Malmin ABC Autopesu uudistui


21.09.2016

Malmin ABC-asemalla palvelee nyt uusittu autopesulaitteisto, joka takaa parhaan mahdollisen pesutuloksen.

HOK-Elanto kehittää autopesukauppaansa uusimalla pesulaitteistot koko verkostossaan. Uudistus käynnistyi Pitäjänmäen ABC-asemalta, joka avautui elokuussa 2016, seuraavina vuorossa oli Niittykummun pesun avaus syyskuun alussa ja nyt uudistettuna on avattu Malmin pesu. 

– Uudistuksessa olemme kiinnittäneet eritystä huomiota pesutuloksen parantamiseen. Se kohenee merkittävästi korkeamman pesupaineen ja uuden sukupolven kemikaalijärjestelmän myötä. Ja kaikki pesukemikaalimme ovat edelleenkin ympäristöystävällisiä ja ympäristömerkittyjä, kertoo aluejohtaja Niklas Sontag.

ABC Automaattiasema ja ABC Autopesu palvelevat ympäri vuorokauden osoitteessa Kirkonkyläntie 39, 00780 Helsinki.

HOK-Elannon ABC-ketju keskittyy jatkossa erityisesti polttoneste- ja autopesukauppaan kehittäen myös muita palveluja autoileville asiakkaille ABC-asemien yhteydessä.

HOK-Elannon ABC-ketju kehittää myös toimintaansa uusien digitaalisten palvelujen avulla. S-pankin kanssa yhdessä kehitetty ABC mobiilitankkaus otettiin viime helmikuussa käyttöön ensin viidellä HOK-Elannon ABC-asemalla. Toukokuun lopulla sen käyttö laajeni koko HOK-Elannon toimialueelle. Tällä hetkellä palvelua käyttävät jo tuhannet asiakasomistajat pääkaupunkiseudulla.

#ABCautopesu