HOK-Elannon vuosi 2022: asiakasomistajille ennätysbonukset, ravintolat toipuivat koronasta


S-ryhmän suurimman alueosuuskaupan HOK-Elannon liikevaihto kasvoi vuonna 2022 edellisvuodesta 166 miljoonalla eurolla 2,4 miljardiin euroon. Päivittäistavarakaupassa myynnin kasvu oli markkinaa vahvempaa ja ravintolat sekä tavaratalokauppa palautuivat koronasta ennakoitua nopeammin. HOK-Elanto jatkoi määrätietoisesti palveluiden kehittämistä asiakasomistajilleen: vuoden aikana avattiin 10 uutta kauppaa, neljä uutta ravintolaa ja 14 toimipaikkaa uudistettiin. HOK-Elannon 660 000 asiakasomistajalle maksettiin Bonuksia kaikkiaan ennätykselliset 81,1 miljoonaa euroa, mikä on viisi prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

17.02.2023

– Viime vuonna maksettu Bonus ylitti ensimmäistä kertaa 80 miljoonan euron rajan ja HOK-Elantoon liittyi yli 27 000 uutta asiakasomistajaa. Osuuskauppana perustehtävämme on tuottaa asiakasomistajillemme etuja ja kehittää palveluitamme pitkäjänteisesti. Tämä tehtävä on merkityksellinen erityisesti juuri tässä ajassa, johon liittyy paljon epävarmuuksia, sanoo HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen.

Vuoden lopussa HOK-Elannon toimialueen yhdeksän kunnan kotitalouksista 76,9 prosenttia oli asiakasomistajia. Ennätysbonusten lisäksi HOK-Elannon asiakasomistajille maksettiin maksutapaetua yhteensä 2,8 miljoonaa euroa. Maksutapaetu on rahana maksettava etu, jota asiakasomistajat saavat maksaessaan ostoksia S-ryhmän toimipaikoissa S-Etukortti Visa debit- tai credit-kortilla.

Liikevaihto kasvoi 166 miljoonalla eurolla, ravintoloissa myyntiennätyksiä

HOK-Elanto-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa, mikä on 166 miljoonaa euroa ja 7,4 prosenttia enemmän kuin vuonna 2021. Konsernin liiketulos parani edellisvuodesta 19,2 miljoonaan euroon ravintolatoimialan koronapandemiasta toipumisen myötä. Marketkaupan liikevaihto kasvoi 4,3 prosenttia edellisvuodesta.

– Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan päivittäistavarakaupan markkina kasvoi tammi-joulukuussa 3,3 prosenttia*, joten markkinaa vahvempi 5,9 prosentin kasvumme päivittäistavarakaupassa vahvistaa edelleen markkinajohtajan asemaamme toimialueellamme niin kivijalassa kuin verkossakin, Liimatainen sanoo.

Ravintolaliiketoiminta toipui koronapandemiasta ennakoitua nopeammin ja kasvatti liikevaihtoaan 55 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna. Myös tavaratalokauppa ja liikennekauppa menestyivät hyvin: liikevaihto kasvoi tavaratalokaupassa 4 prosenttia ja liikennekaupassa 37 prosenttia edellisvuodesta.

– Liikkuminen Helsingin keskustassa on vilkastunut, vaikkakaan ei vielä koronaa edeltävälle tasolle. Koronasta palautumisesta kertoo kuitenkin se, että Helsingin keskustan suuret ravintolamme Kappeli, Mummotunneli ja La Famiglia tekivät viime kesänä kaikkien aikojen myyntiennätykset. Myös tavaratalokauppa piristyi pandemian väistyttyä ja liikennekaupan eli polttoaineen, sähkölatauksen ja autopesujen myynti kävi vilkkaana, Liimatainen sanoo.

HOK-Elannon vuoden 2022 tulos ennen veroja oli 1,0 miljoonaa euroa, kun edellisvuonna se oli 24,5 miljoonaa euroa. Tuloksen heikkenemisen taustalla on sijoitussalkun arvon lasku. HOK-Elannon maksuvalmius on hyvä ja omavaraisuusaste oli 74,9 prosenttia.

Ruoan verkkokaupan myynti jatkoi kasvuaan

Vuonna 2022 HOK-Elannon ruoan verkkokaupan tilausmäärät vakiintuivat korkealle tasolle ja verkkokaupan osuus koko päivittäistavaramyynnistä oli noin viisi prosenttia. Myynti on jatkanut kasvuaan vuodesta 2021.

– Koronapandemian väistyttyäkin ruoan verkkokaupan myynti on jatkanut meillä kasvuaan ja jouluviikolla 2022 rikoimme kaikki myyntiennätykset. Olemme iloisia, että tarjoamamme ruoan verkkokaupan palvelut, niin noutotilaukset kuin kotiinkuljetuksetkin, ovat vakiinnuttaneet paikkansa asiakkaidemme yhtenä ruokaostoskanavana niin arjessa kuin juhlassakin. Kehitämme palveluitamme jatkuvasti ja rakennamme parhaillaan ruoan verkkokaupan keräilykeskusta, jonka avulla voimme lähivuosina tuplata nykyisen toimituskapasiteetin, Liimatainen kertoo.

HOK-Elannon vuoden 2024 aikana valmistuvasta ruoan verkkokaupan keräilykeskuksesta tullaan toimittamaan pääkaupunkiseudun ja lähikuntien asiakkaille tuhansia tilauksia päivässä. Yli 100 robotin lisäksi keskus tulee työllistämään Vantaalla jopa 200 ihmistä.

Pitkäjänteisiä investointeja palveluverkostoon

Vuoden 2022 lopussa HOK-Elannolla oli yhteensä 412 toimipaikkaa pääkaupunkiseudun ja kehyskuntien, eli Espoon, Helsingin, Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Tuusulan ja Vantaan alueella. Viimeisten kolmen vuoden aikana HOK-Elanto on käyttänyt investointeihin yhteensä yli 300 miljoonaa euroa, joista 64 miljoonaa euroa vuonna 2022.

Vuoden aikana avattiin 16 täysin uutta toimipaikkaa: 1 uusi Prisma ja Omistajapalvelupiste, 6 uutta Alepaa, 2 uutta S-marketia, yksi Emotion sekä neljä uutta ravintolaa. Lisäksi 14 toimipaikkaa sai remontissa uuden ilmeen. Vuonna 2022 avattiin myös uusi ABC-autopesu ja latausasema Espoon Jupperiin. Lisäksi ABC-latausasemaverkostoa on kasvatettu: latausasemia on HOK-Elannon toimipaikkojen yhteydessä jo noin 30 ja niissä noin 230 laturipaikkaa.

Ennätykselliset yli 2 000 kesätyöntekijää

HOK-Elanto on toimialueensa merkittävä työllistäjä ja osuuskaupan palveluksessa työskenteli vuoden lopussa vakituisissa työsuhteissa 6 751 henkeä. Vakituisen henkilöstön määrä kasvoi edellisvuodesta 256 hengellä. HOK-Elanto työllisti lisäksi kesän aikana ennätykselliset yli 2 000 kesätyöntekijää niin lyhyemmissä Tutustu ja tienaa -harjoitteluissa kuin pidemmissäkin työsuhteissa.

–  Kiitos jokaiselle hokelantolaiselle työpanoksesta toimipaikkojemme arjen pyörittämisessä. Olemme myös erittäin iloisia ja ylpeitä siitä, että viimeisimmässä työtyytyväisyyskyselyssä jopa 89 prosenttia vastaajista suosittelisi HOK-Elantoa työpaikkana. Tämä kertoo upealla tavalla työntekijöidemme tyytyväisyydestä työpaikkaansa, Liimatainen sanoo.

HOK-Elanto käytti henkilöstön palkitsemiseen kiitoksena vuoden 2022 työpanoksesta yhteensä noin 2 miljoonaa euroa.

HOK-Elannon keskeiset luvut 1–12/2022 

  • Liikevaihto oli 2 415 milj. euroa (ed. v. 2 250 milj. euroa), kasvua 166 miljoonaa euroa ja 7,4 %.
  • Liiketulos 19,2 milj. euroa (ed. v. 5,9 milj. euroa).
  • Tulos ennen veroja oli 1,0 miljoonaa euroa (ed. v. 24,5 M€).
  • Investoinnit olivat 64 miljoonaa euroa (ed. v. 136 M€).
  • Omavaraisuusaste oli 74,9 prosenttia (75,9 %).
  • HOK-Elantoon liittyi 27 432 uutta asiakasomistajaa (24 305). Vuoden lopussa heitä oli 664 161 taloutta (652 502) eli 76,9 % (76,6 %) toimialueen yhdeksän kunnan kotitalouksista.
  • HOK-Elannon asiakasomistajat saivat Bonusta yhteensä 81,1 miljoonaa euroa (77,3 M€) ja maksutapaetua 2,8 miljoonaa euroa (2,5 M€). Asiakasomistajille maksetun Bonuksen määrä kasvoi 5 prosenttia ja maksutapaetu 12 prosenttia.
  • HOK-Elannon asiakasomistajat ostivat Bonusta kerryttäviä tuotteita ja palveluja 2 405,4 milj. eurolla HOK-Elannosta, S-ryhmästä ja S-ryhmän yhteistyökumppaneilta. HOK-Elannon myynnistä 64,0 prosenttia (64,6 %) suuntautui asiakasomistajille.
  • HOK-Elannossa työskenteli vuoden lopussa 6 751 henkeä (ed. v. 6 495). Määrä on laskettu vakituisten työsuhteiden mukaan. Kesällä 2022 HOK-Elanto työllisti yli 2 000 kesätyöntekijää.
  • Toimipaikkojen kokonaislukumäärä oli vuoden lopussa 412 (ed. v. 382). Määrään sisältyy Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tuusulassa, Keravalla, Järvenpäässä, Mäntsälässä, Nurmijärvellä ja Hyvinkäällä 76 ravintolaa, 15 Prismaa, 65 S-markettia, 131 Alepaa, kolme Food Market Herkkua, kaksi Sokos-tavarataloa ja 12 Emotionia, sekä 82 ABC-automaattiasemaa sekä toimipaikkojen yhteydessä olevaa latausasemaa, 12 Hautaus- ja lakipalvelupistettä sekä 14 Omistajapalvelupistettä.

Tiedotteen taloudelliset tiedot ovat vielä tiedotteen julkaisuhetkellä 17.2.2023 tilintarkastamattomia ennakkotietoja.

*Lähde, Päivittäistavarakauppa ry:n tilasto: Korkea inflaatio näkyi joulukaupassa: myyntieurot kasvussa, myyntimäärät laskussa | Päivittäistavarakauppa ry (pty.fi)