Kesä parvekkeella


01.05.2013

Pienen puutarhan ja perunamaan voi saada, vaikka asuisi kerrostalossa. Yhä useammalla kerrostaloasujalla on kesäaikaan käytössään lisätilaa, sillä nykyisin pienimpiinkin asuntoihin rakennetaan parveke. Nautiskelija sisustaa parvekkeelleen kahvittelutilan tai lukunurkkauksen, multasormen parvekkeen täyttävät kukkaruukut ja vihannesviljelmät.

Porvoon S-Garden Näsin puutarhurit Anna Ijäs ja Markus Nyström tietävät, että parvekkeiden laittaminen on trendikästä.

– Sisustusbuumi näkyy myös pihoilla, Ijäs sanoo. – Televisio-ohjelmat näyttävät mallia. On myös tiedossa, että hoidettu piha ja parveke nostavat koko talon arvoa.

Nyströmin mukaan myymälöihin tullaan usein puutarhaohjelmissa esiteltyjen tuotteiden perässä.

– Viime kesältä muistan, kun eräänä iltana televisiossa puhuttiin herneenversojen kasvattamista. Seuraavana päivänä kymmenen asiakasta tuli kysymään niitä.

Mitä ruotsalaiset edellä…

Ijäs kertoo, että Porvoossa luetaan paljon ruotsalaisia puutarhalehtiä. Niissä esitellyt trendit ovat usein vasta tulossa Suomeen.

–  Tämän takia S-Gardenissa on omat sisäänostajat. Täydennämme perusvalikoimaa hankkimalla uutuustuotteita eri puolilta maailmaa.

Parvekkeen sisustaminen aloitetaan miettimällä, mitä toimintoja sinne kaivataan. Halutaanko parveke valjastaa kasvimaaksi vai fiilistelytilaksi, tarvitaanko säilytystilaa? Oleskelua varten parvekkeen voi kalustaa ruokapöytäryhmällä tai yksittäisillä lepotuoleilla. Kokovaihtoehtoja parvekekalusteissa on pikkuisista kahvilatyyppisistä pöydistä ja tuoleista hulppeisiin polyrottinkisiin sohvaryhmiin.

– Yleensä lattia päällystetään puuritilöillä tai matolla, summaa Nyström parvekkeen perusvarustusta. – Moni kaipaa parvekkeelleen jonkinlaista näkösuojaa. On myös hyvä kiinnittää kattoon tai seinään pari koukkua amppeleille.

Yrttejä, tomaatteja ja valkoista väriä

Lasitetulla parvekkeella kevät alkaa aikaisemmin kuin lasittamattomalla. Lasitetun parvekkeen käyttökautta voi myös pidentää asentamalla sinne lämmittimen. Toisaalta kesällä pitää huomioida, että lasien ollessa suljettuina lämpötila parvekkeella voi nousta aurinkoisella säällä hyvinkin korkeaksi, mistä voi olla haittaa kasveille. Myös ilmanvaihtoon ja varjostuksiin pitää kiinnittää lasitetulla parvekkeella erityishuomiota.

Ijäksen mukaan valkoinen väri on parvekesisustamisen klassikko. Lattiamateriaaleissa puun sävyt ovat suosittuja, ne valloittavat tilaa vihertäviltä lattiaritilöiltä. Yksityiskohdissa, kuten parveketekstiileissä, nähdään tänä vuonna paljon pinkkiä

Kukissa eletään juuri nyt orvokkiaikaa. Orvokki sopii loppukevääseen, sillä se kestää -5 asteen pakkasen. Seuraavaksi vuorossa ovat erilaiset kukka-amppelit, joiden sesonki on äitienpäivänä.

Yhä useampi valitsee parvekkeelleen kukkien lisäksi hyötykasveja. Nyströmin mukaan yrtit ovat kasveista suosituimpia, hyvänä kakkosena tulevat tomaatit.

– Yrttejä kasvatetaan sekä siemenistä että taimista, tomaatteja taimista. Itse kasvatetut tomaatit maistuvat mahtavilta!