Kulosaarelaiset esittivät ”korttelitoiveen” – Alepan Kulkuri-myymälä avautuu ensi vuoden alussa?


07.06.2018

HOK-Elanto haluaisi avata ensimmäisen Alepa Kulkuri -myymälän Kulosaareen. Kulkuri on Suomen ensimmäinen useita siirtoja kestävä, moduuleista koostuva myymälä, jonka kokonaispinta-ala on lähes 600 neliötä, ja myymäläpinta-alaakin on peräti 450 neliötä.

 

Kulosaarelaisia lähes kuusikymmentä vuotta palvellut ostoskeskus on tullut elinkaarensa päähän, ja se on suunniteltu purettavaksi. Kulosaari-seuran jäsenistä koostunut delegaatio kävi syksyllä 2017 HOK-Elannon päättäjien pakeilla esittämässä huolensa palveluiden loppumisesta. Huoli otettiin osuuskaupassa vakavasti ja siihen alettiin etsiä ratkaisumalleja.

Ratkaisu löytyi jokioislaisesta moduulirakentamiseen erikoistuneesta FM Haus -tehtaasta, joka toimittaa HOK-Elannolle ensimmäisen Alepa Kulkuri -myymälän vuodenvaihteen jälkeen.

– Myymälä kootaan kymmenestä 4 x 14 metrin moduulista, ja se saadaan avattua muutamassa viikossa siitä kun pystytys aloitetaan. Myymäläkalusteet on asennettu paikoilleen jo tehtaalla, joten kun moduulit on kiinnitetty, pääsemme aloittamaan tuotteiden hyllytyksen, Alepa-ketjun johtaja Merja Mustonen iloitsee.

– Puurakenteiset moduulirakennukset tehdään täysin valmiiksi tuotantotiloissamme pienkalusteita myöten ja ne kuljetetaan tilaelementteinä paikalleen. Moduulirakennus voidaan siirtää helposti paikasta toiseen ja se kestää useampiakin siirtoja, FM Hausin toimitusjohtaja Juhani Sjöman kertoo.

– Kun vanhoja ostareita ja liikerakennuksia kehitetään, syntyy usein tilanteita, joissa palvelut tilapäisesti puuttuvat. Toisaalta nyt rakennetaan paljon uusia isoja asuinalueita, joiden palvelut eivät ole vielä valmiina kun ensimmäiset asukkaat muuttavat alueelle. Näihin tilanteisiin tämä Kulkuri-konsepti on erinomainen ratkaisu. Kertainvestointi on perus-Alepaa suurempi, mutta kustannus tietysti laskee uudelleensijoitusten myötä, toteaa kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen HOK-Elannosta.

– Lähipalveluiden säilyminen on meille tietysti tärkeää. On hienoa, että toiveemme kuultiin HOK-Elannossa ja siihen tartuttiin. Nyt vain toivotaan kaupungilta suopeaa suhtautumista tilapäisen kaupan luvan saamiseksi, kulosaarelaisia edustava Kirsti Santaholma sanoo.

Kulosaaren ostoskeskuksen tontille rakennetaan liiketiloilla varustettuja asuintaloja. Liiketiloihin sijoittuu uusi Alepa, jonka avauduttua Alepa Kulkuri jatkaa matkaansa seuraavaan kohteeseen.