpää heittää. 

Mäenpää toivottaa asiakkaat lämpimästi tervetulleeksi hiljaisten yön tuntien ostoksille.
– Henkilökuntamme palvelee virkeänä ja asiantuntevana vuorokauden ympäri, Mäenpää lupaa. 

Black Fridayta vietetään Sokoksella, Emotionissa sekä verkkokaupassa sokos.fi. Lauantain ja sunnuntain ajan saa yhdestä normaalihintaisesta ostokerrasta 25 prosentin alennuksen myymälöistä S-mobiilikupongilla tai verkkokaupasta etukoodilla BLACKFRIDAY 27.–28.11. 

Joulupukkikin on koronajouluna enimmäkseen etätöissä, mutta ovelle saattaa kolkuttaa pukin apuri. Helsingin keskustan Sokoksen tuotteita voi 2.12. alkaen tilata nopeasti kotiin Wolt-sovelluksella. Sokos Kaaresta toimitukset alkavat 3. joulukuuta.

Valikoimassa on noin 500 lahjakauteen sopivaa tuotetta; tuoksuja, pörrösukkia, aamutossuja, pipoja, huiveja, pieniä sisustustavaroita jne.

– Korona tämänkin palvelun kehittämisen taustalla tietysti on. Jos ei itse pääse viemään tuoksulahjaa tyttöystävälle tai aamutossuja appiukolle, ne voi tilata valmiiksi paketoituina tunnissa lahjansaajan ovelle, HOK-Elannon Sokos- ja Emotion -ketjujen johtaja Sanna Mäenpää toteaa.

HOK-Elannon Emotion-ketjun neljä myymälää ovat tarjonneet Wolt-palvelua elokuusta alkaen. Positiivisten kokemusten ja asiakaspalautteiden rohkaisemina yhteistyötä päätettiin laajentaa Sokoksiin.

Verkkokauppojen kysyntä on koronan myötä kasvanut ja osittain samalla pidentänyt toimitusaikoja. ”Wolttaamalla” ostokset saapuvat perille keskimäärin puolessa tunnissa.

Wolt on satsannut vähittäiskauppaan vahvasti kuluvan vuoden aikana.

– Etsimme jatkuvasti uusia tapoja helpottaa ihmisten arkea. Mitä kattavammin palvelustamme löytyy tuotteita erilaisiin arjen tarpeisiin, sitä paremmin voimme vapauttaa asiakkaidemme aikaa muihin asioihin sekä helpottaa kontaktien välttämistä, Woltin Suomen-maajohtaja Henrik Pankakoski sanoo.

Kuljetusmaksu on Woltin normaalin hinnoittelun mukainen, eli 1,90-5,90 euroa etäisyydestä riippuen. Toimitusalue ulottuu Helsingin keskustan lisäksi esimerkiksi Lauttasaareen, Haagaan, Pitäjänmäelle, Oulunkylään ja Käpylään.

Aamuvirkkujen ja yökyöpeleiden on mahdollista tehdä tavaratalo-ostoksia ensimmäistä kertaa läpi vuorokauden. Lähes seitsemänkymppinen Helsingin keskustan Sokos palvelee ensimmäistä kertaa historiansa aikana 24 h perjantaina 27.11., kun ”musta perjantai” starttaa joululahjakauden.

– Palvelemalla vuorokauden ympäri saamme myös laajasti ja turvallisesti asiointiaikoja ostoksille. Kokeilemme 24 h aukioloaikaa nyt ensimmäistä kertaa ja katsomme, miten asiakkaamme ottavat tämän vastaan. Sokos Helsingin öiset valot tulevat valaisemaan koko korttelin, kertoo HOK-Elannon tavaratalokaupan ketjujohtaja Sanna Mäenpää.

Alun perin yhdysvaltalaisesta kiitospäivätraditiosta kumpuavan ”mustan perjantain” suosio näkyy entistä vahvemmin myös Suomessa. Yhä useampi ostaa joululahjat jemmaan tuolloin ja erityisesti verkkokaupasta.

– Yhä useampi asiakkaamme ajoittaa joululahjaostoksensa tähän ajankohtaan ja Black Fridayn merkitys on kasvanut vuosi vuodelta. Kampanja tulee näkymään erityisesti voimakkaasti kasvavassa sokos.fi-verkkokaupassa ja myös kivijalkamyymälöissämme turvallinen asiointi taaten, kertoo SOK tavaratalo- ja erikoisliikekaupan kehitysjohtaja Päivi Juntunen.

Kosmetiikan lahjapakkausten, ihonhoito- ja hiustenhoitopakkausten, tuoksupakkausten sekä kodin puolella muhkeiden peitteiden, tyynyjen ja merkkiastioiden odotetaan käyvän kaupaksi.
Black Fridayna Sokos-tavaratalot sekä kauneuden ja hyvinvoinnin Emotion-myymälät tarjoavat asiakkailleen koko muodin, kauneuden ja sisustuksen valikoimastaan 25 % alennuksen verkkokaupassa sekä myymälöissä. Näin asiakkaat voivat tehdä suunniteltuja hankintoja yksittäisten tarjoustuotteiden sijaan.

Helsingissä läpi yön palvelevat tavaratalot Sokos Helsinki ja Sokos Kaari avaavat ovensa torstain vaihtuessa perjantaiksi keskiyöllä ja myöntävät 30 prosentin alennuksen aamuseitsemään asti.

– Erikoistavarakauppa koki notkahduksen koronakeväänä, mutta asiakkaat ovat palailleet myös kivijalkamyymälöihin ostoksille. Verkkokaupan myynti on kasvanut tämän vuoden aikana voimakkaasti kaksinumeroisin luvuin. Meille on tärkeää kehittää sekä ostokokemusta verkossa että kivijalkamyymälöiden henkilökohtaista palvelua, kertoo kehitysjohtaja Päivi Juntunen SOK tavaratalo- ja erikoisliikekaupasta.
Sokos-tavarataloissa myymäläasioinnin turvallisuuteen kiinnitetään huomiota monin eri keinoin. Kaikissa asiakasohjeissa ja myymäläviestinnässä korostetaan turvallista asiointia ja turvavälien huomiointia.
Ketjujohtaja Sanna Mäenpää HOK-Elannolta kertoo, mikä tavaratalokaupassa kiinnostaa nyt:
– Tuoksupakkaukset, ihonhoito- ja hiustenhoitotuotteet. Korona-aikana kotoillessa ja maskien käytön myötä panostetaan hemmotteluun ja ihonhoitoon.
– Jouluvaloilla sisustetaan kotia tunnelmalliseksi. Tänä vuonna jouluvalojen myynti alkoi jo kaksi kuukautta aikaisempaa aiemmin.
– Muodissa joulun hittejä tulevat olemaan edellisvuosien tapaan valmiit alusasu-, asuste- sekä yöasupaketit. Pehmeät paketit, mukavat lämpimät rentoon olemiseen sopivat vaatteet kiinnostavat myös. Lämpimät aamutossut ovat vuodesta toiseen joulun kestohitti.
– Kotiin ostetaan muhkeita peittoja ja -tyynyjä sekä kotimaisia klassikkoasioita.
– Kosmetiikan joulukalentereita ostettiin jo marraskuuksi ekstrahemmotteluksi ja iloksi pimeään aikaan. Tämä on uusi ilmiö.