HOK-Elanto keskittää toimintojaan Pasilan Triplaan


25.01.2019

Syksyllä 2019 valmistuvaan Pasilan kauppakeskus Mall of Triplaan avautuu HOK-Elannon Prisma, Alepa, Emotion sekä kolme uutta ravintolakonseptia. Myös SOK:n Sokotel Oy avaa Triplaan Sokos-hotellin.

HOK-Elanto on tehnyt myös vuokrasopimuksen Triplan Workery-toimistotiloista Commerz Real AG:n kanssa. Commerz Real osti YIT:n konseptoimat ja rakentamat Triplan toimistot viime vuoden lopulla. HOK-Elanto siirtää Triplaan liiketoimintansa ketjuohjaukset ja tukitoiminnot vuoden 2020 puolivälissä.

– Tutkimme erilaisia vaihtoehtoja vuokratiloista omaan uudisrakennukseen. Tukitoimintojen ja ketjuohjausten sijoittuminen lähelle isoa kaupallista keskittymää on tietysti hyvä asia. Toimimme yhdeksän uusmaalaisen kunnan alueella noin kolmessa sadassa toimipaikassa. Haimme keskeistä, helposti joka suunnasta saavutettavaa sijaintia, ja Triplassa tämä toive toteutuu mallikkaasti, HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen toteaa. 

HOK-Elannon nykyisen toimistotilan vuokrasopimus päättyy lähivuosina, ja 1970-luvulla rakennettuun kiinteistöön suunnitellaan mittavaa peruskorjausta.

– Halusimme välttää väistötiloja, joten haimme parhaan pysyvän ratkaisun jo hyvissä ajoin. Muutos koskee kaikkiaan noin 200 henkilöä. Neliömäärä pienenee nykyisestä, kun poistutaan vanhentuneiden standardien mukaisista tiloista, mutta synergia eri tukitoimintojen välillä ja kentän suuntaan varmasti lisääntyy, Karjalainen uskoo.