15.11.2016
Yksi hotelli, niin monta tarinaa… Lähde kanssamme kierrokselle hotellin kulttuuria tihkuviin kerroksiin kokousisäntä Heikin johdolla.
Helsingin Original Sokos Hotel Vaakuna on seissyt paraatipaikalla kaupungin keskustassa jo kuuden vuosikymmenen ajan. Kokousisäntä Heikki Nissinen on nähnyt niistä lähes kaksi. Lähde kanssamme kierrokselle hotellin kulttuurihistoriaa tihkuviin kulisseihin.
”Helsingin Hotelli Vaakunaan liittyy paljon historiaa. Paikalle avattiin ravintola vuonna 1947 ja hotelli vuonna 1952. Itse tulin taloon joskus 2000-luvun vaihteessa, ja puheliaana savolaisena kerron mielelläni historiasta kävijöille. Rakennuksessa on tehty remontteja alusta asti, ja hotellin seinät kätkevät sisäänsä aikamoisen määrän kerrostumia.
1950-luku oli suomalaisen muotoilun kulta-aikaa, ja maamme design-historia näkyykin arkkitehti Erkki Huttusen suunnittelemassa Vaakunassa mihin tahansa katsookin. Pieniä, kiinnostavia yksityiskohtia on hauska bongailla: ihanan erikoiset ovenkahvat, kaunis kello, paljon muun muassa Tynellin designia… Hotelli rakennettiin sotien jälkimainingeissa, joten rakennusaineista oli pulaa – ja Amerikoista tilatut ikkunanpokatkin upposivat onnettomuuteen joutuneen rahtilaivan mukana! Siksi käytössä oli paljon edullisia materiaaleja, esimerkiksi vaneria. Nykyään Museovirasto suojelee rakennusta, jotta historiaa ei häivytetä turhilla uudistuksilla.
Yläkerran ravintola Loisteesta avautuvat upeat näkymät Helsingin yli. Niitä ovat vuosien saatossa ihastelleet niin tavalliset turistit kuin poliitikkojen arvovieraatkin. Parikymmentä vuotta sitten ikkunasta pystyi tarkkailemaan Kampin kauppakeskuksen rakennustöitä; nyt samasta ikkunasta voi katsoa suoraan Amos Andersonin taidemuseon remonttikuoppaan keskellä historiallista Lasipalatsia. Vaakunan kulttuurihistoria ulottuukin talon seinien ulkopuolelle: hotellin historialliset kerrostumat rakentuvat yhdessä ympäröivän kaupungin kanssa.”
”Koska hotelli on palvellut ihmisiä vuosikymmenten ajan, pääsee täällä kuulemaan jos jonkinmoista tarinaa. Kaikenlaiset hullut jutut hotellikävijöitä ovat puhuttaneetkin! 1950-luvulla kiinnostusta herätti Miss Universum Armi Kuuselan vierailu Vaakunassa. 70-luvulla nykyisen ravintola Loisteen kapealla parvekkeella puolestaan järjestettiin amerikkalaisen lehdistön iloksi hiihtokilpailut. Joitakin vuosia sitten otsikoihin nousivat vastapäisen Forum-kauppakeskuksen katolla pesivät jättimäiset city-huuhkajat, joiden menoa ihmiset tarkkailivat ravintolan ikkunoista. Lasillisen äärellä lintubongaus sai vähän elegantimman merkityksen!
Kohtaan usein työssäni asiakkaita, joilla on jokin erityinen muisto hotellista. Pari kuukautta sitten kohtasin arkkitehdin, joka toimi talon suunnitelleen Erkki Huttusen oppipoikana ja pääsin juttelemaan hotellin sisustusyksityiskohdista hänen kanssaan. Myös moni rakkaustarina on saanut alkunsa hotellin ravintolasta. Kerran tapasin iäkkään pariskunnan, joka kertoi löytäneensä toisensa talon tanssilattialta. He olivat varmasti olleet yhdessä puoli vuosisataa tai enemmänkin.”
”Ravintola Loisteen alkuaikoina ravintolan lattian sisään oli rakennettu liukuhihna, joka kuljetti valmiit annokset keittiöstä salin poikki kabinetissa ruokaileville asiakkaille. Nykyään kabinetin tilalla sijaitsee lasten leikkihuone, eikä vanha käytäntö varmaan enää menisi hygieniasäädöksistäkään läpi, mutta esimerkki kuvaa hyvin sitä, miten paljon hotellissa tapahtuu taustatyötä, jota asiakas ei välttämättä näe ollenkaan.
Minun työni kokousisäntänä on varmistaa, että hotellissa tapaamisia järjestävät kokousvieraat viihtyvät mahdollisimman hyvin. Siksi työpäivä alkaa jo ennen kuin asiakkaat saapuvat. Pääosin työni on kokoustarjoiluista huolehtimista ja yhteydenpitoa asiakkaiden kanssa, mutta myös lukuisiin erityistoiveisiin vastaamista: taustamusiikin järjestämistä, narikkapalvelun hankkimista ja erityisruokavalioiden muistiin pistämistä.
Ennen vanhaan hotellihuoneiden ovissa oli ovikomerot, joihin vieraat saivat jättää vaatteensa pestäväksi ja silitettäväksi. Yöllä kerroshoitaja keräsi vaatteet, pesi ne ja toimitti ne takaisin aamuyöllä ennen kuin asiakas oli herännyt. Vaikka tällaista palvelua ei meillä enää olekaan, niin samanlainen ajatus kuvastaa omaa työtapaani: kun homma rullaa hyvin, asiakas ei edes huomaa kuinka paljon kulisseissa tapahtuu. Siksi virallinen tittelini ei olekaan kokousisäntä vaan V.K.O. Host eli Voit keskittyä olennaiseen -host.”
Lue lisää historiallisesta Original Sokos Hotel Vaakuna Helsingistä täällä.
Kolme salaisuutta
Mitä tapahtuu, kun asiakkaat vielä nukkuvat? Miten pyörii majapaikan arki ja millaista työtä tehdään hotellin kulisseissa? Kolme salaisuutta -juttusarjassa jaamme tarinoita työn ääreltä, yksityiskohtia taukotiloista ja uusia näkökulmia hotellien arjesta.
26.08.2024 | HOK-Elanto
26.08.2024 | Henkilöstö | Prisma