Viime vuonna S-ryhmän suurimman alueosuuskaupan HOK-Elannon asiakkaat tekivät lähes miljoona ruoan verkkokaupan tilausta, mikä vastaa noin 20 000 tilausta viikossa. HOK-Elannon toiminta-alueen aktiivisimmat verkkokauppatilaajat löytyvät Hyvinkään Metsäkaltevasta, jossa verkkokauppaa käyttävien talouksien osuus on yli 17 prosenttia kaikista alueen talouksista. Myös Espoon Uusmäen (yli 15 prosenttia) ja Helsingin Kaitalahden (yli 12 prosenttia) kaupunginosien asukkaat tilaavat ruokatarpeensa verkosta selvästi useammin verrattuna muihin HOK-Elannon toiminta-alueen talouksiin.

– Aktiivisimmin ruoan verkkokauppaa käyttävien kaupunginosien yhdistävä tekijä on pientalovaltaisuus ja isomman kivijalkakaupan puuttuminen alueen lähipalvelutarjonnasta. Yhtä suurta verkko-ostamisen osuutta ei ole havaittavissa esimerkiksi kantakaupungin alueella Punavuoressa, Töölössä tai Sörnäisissä. Osittain tämä selittyy laajalla kivijalkaverkostolla, mutta myös alueiden erilaisella verkkokauppojen kulutustottumuksella, pohtii HOK-Elannon kehitysjohtaja Jukka Ranua.

Kasvu näkyy numeroissa ja palveluverkostossa

Vuonna 2021 HOK-Elannon ruoan verkkokaupan myynti oli yhteensä 110 miljoonaa euroa ja verkon osuus koko päivittäistavaramyynnistä nousi yli viiden prosentin. Yli 38 miljoonan euron eli 53 prosentin loikka edellisvuodesta siivitti HOK-Elannon ruoan verkkokaupan markkinajohtajaksi toimialueellaan. Tahti on huomattavasti alan keskiarvoa vauhdikkaampi, sillä hiljattain ilmestyneen NielsenIQ:n tuottaman Päivittäistavaramyymälärekisterin mukaan ruoan verkkokauppa kokonaisuudessaan vuonna 2021 kasvoi Suomessa 35,8 prosenttia edellisvuodesta.

– Olemme kehittäneet ruoan verkkokauppaa voimakkaasti muun muassa noutopisteverkostoa laajentamalla. Vuonna 2021 avasimme noutopisteen yli 20 myymälään. Viime syksynä asiakkaiden käyttöön avattiin S-ryhmän uusi ruoan verkkokauppa S-kaupat.fi, joka helpottaa entisestään ruoan ostamista verkosta esimerkiksi personoitujen toiveiden ja toimitusmahdollisuuksien kautta, kertoo Ranua.

Verkossa myymälän vaikutusalue kasvaa

Verkkokaupan myötä kivijalkamyymälöiden vaikutusalue laajenee huomattavasti. Ranuan mukaan esimerkiksi Helsingin Kannelmäessä sijaitsevan Kaaren Prisman noutopistettä käyttävistä asiakkaista yli kolmannes asuu naapurikunnissa ja noutopistettä hyödynnetään paljon työmatkojen varrella. HOK-Elannon noutopisteverkostoon kuuluu noin 40 noutopistettä.

– Tarkkaan suunniteltujen viikko-ostosten toisessa ääripäässä ovat Alepan pikatoimituksella tehdyt tilaukset. Asiakkaamme arvostavat erilaisia palveluita erilaisiin elämäntilanteisiin, joten meidän tehtävämme on tuottaa niitä, huomauttaa Ranua.

Kotiovelle saapuva kuljetus on monille mieluisin toimintatapa. Vuonna 2021 HOK-Elannon ruoan verkkokauppamyynnistä peräti 60 prosenttia tuli tilauksista, jotka toimitettiin kotiinkuljetuksella, ja niiden suosio on edelleen kasvamassa.

Drive-in-kaistoja, taksikuljetuksia ja robotteja

HOK-Elanto aloitti ruoan myymisen verkossa jo vuonna 2010 Alepan Kauppakassilla. Tuon kokeilun jälkeen ruoan verkkokauppa laajeni Prisma-ketjuun vuonna 2012 ja S-marketeihin ja Food Market Herkkuihin vuonna 2019. Kymmenen vuoden aikana verkkokaupassa on pilotoitu muun muassa drive-in -kaistaa, taksikuljetuksia, yöajan toimitusmallia ja toimistojen yhteyteen sijoitettavia noutolokerikoita.

– Kehitämme ja kokeilemme koko ajan uusia vaihtoehtoja. Juuri hiljattain lisäsimme toimitusvalikoimaamme muutamissa Espoon Alepoissa robottikuljetukset, joiden avulla pienet ja keskisuuret verkkokauppaostokset saapuvat kotiin nopeasti ja kontaktittomasti, Ranua kertoo.

Ruoan verkkokauppatilauksia voi tehdä HOK-Elannon tutuista ruokakaupoista eli Prismoista, S-marketeista, Alepoista ja Food Market Herkuista. Osassa myymälöistä nouto on mahdollinen ympäri vuorokauden.

Tutustu S-ryhmän ruoan verkkokauppaan: S-kaupat.fi

Helsingin, Vantaan ja Espoon alueet, joissa ruoan verkkokauppaa käytetään eniten*

Alueet, joilla HOK-Elannon ruoan verkkokauppaa käyttää yli 10 % alueen talouksista

  1. Metsäkalteva, Hyvinkää 17,2 %
  2. Uusmäki, Espoo 15 %
  3. Kaitalahti, Helsinki 12,4 %
  4. Latokaski, Espoo 11,6 %
  5. Lintuvaara, Espoo 11,2 %
  6. Maununneva, Helsinki 11 %
  7. Paloheinä, Helsinki 10,8 %
  8. Kyrölä, Järvenpää 10,5 %
  9. Nöykkiö, Espoo 10,3 %
  10. Suomenoja, Espoo 10,3 %
  11. Ylästö 10,3 %

*Verkkokaupasta vähintään yhden kerran edellisten 3 kuukauden aikana tilanneiden talouksien osuus alueen kaikista talouksista.

 

Joulupukkikin on koronajouluna enimmäkseen etätöissä, mutta ovelle saattaa kolkuttaa pukin apuri. Helsingin keskustan Sokoksen tuotteita voi 2.12. alkaen tilata nopeasti kotiin Wolt-sovelluksella. Sokos Kaaresta toimitukset alkavat 3. joulukuuta.

Valikoimassa on noin 500 lahjakauteen sopivaa tuotetta; tuoksuja, pörrösukkia, aamutossuja, pipoja, huiveja, pieniä sisustustavaroita jne.

– Korona tämänkin palvelun kehittämisen taustalla tietysti on. Jos ei itse pääse viemään tuoksulahjaa tyttöystävälle tai aamutossuja appiukolle, ne voi tilata valmiiksi paketoituina tunnissa lahjansaajan ovelle, HOK-Elannon Sokos- ja Emotion -ketjujen johtaja Sanna Mäenpää toteaa.

HOK-Elannon Emotion-ketjun neljä myymälää ovat tarjonneet Wolt-palvelua elokuusta alkaen. Positiivisten kokemusten ja asiakaspalautteiden rohkaisemina yhteistyötä päätettiin laajentaa Sokoksiin.

Verkkokauppojen kysyntä on koronan myötä kasvanut ja osittain samalla pidentänyt toimitusaikoja. ”Wolttaamalla” ostokset saapuvat perille keskimäärin puolessa tunnissa.

Wolt on satsannut vähittäiskauppaan vahvasti kuluvan vuoden aikana.

– Etsimme jatkuvasti uusia tapoja helpottaa ihmisten arkea. Mitä kattavammin palvelustamme löytyy tuotteita erilaisiin arjen tarpeisiin, sitä paremmin voimme vapauttaa asiakkaidemme aikaa muihin asioihin sekä helpottaa kontaktien välttämistä, Woltin Suomen-maajohtaja Henrik Pankakoski sanoo.

Kuljetusmaksu on Woltin normaalin hinnoittelun mukainen, eli 1,90-5,90 euroa etäisyydestä riippuen. Toimitusalue ulottuu Helsingin keskustan lisäksi esimerkiksi Lauttasaareen, Haagaan, Pitäjänmäelle, Oulunkylään ja Käpylään.

– Olemme tunnistaneet, että ihmiset haluavat ostaa myös kosmetiikkaa verkosta yhä enemmän, osittain varmaan tämäkin on koronan vaikutusta, HOK-Elannon Emotion-ketjun vetäjä Elina Vaalto toteaa.

Kasvanut kysyntä on pidentänyt toimitusaikoja monilla verkkokaupoilla. Emotion ja Wolt pyrkivätkin tarjoamaan uuden, nopean vaihtoehdon asiakkailleen. ”Wolttaamalla” ostokset saapuvat perille keskimäärin puolessa tunnissa.

– Juhlat illalla tai lähtö mökille parin tunnin kuluttua, etätyöpalaveri vaihteeksi videoneuvotteluna, lahjan ostaminen ylioppilaalle on jäänyt viimetinkaan… aina ei ehdi odottaa verkkokaupan toimitusta, Vaalto maalaa.

Palvelu tuo helpotusta myös lahjasesonkeihin. Esimerkiksi joululahjat voi tilata valmiiksi paketoituina helposti kotisohvalta kotiovelle.

“Olemme todella iloisia, että pääsemme aloittamaan yhteistyön Emotionin kanssa. Vaikka kosmetiikan kotiinkuljetus on meille vielä uutta, on tavoitteemme pohjimmiltaan sama kuin ruoankin kanssa. Haluamme tarjota asiakkaillemme aikaa keskittyä heille tärkeisiin asioihin ja ylittää heidän odotuksensa erinomaisella palvelulla. Toivomme, että voimme tehdä ihmisten arjesta vähän helpompaa”, sanoo Woltin Suomen maajohtaja Henrik Pankakoski.

Valikoiman pääpaino on ihonhoito- ja hiustenhoitotuotteissa sekä kosmetiikan suosituimmissa tuotteissa. Alkuvaiheessa Woltiin avataan noin 200 tuotetta. Aluksi mukana on neljä Emotion-yksikköä: Ainoa Tapiola, Hyvinkää, Redi ja Tripla. Kuljetusmaksu määräytyy etäisyyden mukaan, alhaisimmillaan se on 3,90 euroa.

HOK-Elanto avaa Syökotona.fi-keittiön, joka toimittaa helsinkiläiskoteihin ravintolatason annoksia arkiruokailuun ja erikoishetkiin.

 

– Olemme saaneet asiakkailtamme runsaasti kyselyjä ravintoloidemme ruoan kotiin kuljettamisesta. Oli selvää, että haluamme palvella asiakkaittamme tässä poikkeustilanteessakin, joten lähdimme ketterästi kehittämään meille uudenlaista konseptia. On ollut hienoa nähdä, miten S-ryhmän asiantuntijat ovat yhdessä luoneet tämän palvelun nopealla aikataululla. Odotan innolla, että pääsemme sitä nyt kokeilemaan, HOK-Elannon ravintolatoimialan johtaja Henriikka Puolanne kertoo.

Kysyntä kiihdyttimenä
Syökotona.fi -palvelu viimeisteltiin ennätysvauhtia kasvaneen kysynnän takia. Palvelun jokaisessa vaiheessa noudatetaan muun muassa hygieniaan ja elintarviketurvallisuuteen liittyviä S-ryhmän yhteisiä vastuullisuusperiaatteita. Näistä kaikista on tehty tarkat ohjeistukset ja sekä oma henkilökunta että mukana olevien yhteistyökumppanien työntekijät on perehdytetty periaatteisiin.

– Tehtävänämme on huolehtia ihmisten arjen sujuvuudesta. Halusimme tuoda suunnitelmallisuutta ja hallinnantunnetta arkeen, joka tällä hetkellä näyttäytyy epävakaana ja ennustamattomana, digitaalisuuden johtaja Visa Jaatinen SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta toteaa.

Konseptia kehitetään
Syökotona.fi on S-ryhmän digikehityksen ja osuuskauppojen yhteinen konsepti, jonka ensimmäinen toimialue on Helsinki. Asiakkaiden toiveita ja kehitysehdotuksia kuunnellaan tarkasti.
– Toivomme, että konsepti saadaan nopeasti levitettyä koko maahan, Jaatinen sanoo.
Syökotona.fi-keittiö työllistää nyt 24 HOK-Elannon suljettujen ravintoloiden ammattilaista sekä kymmeniä ihmisiä välillisesti.

Kotiruokaa ja suosikkiravintoloiden suosituimmat annokset
Menu nojaa raaka-aineiden tuoreuteen ja terveellisyyteen sekä vastuulliseen valmistus- ja toimitustapaan.
Listalla on 22 annosta; kotiruokien lisäksi valikoituja suosikkiannoksia Chico’sin, Spaghetterian, Grill It!:in, Bistron ja Amarillon valikoimista, neljä jälkiruokavaihtoehtoa ja alkoholittomia juomia.
Reilunkokoisiin kotiruoka-annoksiin sisältyy coleslaw-salaattia, kirsikkatomaattia, kurkkua, vesimelonia ja kaksi palaa Maalahden limppua.

Poikkeuksellisessa tilanteessa osuuskauppa haluaa tuoda palvelun mahdollisimman monen ulottuville. Annosten hinnat alkavat 8,90 eurosta. Asiakasomistaja saa tilauksestaan lisäksi Bonusta.

Tilaukset tehdään ja maksetaan osoitteessa syökotona.fi, josta löytyy myös kuljetushinnoittelun periaate. Palvelu on avoinna viikon jokaisena päivänä klo 10-20.30.

Kuljetusalueena on koko Helsinki, Korkeasaarta, Suomenlinnaa ja Östersundomia lukuun ottamatta. Annoksia voi tilata joko samalle päivälle tai valitsemalleen ajankohdalle ja vaikka useammaksikin päiväksi.

 

Syökotona.fi tuo ravintolan ovellesi. Sen avulla tilaat kokkiemme suunnittelemat ja valmistamat ruoat arkeen ja erityisiin hetkiin.

Tilaa ruoat netistä ja helpota arkeasi

Päivittäisten aterioiden suunnittelu ei ole koskaan ollut näin helppoa!

Tarjolla on kaikki ruokailutarpeesi kattava, herkullinen valikoima valmiiksi mietittynä ja kätevästi valittavana. Ruoan nettitilaus on nopea ja vaivaton tehdä.

Palvelu toimii lähes koko Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan alueella. Voit valita itsellesi sopivan toimitusajankohdan vaikkapa täksi illaksi tai huomiseksi. Kuljetus alkaen 4,50 €, annokset alkaen 8,90 €.

Luotettavasti palvelun kaikissa vaiheissa

Valmistamme ja toimitamme ateriat vastuullisesti ja turvallisesti aina kotiovellesi asti S-ryhmän vastuullisuusperiaatteita noudattaen. Maksun saat suoritettua kätevästi netissä tilauksen yhteydessä. Asiakasomistajalle ostokset kerryttävät myös bonusta. Kokeile jo tänään!

Sinä valitset, me toimitamme!​

Tee tilaus: syökotona.fi »