Lihapullat ovat ABC:n noutopöydän kestosuosikki


12.09.2016


ABC on uudistanut noutopöydän valikoimaa asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Uudet noutopöytälistat ovat käytössä maanantaista 12.9.2016 alkaen.

Uudistusta varten selvitimme kuluneen vuoden aikana asiakkaidemme ruokailutottumuksia lounasruokailussa sekä suosikkiruokia. ABC:n asiakkaiden toiveissa korostui perinteinen kotiruoka, johon olemme uudessakin listassa keskittyneet. Asiakkaamme kertoivat pitävänsä erityisesti esimerkiksi jauheliha- ja broileriruuista.

Ehdoton kestosuosikki noutopöydässä on ollut vuodesta toiseen lihapullat. Nämä löytyvät jälleen uusilta listoilta, kuten monet muutkin tutut suosikit.

– Kun lähdemme suunnittelemaan uusia valikoimia, otamme vahvasti asiakkaidemme kokemukset ja toiveet huomioon. Asiakastyytyväisyystutkimuksia teemme jokaisella asemalla säännöllisesti, kertoo ABC-ravintolan kehityspäällikkö Tero Hänninen.

ABC:n noutopöydässä on tarjottu nyt vuoden ajan pelkästään kotimaista lihaa.
 

Päivitetty 16.11.2016: Kotimaisen kirjolohen toimitusvaikeuksien takia noutopöydän kirjolohen alkuperämaat ovat toistaiseksi Suomi, Ruotsi, Tanska ja Norja.