Ateneum Taidemenu: Sata vuotta ystävyyttä


15.08.2019

Ateneum Taidemenu on Ateneumin taidemuseon sekä Kappelin ja Salven tarjoama kokonaisvaltainen kulttuurielämys. Se sisältää herkullisen menun ja pääsylipun Ateneumiin, jossa on nähtävillä Sata vuotta ystävyyttä -näyttely 6.10. saakka.

Harva ravintola sopii niin hyvin Taidemenulle kuin Kappeli, jossa jo Suomen taiteen kultakauden taiteilijat viihtyivät – tai Salve, joka on viime vuosina profiloitunut entistä vahvemmin taideravintolaksi. Salvessa viihtyneiden Juhani Harrin ja Vexi Salmen ympärille alkoi 1990-luvulla kehittyä taiteilijoiden pöytäkunta.

– Ravintola onkin hankkinut nimenomaan ravintolassa istuneiden taiteilijoiden teoksia. Pysyvien taideteosten lisäksi Salvessa on esillä Galleria Liven taiteilijoiden kuukausittain vaihtuva näyttely, kertoo ryhmäpäällikkö Henni Paajanen HOK-Elannosta.

Taidemenu on nautittavissa 15.8.–6.10. Asiakas saa menuun kuuluvan Ateneumin pääsylipun ravintolasta, mutta voi tutustua näyttelyyn joko ennen ateriaa tai sen jälkeen. Menu on edullisempi S-Etukortilla.

– HOK-Elannon avulla Ateneumin on mahdollista tavoittaa uusia yleisöjä. Pitkäjänteisen yhteistyön myötä näyttelymme ovat saaneet HOK-Elannon toimipisteissä kattavaa näkyvyyttä, johon meillä ei olisi mahdollisuutta ilman yhteistyötä, Ateneumin markkinointipäällikkö Suvi Rusanen sanoo.

Ateneumin ystävät ry on Suomen vanhin ja suurin museonystäväyhdistys, joka perustettiin vuonna 1919 Ateneumin taidemuseon tukemiseksi. Sadan vuoden aikana Ateneumin ystävät ovat lahjoittaneet Ateneumille yli 130 taideteosta. Näyttelyyn on koottu taidehankintoja ja taideteoksia, joilla on tärkeä merkitys sekä Ateneumin että Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmissa. Näytteille tuodun teosvalikoiman kautta avataan taiteen hankkimisen tapoja ja kerrotaan taideteosten taustasta ja vaiheista.

 

Lisätietoja:

taidemenu.fi

ateneum.fi.