HOK-Elannon liikevaihto 2016: Uudet myymälät, pidemmät aukioloajat ja halpuuttaminen kasvattivat marketkauppaa 6,6 prosenttia


18.01.2017

Helsingin Osuuskauppa Elannon liikevaihto vuodelta 2016 oli 1 953 miljoonaa euroa (ed.vuosi 1 871), jossa on kasvua 4,3 prosenttia (- 1,2 %).Voimakkainta kasvu oli marketkaupassa, joka hyödynsi uusia aukioloaikoja menestyksekkäästi ja avasi lisäksi 20 uutta myymälää.

Kaupan aukiolojen vapauduttua vuoden alussa, HOK-Elannon marketkaupan ketjut ovat tarjonneet asiakkailleen mahdollisuuden käydä kaupassa lähes koska tahansa. Pääkaupunkiseudun Prismat ovat olleet auki joka päivä kello 23:een ja S-marketit klo 22:een. Lisäksi kolme S-marketia palvelee ympäri vuorokauden ja kuusi klo 24:ään. Alepa-ketjun myymälöiden jo ennestään pitkiin aukioloaikoihin lakimuutos ei vaikuttanut.

– Olemme antaneet asiakkaille aidosti mahdollisuuden päättää itse, milloin he haluavat asioida kaupassa, myös juhlapyhien aikana. Kokonaisuutena uudet aukioloajat on otettu hyvin positiivisesti vastaan, toteaa HOK-Elannon toimitusjohtaja Matti Niemi.

– Joulukuussa toteutimme Prisma Kaaressa kokeilun, jossa pidimme Suomen suurimman hypermarketin auki ympäri vuorokauden. Tämäkin osoittautui menestykseksi ja joulun lähestyessä yön tunteina asioi jopa tuhansia asiakkaita.

Halpuuttaminen kasvatti myös asiakasmääriä
– Myös halpuuttaminen näkyy asiakasmäärien kasvuna. Totesimme jo kaksi vuotta sitten, että tämä ei ole hetkittäinen kampanja vaan pysyvä muutos, jonka mahdollistamme tinkimällä omista katteistamme ja tehostamalla kaikkia toimintojamme, Matti Niemi kertoo.
– Päivittäistavaraketjumme  tarjoavat nyt jo yli 2 000 tuotetta halpuutettuun hintaan, joten suomalaisten ruokapöytään on runsaasti myös edullisempia vaihtoehtoja. 

Vuoden 2016 ennakkotietojen mukaan HOK-Elannon market-kaupan liikevaihto oli 1 624 miljoona euroa (1 524 M€), jossa oli kasvua 6,6 prosenttia (+0,3 %). Liikevaihto kertyi 12 Prisman, 57 S-marketin, 111 Alepan sekä yhden Kodin Terran liiketoiminnasta. Market-kauppa avasi 20 uutta yksikköä.

HOK-Elannon tavaratalokaupassa tapahtui vuoden aikana käänne. Liikevaihto nousi yhteensä 65 miljoonaan euroon (62 M€), jossa oli kasvua 4,4 prosenttia (-7,8 %).  Tavaratalokauppa muodostui kahdesta Sokos-tavaratalosta ja kymmenestä Emotion-kosmetiikkamyymälästä. Kauppakeskus Iso Omenssa avattiin syyskuussa Emotion-ketjuun uusin myymälä.

HOK-Elannon ravintolaliiketoiminnan liikevaihto oli 127 miljoonaa euroa (132 M€), jossa oli vähennystä 4,2 prosenttia (-1,8 %). Liikevaihdon pieneneminen johtuu suunnitelmien mukaisesta verkoston supistamisesta, jossa suljettiin tai myytiin yhdeksän ravintolan liiketoiminta. HOK-Elannolla oli vuoden lopussa 98 ravintolaa.

Polttoneste- ja autopesukaupan liikevaihto oli 114 miljoonaa euroa (123 M€), jossa oli vähennystä 7,2 prosenttia (- 13,3 %). Asemilla sijaitsevien Alepoiden liikevaihto on syyskuusta 2016 lähtien kirjattu Alepa-ketjulle. HOK-Elannon ABC-ketjuun kuuluu pääkaupunkiseudulla yhteensä 34 toimipaikkaa. Kaupan aukioloaikojen vapautuminen vaikutti merkittävästi ABC-asemien sisäkauppaan pääkaupunkiseudulla. Tästä johtuen tehtiin strateginen päätös, jonka mukaan HOK-Elannon ABC-ketju keskittyy jatkossa polttoneste- ja autopesukauppaan. Litroissa mitattuna polttonestekaupan volyymi kasvoi peräti 6,4 prosenttia (-0,7).

HOK-Elannon muun liiketoiminnan muodostavat kiinteistöliiketoiminta sekä  hautaus- ja lakipalvelu. Muun liiketoiminnan liikevaihto oli 23 miljoonaa euroa (30 M€), jossa on vähennystä  22,9 prosenttia.  Kauppakeskus Kaaren myynti lokakuussa 2015 vähensi merkittävästi kiinteistöliiketoiminnan ulkopuolisia vuokratuottoja. HOK-Elannon Hautaus- ja Lakipalvelulla  on 12 toimistoa eri puolilla toimialuetta.

 

HOK-Elanto-konsernin liikevaihto jakautui toimialoittain seuraavasti:

 

Liikevaihto 2016  M€

Liikevaihto 2015 M€

Muutos %

Marketkauppa

1 623,5

1 523,7

    + 6,6

Tavaratalokauppa

     64,7

     62,0

    + 4,4

Ravintolaliiketoiminta

   126,5

   132,1

      -4,2

ABC-liiketoiminta

   114,3

   123,2

      -7,3

Muu liiketoiminta ja hallinto

     23,8

     30,4

    -21,9

HOK-Elanto konserni yhteensä

1 952,8

1 871,4

   + 4,3

 

Konsernin myynnistä 73,7 prosenttia (75,5 %) suuntautui asiakasomistajille. HOK-Elannon asiakasomistajat saivat Bonusta yhteensä 63,5 miljoonaa euroa (61,1 M€) ja maksutapaetua 1,5 miljoonaa euroa (1,3 M€).

HOK-Elanto julkistaa viime vuoden tilinpäätöksen ennakkotiedot  15.2.2017.

Lisätietoja: 
Toimitusjohtaja Matti Niemi, p. 010 76 60 100 tai matti.niemi(at)sok.fi
Varatoimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen, päivittäis- ja käyttötavarakauppa,p. 010 76 60700, veli-matti.liimatainen(at)sok.fi
Toimialajohtaja Jouko Heinonen, ravintolatoimiala, p. 010 76 60640, jouko.heinonen(at)sok.fi
Toimialajohtaja Markku Kuusinen, polttoneste- ja liikennemyymäläkauppa, p. 010 76 60673, markku.kuusinen(at)sok.fi