Alepa ottaa käyttöön uuden hävikintorjuntakeinon – Hyvikkihevit eurolla kilo


HOK-Elannon Alepa-ketju otti toukokuussa käyttöön uuden hävikintorjuntakeinon Hyvikkihevin. Hyvikkihevissä myydään syömäkelpoisia, mutta hehkeimmät hetkensä nähneitä hedelmiä ja vihanneksia alennettuun hintaan. Idea on lähtöisin henkilökunnalta.

31.05.2023

Lähes kaikissa Alepoissa otettiin toukokuussa käyttöön uusi Hyvikkihevi-käytäntö. Hyvikkihevissä myydään syömäkelpoisia, mutta hehkeimmät hetkensä nähneitä hedelmiä ja vihanneksia alennettuun hintaan euron kilo. Hyvikkihevit löytyvät erillisestä myyntikalusteesta, josta asiakas voi valita tarvitsemansa määrän mieleisiään hedelmiä ja vihanneksia.

– Merkittävä osa kaupan hävikistä tulee hedelmistä ja vihanneksista. Hyvikkihevi on loistava tapa välttää täysin syömäkelpoisten hedelmien ja vihannesten päätymistä hävikkiin, ja asiakkaat saavat tuotteita halvempaan hintaan. Tämä on siis win-win-tilanne sekä asiakkaille että kaupalle, sanoo HOK-Elannon vastuullisuuspäällikkö Satu Kattilamäki.

Myytävän Hyvikkihevin määrä ja sisältö vaihtelevat päivästä riippuen sen mukaan, kuinka paljon hedelmiä ja vihanneksia uhkaa päätyä hävikkiin. Myyntikelvottomat hedelmät ja vihannekset hyödynnetään biokaasun tuotannossa.

Hävikkikäytänteistä henkilöstölle kiitos 

Hyvikkihevin idea sai alkunsa henkilöstöltä.

– Järjestimme henkilökunnalle ideointikilpailun hävikin vähentämiseksi. Saimme paljon loistavia ideoita, joista Hyvikkihevi päätettiin jalostaa käyttöön saakka. Ideaa kokeiltiin käytännössä muutamassa Alepassa ja sen hyvän vastaanoton rohkaisemana malli otetaan käyttöön Alepa-ketjussa, sanoo Kattilamäki.

Myös 60 % ilta-alekäytäntö lähti aikanaan henkilöstön aloitteesta. Ilta-alessa myydään punalapputuotteita tupla-alella klo 21 jälkeen parin tunnin ajan.

– Myymälähenkilökunnan merkitystä tällaisten vastuullisuustoimien ideoijana arvostan kovasti, sillä usein heillä on myös konkreettisia näkemyksiä siitä, mikä toimii käytännössä ja mikä ei. Tämän toimintamallin kokeiluvaiheessa hiottiin vielä lopullista muotoa ja nyt toivomme, että myös asiakkaat löytävät nämä tuotteet, Kattilamäki toteaa.

Tavoitteena puolittaa hävikki vuoteen 2030 mennessä 

Kaupalla on sekä taloudelliset että ekologiset intressit torjua hävikkiä. HOK-Elannolla on kunnianhimoinen tavoite puolittaa hävikkinsä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2020 tilanteeseen verrattuna.

HOK-Elannossa hävikin vähentäminen pohjautuu tuotteiden menekin ennustamiseen, oikea-aikaiseen tilaamiseen sekä hyvään suunnitteluun. Keinovalikoimassa näiden sekä Hyvikkihevin lisäksi on muun muassa punalaput, jotka Alepa-ketju otti käyttöön Suomessa 15 vuotta sitten sekä tupla-ale, jonka Alepa-ketju otti ensimmäisenä Suomessa käyttöön vuonna 2015.

– Toivomme, että Hyvikkihevi-mallilla taklaamme hävikkiä, jonka ennustaminen on ajoittain vaikeaa, koska kyse on tuotteista, joissa myös luontainen kypsyminen ja kuivuminen vaikeuttavat myyntiajan ennustettavuutta, summaa Kattilamäki.