Alepa Maunulassa käynnistyy remontti – myymälä aukeaa uudistettuna kesäkuun lopussa
Alepa Maunula sulkee ovensa torstaina 28.4. klo 21 kiinteistössä suoritettavan putkiremontin sekä myymäläpäivityksen johdosta. Uudistettu myymälä palvelee asiakkaita jälleen kesäkuun lopusta lähtien.
26.04.2022
Alepa Maunulassa (Metsäpurontie 23) käynnistyy noin kahden kuukauden mittainen remontti torstaina 28. huhtikuuta. Myymälä sulkeutuu kyseisenä päivänä kello 21. Remontin aikana HOK-Elannon lähimmät palvelevat yksiköt ovat Alepa Postipuisto (Rullakkokatu 1) ja S-market Maunula (Metsäpurontie 2). Kivijalkamyymälöiden lisäksi ruoan verkkokauppa tarjoaa apua arjen ostoksiin osoitteessa s-kaupat.fi.
Remontin yhteydessä myymälän ilme päivitetään uuden Alepa-konseptin mukaiseksi, jonka lisäksi kiinteistössä suoritetaan putkiremontti. Myymäläuudistuksen myötä valikoimaa pystytään lisäksi räätälöimään entistä paremmin alueen kysyntää vastaavaksi.
Alepa Maunulan henkilökunta siirtyy remontin ajaksi työskentelemään lähialueen muihin Alepoihin ja palaa palvelemaan asiakkaita uudistetussa myymälässä jälleen kesäkuussa.
Alepa Maunula
Osoite: Metsäpurontie 23, 00630 Helsinki
Viimeinen aukiolopäivä on torstai 28.4.2022 (sulkeutuu klo 21).